METSÄALAN AMMATTILEHTI
METSÄALAN
AMMATTILEHTI
25 vsk.
1986-2010
P 18.0ainos 00 k pl!
KONEURAKOINTI · KULJETUS · TEOLLISUUS
N:o 3/10
Kari Heinonen on Puunkuormaajamestari 2010!
Alusterällä ja auravarustuksella pidetään metsäautotiet kunnossa
Kooste metsäkoneiden kesän työnäytöksistä
Hitachin pääjohtaja Shungo Dazai Suomessa
ammattilehti.fi
METSÄALAN AMMATTILEHTI
METSÄALAN AMMATTILEHTI METSÄALAN AMMATTILEHTI
Liikennemarkkinoiden kehittämisestä kaikki kulkumuodot kattava ohjelma
L
iikenne- ja viestintäministeriön johdolla valmisteltu liikenteen elinkeinopoliittinen ohjelma on valmistunut. Ohjelma sisältää tilannekatsauksen liikennemarkkinoiden nykytilanteesta, arvion kehitysnäkymistä sekä ehdotukset kehittämistarpeista.
Tavoitteena tulee olla, että Suomen liikenne- ja logistiikkamarkkinat tukevat Suomen kilpailukykyä, kansalaisten ja elinkeinoelämän tarpeita, yhteiskunnan toimivuutta ja huoltovarmuutta. Lisäksi Suomen eri alueiden saavutettavuus on varmistettava. Myös logistiikkakustannukset on pidettävä kilpailukykyisinä, jotta niistä ei muodostu rasitetta suomalaisille yrityksille. Liikenteen on myös oltava sekä sosiaalisesti että ekologisesti kestävää. Liikenneministeri Anu Vehviläinen kiittää liikenteen elinkeinopoliittisen ohjelman valmistellutta työryhmää. - On tärkeää, että ensimmäisen kerran on koottu yhteen toimialan elinkeinopoliittinen ohjelma. Tehty työ antaa hyvän pohjan ministeriön tulevaisuuskatsauksen valmisteluun, joka antaa eväitä vaali-
en jälkeisen hallitusohjelman linjauksiksi. Tuleva hallitus ottaa tarkemmin kantaa elinkeinopoliittisen ohjelman yksityiskohtaisiin suosituksiin, Vehviläinen sanoo. Ohjelman kehittämistoimenpiteissä tukeudutaan kuljetusmuotokohtaisiin ohjelmiin ja strategialinjauksiin ja niissä korostuu erityisesti lainsäädännölliset toimet, jotka edistävät toiminnanharjoittajien markkinoillepääsyä ja siten liikennepalvelujen tehokkuutta. Liikennemarkkinoiden merkitys kansantaloudelle on merkittävä. Liikennepalvelujen liikevaihto vuonna 2007 oli 22 miljardia euroa eli liikennepalvelujen osuus BKT:sta olisi noin 12 prosenttia. Liikennepalvelut ovat myös merkittävä työllistäjä. Suomessa toimii yli 25 000 liikennealan yritystä, jotka työllistävät yhteensä 130 000 henkilöä. Syksyllä 2008 rahoituskriisinä alkanut maailmantalouden lama on heijastunut voimakkaasti myös Suomen liikennemarkkinoihin. Erityisesti tavarankuljetusmarkkinoilla kuljetukset ovat vähentyneet kuljetusmuotokohtaisesti jopa 20-50 prosenttia vuoden 2009 aikana edellisvuoteen verrattuna.
Suomi liikenneneuvostossa:
Yrittäjäkuljettajien työaikasäätelyn käsittelyä jatkettava
E
U:n liikenneministerineuvosto kokoontui 24. kesäkuuta Luxemburgissa. Suomea kokouksessa edusti suurlähettiläs Marja Rislakki. Euroopan parlamentin päätös ottaa myös raskaan liikenteen yrittäjäkuljettajat mukaan työaikasääntelyn piiriin oli esillä kokouksessa. Euroopan komissio kertoi päätöksen johdosta harkitsevansa ehdotuksen poisvetämistä. Komissio oli ehdottanut yrittäjäkuljettajien jättämistä pysyvästi työaikasääntelyn ulkopuolelle. Suomi ilmaisi pettymyksensä parla-
mentin päätökseen ja korosti, että asian käsittelyn jatkaminen on tärkeää. Suomi muistutti, että neuvosto on tukenut komission ehdotusta. Suomi painotti, että yrittäjyyden edistäminen on tärkeää. Kuljetusalan työaikarajoitus merkitsisi yrittäjyyden rajoittamista tavalla, jota ei missään muussa yritystoiminnassa sovelleta. Suomen puheenvuoroa tukivat Saksa, Yhdistynyt Kuningaskunta, Alankomaat, Ruotsi ja Tsekki. Komissio totesi ottavansa huomioon jäsenvaltioiden esittämät kannat asian jatkokäsittelyä harkitessaan, mutta painotti tilanteen olevan erittäin vaikea.
METSÄALAN
AMMATTILEHTI
KONEURAKOINTI * KULJETUS * TEOLLISUUS
Vironkatu 9, 00170 Helsinki (09) 698 0442 1986-2010 www.ammattilehti.fi Janne Jokela, puh. (050) 412 9030 janne.jokela@ammattilehti.fi Taneli Jokela, puh. (050) 320 8174 TOIMITTAJAT: taneli.jokela@ammattilehti.fi Jaakko Jokela, puh. (050) 555 9186 jaakko.jokela@ammattilehti.fi Esa Print Oy, Lahti, painosmäärä 18.000 kpl. PAINOPAIKKA: Tämän lehden osoitteellinen kohdepostitus: 15.521 kpl. OSOITE: PUHELIN: INTERNET: PÄÄTOIMITTAJA:
25 vsk.
Metsäalan Ammattilehti on puolueeton julkaisu metsäalan kuljetus-, koneurakointi- ja teollisuussektoreille. Lehti ilmestyy kuusi kertaa vuodessa. Lehden tilaaminen maksaa 38 EUR / 6 nroa. Tilaajapalvelu ja ilmoitusasiat: puh. (09) 698 0442
4
METSÄALAN AMMATTILEHTI
SKAL Kuljetusyritys 2010 on Kuljetusliike Kauko Koskinen Ky
S
KAL Kuljetusyritykseksi 2010 on valittu Kuljetusliike Kauko Koskinen Ky Eurasta. Valinnassa kiinnitettiin tänä vuonna erityistä huomiota siihen, miten suomalaisuus näkyy yritystoiminnassa. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n vuositeema on "Vahva suomalainen". Kuljetusliikkeen perustaja Kauko Koskinen on aina ollut ennakkoluuloton yrittäjä ja visionääri, jonka kohdalla asiakaslähtöisyys on ollut aitoa eikä pelkkä klisee. Myös kuljetuskaluston kehityspro-
jektit ovat lähteneet asiakkaiden tarpeista. Yrityksen toimintaa ovat ohjanneet laatu-, ympäristö- ja turvallisuusasiat jo parinkymmenen vuoden ajan. Valintalautakunnan mukaan yrityksen erityisenä vahvuutena on ollut yhteistyö toisten kuljetusyritysten kanssa ja verkostoituminen on ymmärretty toiminnan tehokkuuden parantajana. Vuonna 1966 perustettu yritys on kasvanut Koskinen-Yhtiöt -konserniksi, jossa vetovastuu on siirtymässä Kauko ja Airi Koskiselta perheen tyttärille, jotka jatkavat isänsä ja isoisänsä renkaan jäljissä.
Ahti Myllys jatkaa SKAL ry:n puheenjohtajana
S
uomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n liittokokous valitsi yksimielisesti Ahti Myllyksen Rantasalmelta jatkamaan järjestön puheenjohtajana. Varapuheenjohtajina jatkavat yksimielisellä päätöksellä Teppo Mikkola Mietoisista ja Matti Heikkilä Kuusamosta. SKAL:n liittokokous hyväksyi aloitteen digipiirturin ajoajan laskemistavan muutoksesta, jossa ajoajan mittaus alkaisi
vasta, kun ajoneuvon nopeus on yli 20 km/h. Liittokokous vaati myös kuljetusajoneuvojen yhteystietomerkintöjen valvonnan tehostamista harmaan talouden karsimiseksi sekä liikenteenjakajien rakentamista näkyvämmiksi liikenneturvallisuussyistä. Liittokokouksessa linjattiin SKAL:n tulevaa toimintaa, määritettiin arvopohjaa ja evästettiin käynnissä olevaa tulevaisuustyötä.
my laaadukkat Meiltä myös laaadukkat autovarustelut autovar ustelut ja perä aunut perävaunut energia giapuun ener giapuun ajoon!
6
METSÄALAN AMMATTILEHTI
METSÄTEHON KATSAUS nro 43 Arto Kariniemi
P
uunkorjuun ysikkökustannukset pysyivät lähes ennallaan ja puutavaran kaukokuljetuksen yksikkökustannukset laskivat verrattuna vuoden 2008 vastaavaan tilastoon. Puunkorjuussa uudistushakkuusta tulevan puumäärän osuus laski hieman ja vastaavasti ensiharvennuspuun osuus kasvoi. Rauta- ja vesitiekuljetuksen suhteelliset osuudet kuljetusmäärästä nousivat.
Puunkorjuun yksikkökustannukset olivat vuonna 2009 keskimäärin 10,51 eur/m3. Yksikkökustannukset laskivat 0,5 prosenttia verrattuna vuoteen 2008. Puunkorjuun reaaliset yksikkökustannukset (Metsäalan konekustannusindeksi) nousivat 3,9 prosenttia. Koneellisen korjuun (koneellinen hakkuu sekä lähikuljetus koneellisen hakkuun ja moottorisahahakkuun jälkeen) yksikkökustannukset olivat 10,44 eur/ m3 (muutos vuoteen 2008 -0,4
%). Ensiharvennuksessa vastaavat yksikkökustannukset olivat 16,47 (muutos 0,1 %), muussa harvennuksessa 13,46 (muutos 0,4 %) ja uudistushakkuussa 7,74 eur/m3 (muutos -2,6 %). Ensiharvennuksen osuus koneellisen korjuun puumäärästä oli 13, muun harvennuksen 27 ja uudistushakkuun 60 prosenttia. Vastaavat osuudet kustannuksista olivat 21, 34 ja 45 prosenttia. Ensiharvennuksen osuus puumäärästä nousi 0,4 prosenttiyksikköä ja uudistushakkuun laski vastaavasti. Muun harvennuksen osuus pysyi ennallaan. Koneellisen hakkuun osuus hakkuista oli 99,2 prosenttia. Tehtaalle toimitetun kotimaisen puutavaran kaukokuljetuksen yksikkökustannukset olivat vuonna 2009 keskimäärin 7,16 eur/m3 ja 4,2 senttiä/m3km. Kaukokuljetuksen m3-kustannukset laskivat 7,0 ja m3km-kustannukset 13,9 prosenttia edellisestä vuodesta. Autokuljetuksessa tehtaalle m3-kustannukset laskivat 5,6 ja m3km-kustannukset 8,5 prosenttia.
Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 2009
Puunkorjuun ja puutavaran kaukokuljetuksen suoritteet ja kustannukset 2009.
Koneellisen korjuun yksikkökustannukset hakkuutavoittain sekä hakkuutavan osuus puumäärästä ja kustannuksista 2009.
Näe paremmin!
-tiedät missä mennään! aina terävä kuva ! hämäränäkö parempi kuin ihmissilmällä ! 100% vesitiivis (IP 69)
Kamera
Koneellisen korjuun ja puutavaran kaukokuljetuksen yksikkökustannukset puutavaralajeittain 2009.
! 7" värinäyttö, syvyys vain 25mm ! 1-3 kameran kytkentä
Monitori
Ei pimeitä kulmia
Etukulmakamera tuo turvallisuuden lisäksi työskentelyyn uutta tehokkuutta.
Trukki- ja nosturikäyttöön löytyy myös ratkaisut. Katso www.mytrade.fi tai soita 09-8559 5720
Puutavaran kaukokuljetuksen puumäärät, kuljetusmatkat ja yksikkökustannukset 2009. Autokuljetus yhteensä sisältää autokuljetuksen tehtaalle, rautatielle, uittoon ja alukseen.
METSÄALAN AMMATTILEHTI
7
Puunkorjuun ja puutavaran kaukokuljetuksen yksikkökustannukset 2000-2009. Reaaliset kustannukset on deflatoitu Metsäalan konekustannusindeksillä ja Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksillä (2009=100).
Kaukokuljetuksen yksikkökustannukset kuljetustavoittain 2000-2009. Reaaliset kustannukset on deflatoitu Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksillä (2009=100).
Kevyemmät vaunut kehityksen kärjessä.
Koneellisen korjuun yksikkökustannukset hakkuutavoittain 2000-2009. Reaaliset kustannukset on deflatoitu Metsäalan konekustannusindeksillä (2009=100).
Koneellisen korjuun yksikkökustannukset puutavaralajeittain 20002009. Reaaliset kustannukset on deflatoitu Metsäalan konekustannusindeksillä (2009=100).
Tilaston tausta
P
uunkorjuu- ja puutavaran kaukokuljetustilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia sekä korjuu- ja kuljetusmenetelmien osuuksia vuosittain. Tilasto sisältää Metsätehon kyselyyn vastanneiden Metsätehon osakkaiden oman puunkorjuun ja kaukokuljetuksen puutavaralajikohtaiset kustannukset ja puumäärät sekä puunhankinnan yleiskustannukset.
Puunhankinnan yleiskustannukset eivät sisälly taulukoiden ja kuvien lukuihin. Tilasto on kerätty helmikuussa 2010. Moottorisahahakkuun kustannukset sisältävät palkan sivukustannukset. Muut kustannukset ovat korjuu- ja kuljetusyrityksille maksettuja suoranaisia arvonlisäverottomia kustannuksia ilman välillisiä kustannuksia. Yleiskustannukset sisältävät puunhankinnan keskus- ja paikallisjohdon palkkakustannukset sivukustannuksineen sekä matka-, hallinto-, markkinointija toimitilakustannukset.
8 KULJETUS KULJETUS
METSÄALAN AMMATTILEHTI
Power Truck Show Härmässä 6.-7.8.
Kuljetusmessuilla kattava tarjonta jota täydentää mahtava autonäyttely
K
uudetta kertaa järjestettävä Power Truck Show pidetään Kauhavan Alahärmässä 6.7. elokuuta 2010. Suomen ja Pohjoismaiden suurin kuljetusmessutapahtuma sekä kansainvälistynyt autonäyttelytapahtuma Power Truck Show on ainutlaatuinen tilaisuus tulla tekemään kauppaa tai vaan nauttimaan viikonlopun ohjelma- ja näyttelytarjonnasta. PowerPark luo erityisen tunnelman Power Truck Show'hun, ja sinne on mukava lähteä nauttimaan ja rentoutumaan koko perheen voimin.
Kuljetusmessuilla monipuolista tarjontaa
Kesän 2010 Power Truck Show'n kuljetusmessut ovat oivallinen paikka tuoda omaa yritystään tunnetuksi autoalan ihmisten parissa ja erinomainen tilaisuus tehdä kauppaa. - Kuljetusmessuja kohtaan osoitettu suosio on ehdottomasti kannustanut meitä järjestäjiä panostamaan messujen ammattimaisuuteen ja monipuolisuuteen, kertovat Ari Nukala, Rami Tynjälä, Juha Ristimaa ja Mikko Nukala, PTS-Messut Oy:n toimimiehet. Perjantaina 6.8. avautuvat kuljetusmessut ovat tänä kesänä ammattimaisemmat ja kattavam-
Kuudetta kertaa järjestettävä Power Truck Show pidetään Kauhavan Alahärmässä Power Parkissa 6.-7. elokuuta 2010.Lippujen hinnat mahtavaan tapahtumaan ovat edulliset, yhden päivän lippu maksaa 15 eur ja kahden päivän lippu 20 eur. Alle 10-vuotiaat pääsevät tapahtumaan ilmaiseksi.
mat kuin koskaan ennen, uutuustuotteiden lanseerauksia tullaan näkemään. Power Truck Show'ssa ovat paikalla kaikki johtavat raskaan kaluston tukkurit, maahantuojat ja laitevalmistajat ja luonnollisesti mukana ovat myös kuljetusalan koulutusten ja palvelujen tarjoajat. Kuljetusmessupuolella onkin
N ALA TUS ULJE TUSTA K A LU K O U 0 VUOTT LI 2 Y
KOUVOLAN AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS
KULJETUSALA TYÖLLISTÄÄ AMMATTILAISET!
Tarjoamme omaehtoista ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta juuri Sinulle - jotta pääsisit haastavaan työhön ja tekemään tulevaisuutta.
Yleisölle Power Truck Show'n tapahtumista on kertomassa Laura Ruohola. Hän haastattelee myös päivien aikana eri näytteilleasettajia.
menossa nyt käytännön puolen järjestelyt ja sen jälkeen saadaan alkaa odottelemaan elokuuta ja messuosastojen rakentamista.
pahtuma täydentyy lauantaina lopulliseen mittakaavaansa, kun autonäyttelypuoli on esillä koko loistokkuudessaan. Autonäyttelypuolelle on tullut jo viime vuoden aikana useita ilmoittautumisia ja lisää tulee koko ajan. Kevään aikana on panostettu uusien kotimaisten ja ulkomaisten rekkojen paikalle saantiin, joten näyttelystä tulee varmasti korkeatasoinen ja paikalla tulee olemaan niin Suomen kuin PohjoisEuroopan viimeisimmät rakennellut ja maalatut valtateiden kaunottaret. Veteraaniautot ovat jälleen yksi tärkeä osa autonäyttelyä ja ne muistuttavat entisaikojen kuorma-autoilusta. Upeita autoja on nähtävillä toistasataa, joten jokainen varmasti löytää niistä suosikkinsa.
Ensiluokkainen autonäyttely
Viikonlopun kuljetusmessuta-
Motorshow:ta ja voimien taistoa
Power Truck Show'ssa on tie-
dossa motorshow:ta, jota tulee tarjoamaan Monster Jamissakin vieraillut Crazy Driversin Vesa Kivimäki hurjalla stuntshow:lla, johon kuuluu mm. 1900 hevosvoimainen Raging Bull monsteriauto. Luvassa on myös freestyle motocross taitajan Jussi Seljaksen ennennäkemättömän uuden huiman ennätyshypyn esittäminen. Huippuunsa hiotut iltatapahtumat viihdyttävät messukansaa kumpanakin iltana. Miss Power Truck valitaan rekkahenkisten naisten keskuudesta, joten naiskauneutta on odotettavissa. Nuorten ammattikuljettajien YETD kilpailun Suomen finaali järjestetään Alahärmässä Power Truck Show'ssa. Lisäksi uutena tapahtuma nähdään Strongman Cup, jossa voimamiehet ottavat mittaa toisistaan ja voimistaan. Vauhtia ja ohjelmaa on tiedossa koko viikonlopun ajalle jokaiselle osallistujalle.
Puutavarayhdistelmäkuljettajakoulutus.
Tämän ammatin osaajille on työtä tarjolla. Kesto 23 vk, jatkuva haku, ota yhteys! Ammattimiehistä on pulaa! Puutavaran kaukokuljetusten ammattitutkintoon valmistava koulutus. Käytännönläheisen koulutuksen maksu 170 EUR.
Lisätietoja:
Nordic ophy voittaja Härmään Nordic Trophy 2009 voittaja Här mään
G
Pekka Niemenpää P. 040-723 0056, tai Ari-Pekka Ojalainen P. 0400-631 212 Koulutuksiimme on mahdollisuus hakea opintotukea. Lisätietoja Kuljetusosasto ja em. henkilöt Taitajantie 2, 45100 Kouvola puh 020 7879 200 / kuljetus@kvlakk.fi
öteborgilainen Tommy Nilsson lähti Nordic Trophyyn ensimmäistä kertaa vuonna 2009 ja hän teki sen mitä kukaan ei ollut aiemmin tehnyt, hän voitti kerralla koko kisan. Nilsson aikoo osallistua Power Truck Show'hun Konna ja Koukku teemalla maalatulla kuorma-autolla, joten ei kannata jättää väliin tämän upean yhdistelmän näkemistä.
Nordic Trophy 2009 -voittaja Tommy Nilsson tuo Power Truck Show´hun upean Konna ja Koukku -teemalla maalatun yhdistelmän.
METSÄALAN AMMATTILEHTI
KULJETUS KULJETUS 9
Sisu johdon omistukseen
S
isu Auton toimitusjohtaja Olof Eleniuksen ja varatoimitusjohtaja Timo Korhosen perustama yhtiö Suomen Erikoisajoneuvot Oy on tehnyt ostotarjouksen Suomen Autoteollisuus Oy:n koko osakekannan hankinnasta. Yli 90% konsernin nykyisistä omistajista on hyväksynyt ostotarjouksen ja kauppa on tarkoitus saada päätökseen heinäkuun aikana.
Sisu ETP 8x8.
Suomen Autoteollisuus Oy konsernin yhtiöitä ovat Oy Sisu Auto Ab (konsernipalvelut), Sisu Auto Trucks Oy (siviilikuorma-autot) sekä Sisu Defence Oy (sotilasajoneuvot). - Yhtiön omistajuuden ja johdon yhdistyminen merkitsee vuonna 1931 perustetun, sen ensimmäiset vuosikymmenet vahvasti johdetun perheyrityksen paluuta. Tämä mahdollistaa nopean reagointikyvyn ja päätöksenteon kehittyvissä asiakastarpeissa, Olof Elenius sanoo. - Uuden strategian toteuttaminen sekä siviili- että sotilasajoneuvojen osalta vaatii vankkaa verkostoitumista, jonka edellyttämien pitkäjänteisten suhteiden luomisessa omistajien rooli on keskeinen, jatkaa Elenius. - Sisu Auto keskittyy vaativiin ajo-olosuhteisiin suunniteltujen järeiden siviili- ja sotilasajoneuvojen ja niihin liittyvien teknologioiden kehitykseen sekä tulee tämän osaamisen pohjalta luomaan myös uutta liiketoimintaa, Timo Korhonen toteaa. - Laajan Mercedes-Benz komponenttivalikoiman myötä
Sisu Defence ja Thales-Raytheon Systems allekirjoittivat sopimuksen tutkavalvontajärjestelmän ajoneuvoista
S
Toimitusjohtaja Olof Elenius (vas.) s. 1951 Korppoo on toiminut johtoja hallintotehtävissä eri yrityksissä (Wärtsilä Oyj, Partek, Loglift, Partek Cargotec). Sisu Auton toimitusjohtaja vuodesta 2007. Varatoimitusjohtaja Timo Korhonen, s. 1958 Helsinki on toiminut tuotekehityksen ja tuotannon johtotehtävissä eri yrityksissä (Sisu Auto, Wärtsilä Diesel, DRT Diesel Engineering). Sisu Auton varatoimitusjohtaja vuodesta 09.
uomalainen sotilasajoneuvojen valmistaja Sisu Defence Oy ja ranskalainen ThalesRaytheon Systems Company SAS ovat allekirjoittaneet 1.7.2010 sopimuksen, jonka perusteella Sisu Defence toimittaa Sisu maastokuorma-autoja ThalesRaytheon Systemsin valmistaman Ground Master 403 tutkajärjestelmän alusta- ja huoltoautoiksi.
Toimitussopimukseen kuuluu järeitä Sisu ETP 8x8 tutkalavettiautoja, jotka varustetaan Ground Master tutkavalvontalaitteiston vaatimalla STS vakautusjärjestelmällä. Toimitukseen sisältyy myös nosturilla ja kuorma-lavalla varustettuja keskiraskaita Sisu A 2045 4x4 maastokuorma-autoja, joita käytetään järjestelmän huoltoautoina. Toimituksen arvo on kaikkiaan noin 8,5 milj. euroa (alv. 0 %).
tulemme jatkossa myös saamaan tuotekehitykseemme kokonaan uusia mahdollisuuksia, jatkaa Korhonen. Suomen Autoteollisuus Oy:n nykyisen omistajaryhmän edustaja ja yhtiön hallituksen puheenjohtaja Rolf Saxberg toteaa, että raskaaseen kalustoon erikoistunut Sisu Auto on omaksunut strategian, jossa yhtiö ver-
kostoitumalla ja ulkoistamalla pystyy selviytymään suhdanteiden aiheuttamasta volyymivaihtelusta. - Motivoituneen johdon omistuksessa yhtiöllä on parhaat mahdollisuudet turvata suomalaisen kuorma-autovalmistuksen osaaminen ja työpaikkojen säilyminen Suomessa, sanoo Saxberg.
Sisu Auto ja Daimler aiesopimukseen komponenttitoimituksista
S
Sisu kuorma-autojen markkinointi ja myynti Veho Hyötyajoneuvoille
uomalainen erikoisajoneuvovalmistaja Sisu Auto ja maailman suurin hyötyajoneuvovalmistaja saksalainen Daimler AG ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen, joka tähtää laajaan Daimlerin valmistamien MercedesBenz komponenttien ja ajoneuvoteknologioiden käyttöön Sisu -kuorma-autotuotteissa. - Mercedes-Benz -teknologian käyttöönotto tulee nostamaan Sisu-tuotteet aivan uudelle tasolle. Näin meillä on jatkuvasti käytettävissä maailman suurimman kuorma-autovalmistajan Daimler Trucksin ajanmukaisin tekniikka, jonka avulla voimme varmistaa tuotteidemme taloudellisuuden ja vastaavuuden
O
y Sisu Auto Ab ja Veho Group Oy Ab ovat sopineet Sisu siviilikuorma-autojen markkinoinnin ja myynnin siirtymisestä Veho Hyötyajoneuvoille. - Sisu siviilikuorma-autojen myynti on johdonmukainen jatko vuonna 2007 aloitetulle yhteistyölle Sisu Auton kanssa. Tuolloin Veho Group osti Sisu Auto Huoltopalvelut Oy:n - nykyiseltä nimeltään Veho Trucks Service Oy Ab - ja laajensi hyötyajoneuvojen huoltoverkostonsa koko maan kattavaksi monen merkin palveluverkostoksi, Veho Groupin toimitusjohtaja JanMartin Börman kertoo. Tehty päätös liittyy Sisu Auton ja Daimler AG:n välillä solmittuun sopimukseen, joka täh-
tää laajaan Daimlerin toimittamien komponenttien ja Daimler Trucksin ajoneuvoteknologian käyttöön Sisu siviilikuorma-autoissa teknisten soveltuvuustestien jälkeen. - Veho Group on toiminut Mercedes-Benz henkilö- ja hyötyajoneuvojen maahantuojana vuodesta 1939 alkaen. Sisu siviilikuorma-autojen markkinointi- ja myyntivastuun siirtyminen Veholle kuvastaa hyviä ja luottamuksellisia suhteita Daimler AG:n, maailman johtavan kuorma-autovalmistajan kanssa, Börman jatkaa. Veho Hyötyajoneuvot tuo maahan, markkinoi ja myy Daimler-konserniin kuuluvia Mercedes-Benz ja Fuso Canter hyötyajoneuvoja sekä Setra linja-autoja. Sisu kuorma-autot on suunni-
teltu erityisesti vaativiin käyttöolosuhteisiin ja Sisu on markkinajohtaja ja edelläkävijä 4-ja 5akselisten ajoneuvojen segmenteissä. - Tuotevalikoimamme laajenee edelleen ja Veho vahvistaa asemaansa markkinoilla etenkin raskaiden kuorma-autojen myyjänä. Olemme viime vuosina investoineet yli 50 miljoonaa euroa palveluverkostomme kehittämiseen. Sisu-myynti sopii hyvin täydentämään laajan verkostomme asiakaslähtöistä kokonaispalvelua, toteaa Börman. - Sisu-myynti ja markkinointi käynnistyy syksyn 2010 aikana ja tavoitteenamme on 200 - 400 Sisu kuorma-auton vuosimyynti, Veho Hyötyajoneuvojen johtaja Juha Ruotsalainen summaa.
muuttuviin lainsäädännön haasteisiin, sanoo Sisu Auton toimitusjohtaja Olof Elenius Kehitettävä uusi automallisto tulee kattamaan kaikki Sisun nykyiset ajotehtävät, pääpainon ollessa vaativan käytön moniakselisissa ajoneuvoissa. - Yhdistettynä Sisun tunnetusti vahvaan runkorakenteeseen ja akselistoihin pystymme tuomaan markkinoille ominaisuuksiltaan todella kilpailukykyisen uuden kuorma-automalliston kaikkein vaativimpiin ajotehtäviin, Elenius korostaa. Uuden malliston suunnittelu, tuotekehitys ja testaus ovat käynnissä. Mallisto tullaan esittelemään ja myynti aloittamaan tämän vuoden kolmannella vuosineljänneksellä. Asiakastoimitukset käynnistyvät alkuvuodesta 2011.
10 KULJETUS KULJETUS
METSÄALAN AMMATTILEHTI
- Vuonna 1984 laajensimme toimintaa perävaunujen huoltoon asiakkaiden pyynnöstä, sillä alueelta puuttui perävaunuhuoltoihin erikoistunut yritys. Samalla aloitimme myös tehdä muita raskaan kuljetuskaluston huoltoja. Toimimme kymmenen vuoden ajan vuodesta 1998 vuoteen 2008 DAF -kuorma-autojen maahantuojana ja tänä päivänä vastaamme alueemme DAF huolloista. Pääkaupunkiseudun toimipisteen perustimme vuonna 2003 Vuosaareen ja 2005 muutettiin nykyisiin tiloihin Vantaalle. Veljeni Reijo jäi neljä vuotta sitten ansaitulle eläkkeelle jolloin hankin hänen osuuden yrityksestä itselleni, kertoo Vuola.
Jarmo Vuola (oik.) johtaa 60-vuotiasta perheyhtiötä vankalla kokemuksella, hänellä tuli 9.6.2010 täyteen 30-vuotta yrittäjänä. Jarmon poika Patrick on täysillä mukana toiminnassa eli Vuolan kolmas sukupolvi jatkaa yrityksen hienoa historiaa.
Perheyhtiön joustavaa asiakaspalvelua
Tänä päivänä 24 henkilöä työllistävä, asiakaspalvelussa joustavan tehokas kuuden vuosikymmenen ikäinen yritys elää jatkuvasti ajan hermolla ja kehittyy jatkuvasti asiakkaiden tarpeiden mukaan. - Meillä on käytössä modernit testerit ja huoltolaitteet joihin investoimme tasaisesti, viimeisin hankintamme on uusi tuotannonohjausjärjestelmä. Panostamme vahvasti ammattitaitoisen henkilökuntamme koulutukseen, onhan se perheyhtiömme tärkein voimavara. Meillä on mahtava porukka töissä, hyvä henki päällä ja niinpä pisimmät työsuhteemme ovat kestäneet jopa yli 40 vuotta, kiittelee Vuola. Vuola palvelee asiakkaitaan kuudella eri kielellä ja tarvittaessa ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä.
Vuola - ajoissa apuna jo 60-vuoden ajan
Perävaunu Ky Vuola muutti nykyisiin yli 2000 neliön toimitiloihin Kaarinassa vuonna 1975, osoite on Voivalantie 28. Vuolalla on toimipiste myös pääkaupunkiseudulla Vantaalla osoitteessa Halmekuja 2.
K
aarinassa ja Vantaalla toimiva Perävaunu Ky Vuola on erikoistunut raskaan kuljetuskaluston kokonaisvaltaiseen huoltoon, jousipalveluihin ja varaosien myyntiin. 60-vuoden vuoden ko-
kemus takaa sen, että asiakkaat saavat ammattimaisen palvelun olipa kyseessä kuorma-auton, bussin tai perävaunun huolto. - Pidämme huolta kalustosta merkistä ja mallista riippumatta.
Erikoisosaamiseemme kuuluvat myös kaiken merkkisten ajoneuvojen jousityöt 60-vuoden kokemuksella, sanoo toimitusjohtaja Jarmo Vuola jonka isä Kaino Vuola perusti yhdessä Yrjö Jussilan kanssa jousipajan Turussa vuonna 1950.
Vuonna 1975 Vuolan jousipaja muutti nykyisiin toimitiloihin Kaarinaan jolloin veljekset Jarmo ja Reijo Vuola olivat jo vahvasti toiminnassa mukana. Jussilan perheen osuuden yrityksestä Vuolat ostivat itselleen vuonna 1980.
Raskaankaluston kokonaisvaltaista huoltoa vuodesta 1984
Pitkäaikainen kokemus vuodesta 1984 raskaankaluston kokonaisvaltaisena huoltajana sekä varaosien jälleenmyyjänä on vakiinnuttanut Vuolan aseman yhtenä alan johtavana asiantuntijana ja innovatiivisena edelläkävijänä. - Vantaan huoltoautomme ansiosta toiminta-alueenamme on koko Helsinki ja sen lähialueet Espoo, Kauniainen, Tuusula, Kerava, Tikkurila, Sipoo, Porvoo, Kirkkonummi... Päätoimipaikastamme Kaarinasta käsin pääsemme auttamaan asiakkaitamme ainakin seuraaviin ympäristökuntiin ja kaupunkeihin: Turku, Salo, Raisio, Naantali, Länsi-Turunmaa eli Parainen, Rusko, Vahto, Lieto, Paimio, Sauvo..., luettelee Vuola. Vuola-yhtiöissä tehtiin rakennemuutoksia vuodenvaihteessa 2008-2009 kun Autojousi Ky Vuola sulautettiin Perävaunu Ky Vuolaan ja Perävaunu Ky Vuola osti Vuola Trucks Oy:n liiketoiminnan. - Kaikki palvelumme eli auton jouset, jarrutyöt, perävaunujen
Vuola huoltaa ja korjaa kaiken raskaan kuljetuskaluston kuorma-autoista perävaunuihin. Erikoisosaamista löytyy mm. jätepakkaajista.
Vuola tunnetaan jousipuolella ammattitaidostaan, laadustaan, vastuullisista korjauksistaan ja hyvästä asiakaspalvelusta.
Perävaunujen korjaukset ja huollot suoritetaan ammattitaidolla kaikkiin perävaunuihin - jarruhuolloista kori- ja runkorakenteiden korjauksiin - oli sitten kyseessä esimerkiksi puoliperävaunu, puutavaraperävaunu tai erikoiskuljetuslavetti.
METSÄALAN AMMATTILEHTI
- Esimerkiksi levyjarrut kun ottaa auki ja herkistää pari kertaa vuodessa, ei satulat hirtä kiinni mikä aiheuttaa levyjen, satuloiden ja jarrupalojen rikkoontumisen. Tällä pienellä toimenpiteellä säästetään paljon rahaa ja jarrut toimivat kaikissa olosuhteissa luotettavasti. Samoin oikeilla rengaspaineilla ja akseleiden suuntauksella säästetään merkittävästi polttoaine- ja rengaskuluissa, neuvoo Vuola.
KULJETUS KULJETUS 11
Kaikkien perävaunujen huollot ja korjaukset
Perävaunu Ky Vuola suorittaa kaikki perävaunujen korjaukset ja huollot ammattitaidolla Kaarinassa ja Vantaalla. - Olemme WABCO SERVICE CENTER, BPW DIRECT SERVICE partner sekä SAF, MERITOR ja KNORR asiantuntija sekä tarjoamme NÄRKO, EKERI, NTM, JYKI, SCHMITZ ja KRONE korjaukset, huollot ja varaosat virallisena huoltopartnerina, kertoo Vuola. Perävaunuihin suoritetaan jarrutestaukset ja -korjaukset (ABS ja EBS), jarrulaskelmat, perävaunujen mitoitukset ja muutostyöt sekä katsastuspalvelut. Samoin laakereiden vaihdot, paineilmajärjestelmien korjaukset, rengastyöt, pyörien ja akseleiden lasermittaukset ja suuntaukset sekä valojen testaus ja korjaus ovat Vuolalle arkipäivää. - Perävaunujen korirakenteissa korjataan ja uusitaan peitteitä sekä remmiä - erikoisosaamisen TIR-kelpoiset kapellikorjaukset ultraäänihitsauslaitteella - sekä perävaunujen laitoja ja tehdään aisatöitä sekä perävaunujen kolarikorjauksia, toteaa Vuola.
Vuola järjesti Kaarinassa 60-vuotisjuhlat 6.-7.5.2010. Pihalla oli esillä komeaa kuljetuskalustoa, kuvassa uusi DAF XF ja DAF 1900 vm. 1966.
Vuola tarjoaa raskaaseen kalustoon kaikki jousipuolen komponentit ja palvelut. Jousivarasto on erittäin kattava ja se mitä ei hyllystä löydy tehdään vaikka itse.
Juhlapäivien aikana Vuolalla vieraili satoja asiakkaita, mukana olivat myös yhteistyökumppanit esittelemässä tuotteitaan.
tarkistukset ja -säädöt sekä korjaamme öljyvuodot ja työnkiertohäiriöt NTM ja Norba jätepakkaajiin, sanoo Vuola.
Jousityöt 60-vuoden kokemuksella
Myös Kaarinan Jousipajana tunnettu Vuola juhlii tänä vuonna 60-vuotissyntymäpäiviään. - Pitkä historiamme antaa meille vankan ammattitaidon kaikissa ajoneuvon jousitukseen liittyvissä asioissa. Jousisepän arvokas ja harvinainen ammattitaito elää vahvana yrityksessämme. Vaikka toimimme nykyään Perävaunu Ky Vuolan nimen alla, haluamme edelleen, että meidät muistetaan jousipuolen ammattitaidostamme, laadustamme, vastuullisista korjauksistamme ja hyvästä asiakaspalvelustamme. Korjaamme, vahvistamme ja käyristämme auton jouset tarpeen mukaan ja teemme kierrejousityöt. Tarjolla on suuri valikoima mm. lehtijousia (trapetsi ja parabeli), heloja, tappeja, U-pultteja, tukivarsia ja is-
kunvaimentimia, kertoo Vuola. Uutuutena Vuola toimittaa nykyään myös merkkikohtaiset ilmajousisarjat. - Teemme myös erikoisemmat jousityöt harrasteajoneuvoihin, työkoneisiin ja vanhoihin autoihin, lisää Vuola.
Vuola korjaa, vahvistaa ja käyristää ajoneuvojen jouset tarpeen mukaan vankalla ammattitaidolla.
Kaikki raskaan kuljetuskaluston palvelut
Perävaunu Ky Vuola on täyden palvelun talo raskaalle kuljetuskalustolle. Perävaunujen lisäksi tarjotaan asiakkaille kaikki raskaan kaluston huolto- ja katsastuspalvelut kuten jarrutestaukset sekä jarrusovitukset ja korjaukset, ABS ja EBS -huollot ja korjaukset, pakokaasumittaukset ja ajopiirtureiden tarkistukset. Vuola toimii myös DAF -kuorma-autojen sekä VDL -linja-autojen merkkikorjaamona ja huoltona. Raskaalle kalustolle tarjotaan laadukkaat, hinnaltaan kilpailukykyiset varaosat nopeilla toimituksilla. - Meidän laatuumme luottavat niin asiakkaat kuin katsastuskonttoritkin ja hintalaatusuhteemme on varmasti kohdallaan, Vuola toteaa. Viimeisten vuosien aikana Vuola on erikoistunut jätepakkaajien korjaukseen. - Nyt voimme ylpeänä todeta, että pystymme tarjoamaan asiantuntevia ja kustannustehokkaita korjaus- ja huoltopalveluita myös kaikille jätehuoltoyrityksille. Suoritamme jätepakkaajien ohjelmoinnit, hydraulipaineiden
korjaukset, perävaunuhuollot, katsastushuollot, jätepakkaajahuollot, kuorma-autojen korjaukset ja varaosamyynti säilyvät ennallaan Perävaunu Ky Vuolan nimen alla, toteaa Vuola.
Korjaamoilla suuri vastuu liikenneturvallisuudesta
Raskaan kaluston korjaamoilla on suuri vastuu tiellä kulkevan kaluston turvallisuudesta. - Korjaamon ammattitaito on ratkaisevassa roolissa siinä että raskas kuljetuskalusto toimii
luotettavasti ja turvallisesti tuottavassa työssään. Nyt kun kuljetusalalla eletään taloudellisesti vaikeita aikoja, näkyy se ikävä kyllä suoraan kuljetuskaluston kunnossa. Huolloissa tehdään usein välttämättömimmät huollot ja korjaukset, samoin osien laadussa säästetään. Tämä hetkellinen säästö tulee pitkässä juoksussa kalliimmaksi kuin kunnolla huollettu ja samalla otetaan isoja riskejä liikenneturvallisuudessa, varoittaa Vuola. Korjaamon tulee neuvoa asiakkaitaan kaluston ylläpidossa ja ennakoivassa huollossa.
Tästä kaikki alkoi, Kaino Vuola muuraa ahjoa valmiksi vuonna 1950 Turun uudessa jousipajassa. Ahjo on sepän pajan sydän.
Ajoissa apuna - Vuolan varustellut huoltoautot Kaarinassa ja Vantaalla palvelevat asiakasta hädän hetkellä myös tien päällä.
Yrjö Jussila takoo jousia Turun jousipajassa 50-luvun alussa. Jousisepän arvokas ja harvinainen ammatti elää edelleen vahvana Vuolalla.
METSÄALAN AMMATTILEHTI
FinnMetkossa FinnMetkossa osastolla 208!
METSÄALAN AMMATTILEHTI
KULJETUS KULJETUS 13
Kaksitoista finalistia osallistuu Suomen YETD -loppukilpailuun, joka pidetään 7. elokuuta Härmässä Power Truck Show -tapahtuman yhteydessä.
Suomen loppukilpailu 7.8. Härmässä Power Truck Showssa
Scanian nuorten kuljettajien kilpailun finalistit selvillä
T
eoriakokeen jälkeen 118 nuorta ammattikuljettajaa jatkoi Young European Truck Driver (YETD) -kilpailun aluekilpailuihin Jyväskylään, Lahteen ja Ouluun. Aluekilpailussa oli kolme osiota: ajoonlähtötarkastus ja kuormansidonta, ajoneuvoyhdistelmän käsittely sekä taloudellinen ja turvallinen ajaminen. Kaksitoista finalistia osallistuu Suomen loppukilpailuun, joka pidetään 7. elokuuta Härmässä Power Truck Show -tapahtuman yhteydessä. Loppukilpailun voittaja osallistuu Euroopan finaaliin, joka järjestetään lokakuun 9. päivänä Södertäljessä Ruotsissa. Palkinnoksi Euroopan paras nuori kuljettaja saa Scanian uuden R-sarjan kuorma-auton, jonka arvo on 100 000 euroa. Scanian Young European Truck Driver -kilpailu on vuonna 1975 ja sen jälkeen syntyneil-
le ammattikuljettajille tarkoitettu kilpailu, joka järjestetään tänä vuonna 18 Euroopan maassa. Kilpailussa korostetaan paitsi kuljettajan ajotaitoa myös turvallista, taloudellista ja ennakoivaa ajotapaa. Tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta, lisätä kuljettajien ammattitaitoa sekä nostaa heidän ja koko kuljetusalan arvostusta. Tämän vuoden kilpailu on järjestyksessään neljäs Young European Truck Driver -kilpailu. Edelliset vastaavat kilpailut järjestettiin
vuosina 2003, 2005 ja 2007. Young European Truck Driver -kilpailua tukevat Euroopan komissio ja kansainvälinen maantiekuljetusliitto IRU. Kilpailun kansainvälinen pääsponsori on rengasvalmistaja Michelin. Suomessa yhteistyökumppaneita ovat Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, Liikenneturva, Rahtarit ry, Dimex Oy, Ab Ekeri Oy, PNO Trailer Oy ja Scania Finans.
Aluekilpailusta selvisi Suomen loppukilpailuun seuraavat kaksitoista kuljettajaa:
Nimi 1. Petri Ala-Korpela 2. Tero Ala-Korpela 3. Janne Barsk 4. Mika Hannula 5. Markku Helenius 6. Tino Hyökki 7. Jani Kaikkonen 8. Mikko Kemppainen 9. Mikko Lunki 10. Erik Naarajärvi 11. Petri Ojala 12. Ville Pöllä Kotipaikka Kurikka Kurikka Rovaniemi Mynämäki Sälinkää Turku Kuivaniemi Huittinen Kokkola Jämsä Kouvola Kannus Työnantaja Kuljetusliike Ala-Korpela Oy Kuljetusliike Ala-Korpela Oy O. Vilander Oy Kuljetus M. Hannula Oy Hartzell Oy J&M Haavisto Ky Kuljetus Jani Kaikkonen Oy Kuljetus H. Kemppainen Oy Kuljetuspalvelu Mikko Lunki Kuljetusliike Naarajärvi Oy Kuljetusl. Ilkka Huttunen Oy Tmi Ville Pöllä
Oulun uusi Scania-keskus harjakorkeudessa
Oulun uusi Scania-keskus nousee valtatie 4:n ja Oritkarin sataman välittömään läheisyyteen.
O
y Scan-Auto Ab:n Oulun Äimärautioon nousevan Scaniakeskuksen harjannostajaisia vietettiin auringon paisteessa 26. kesäkuuta. Tämän vuoden tammikuussa alkaneet rakennustyöt ovat edenneet aikataulussa, ja toiminta uudessa raskaan
kaluston autotalossa käynnistyy vuoden 2011 alussa. - Oy Scan-Auto Ab on toiminut nykyisissä tiloissaan Oulussa Voudintiellä 32 vuotta. Uuden Scania-keskuksen myötä pystymme vastaamaan asiakkaidemme tarpeisiin entistä paremmin, sillä saamme toiminnallem-
me uudet, ajanmukaiset tilat. Lisäksi autotalon sijainti on raskaan liikenteen kannalta erittäin hyvällä paikalla, valtatie 4:n ja Oritkarin sataman välittömässä läheisyydessä, totesi Oy ScanAuto Ab:n Pohjois-Suomen tulosyksikön johtaja Sirpa Martin harjannostajaistilaisuudessa. Oulun kaupungin asemakaa-
vapäällikkö Matti Karhula esitti harjannostajaisissa Oulun kaupungin tervehdyksen ja pääurakoitsijan puheenvuoron käytti SRV Yhtiöt Oyj:n asunto- ja alueliiketoiminnan johtaja JuhaVeikko Nikulainen. Uudessa, noin 4 200 m²:n suuruisessa Scania-keskuksessa toimivat asiakaspalvelu ja automyynti sekä huolto-, korjaamoja varaosapalvelut. Autokorjaamoon tulee 22 huolto- ja korjauspaikkaa kuorma- ja linja-autoille. Lisäksi tiloissa huolletaan ja korjataan perävaunuja, päälli-
rakenteita, kuormatilojen lämmönsäätölaitteita ja suoritetaan vauriokorjauksia. Oulun Scania-keskuksessa tulee työskentelemään noin 40 henkeä. Rakennettavan Scania-keskuksen pääurakoitsijana toimii SRV Pohjois-Suomi. Arkkitehtisuunnittelusta vastaa Arkkitehtuuritoimisto Seppo Valjus Oy, rakennesuunnittelusta WSP Finland Oy, LVIA-suunnittelusta LVI-insinööritoimisto Plan-Air Oy ja sähkösuunnittelusta Insinööritoimisto Sähkötele Oy.
14 KULJETUS KULJETUS
METSÄALAN AMMATTILEHTI
Toivo Häyrisen komea 50-vuoden ura hyötyajoneuvojen parissa jatkuu edelleen
veco -kuorma-automyynnissä Espoossa työskentelevällä Toivo Häyrisellä tuli 15.6. 2010 täyteen 50 vuotta hyötyajoneuvojen parissa. Pitkä ja komea työura mikä edelleen jatkuu, alkoi 15vuotiaana 15.6.1960 Suomen Autoteollisuus Oy:n palveluksessa. Toivo Häyrinen on syntynyt 23.9.1944 Kalannissa josta pariin kuukauden ikäisenä muutettiin Viipurista kotoisin olevan äidin Suoman sekä veljen Jorman ja siskon Anna-Liisan kanssa Helsinkiin Kallion Linjoille jossa asuttiin 14 vuotta. - 15-vuotiaana asuimme Herttoniemessä Siilitiellä. Sisko oli silloin töissä Kalliossa monistamossa mikä teki Sisulle materiaalia. Hän kuuli että siellä tarvitaan tsupparia ja niin 15. kesäkuuta aloitin työt Sisulla Fleminginkadulla. Alussa hoitelin lähetin tehtäviä, järjestelin varastohyllyjä jne. Flemarilla toimi silloin irto-osakorjaamo johon kuljetin vaihdelaatikoita, periä ym. osia korjattavaksi ja korjattuja osia takaisin asiakkaille, muistelee Toivo Häyrinen. Pari vuotta kului Sisulla työelämää opetellessa ja vuonna 1962 Häyrinen lähti Veholle Pitäjämäkeen kuorma-autojen varaosapuolelle. Armeija kutsui 1963-64 jonka jälkeen työt jatkuivat Veholla. Ensimmäisen aviolittoonsa Häyrinen solmi 1965, tyttäret Sari ja Katja syntyivät vuosina 1965 ja 1968. Vuonna 1985 Häyrinen meni naimisiin nykyisen vaimonsa Leenan kanssa, jonka kanssa on eletty onnellisesti jo 25 vuotta. Liitosta syntyi tytär Hanna-Kaisa vuonna 1988. - Veholta siirryin Konela Oy:n palvelukseen vuonna 1966. Konela toi silloin maahan Ladaa, Mossea, Popedaa ja Volgaa. Hoidin varaosamyymälää Kalliossa Kirstinkadun ja Sturenkadun kulmassa, siitä se varsinaisesti alkoi myyntityöni kun piti laskea mitä jää osista voittoa jos
I
Tasavallan Presidentti Tarja Halonen antoi kuorma-automyyjä Toivo Häyriselle itsenäisyyspäivänä 2003 Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan mitalin.
Toivo "Topi" Häyrinen aloitti Suomen Autoteollisuus Oy:n palveluksessa 15-vuotiaana 15.6.1960. Tänä päivänä Häyrinen myy Iveco-hyötyajoneuvoja nuoruuden innolla maahantuojan palveluksessa Espoossa.
tällä hintaa myyn, toteaa Häyrinen.
Vaihtoautomyyjäksi Sisulle 1972
Vuonna 1972 Sisulta soitti tuttu mies myyntijohtaja Matti Järvo joka ilmoitti että he tarvitseva vaihtoautojen myyjää Konalaan, jonne oli valmistunut komea kuorma-autokeskus 60luvun alkupuolella. - Mietin ehdotusta viisi minuuttia ja ilmoitin että lähden hommaan. Ei siihen voinut vastata kielteisesti, en edes kysynyt mitä saan palkkaa, niin kovasti halusin Sisulle kuorma-autokaupan pariin, sanoo Häyrinen. Sisun kulta-aikaan kaikki asiat hoidettiin vahvan kuorma-autotehtaan ammattitaidolla ja edistyksellisesti. - Sisua saan kiittää monesta asiasta urallani. Talo opetti minut kuorma-automyyntiin käytännön työllä ja Sisu käytti jo siihen aikaan Mercurya henkilökuntansa koulutukseen. Sain kasvaa ammattiin mahtavassa porukassa. Sisulla oli johdossa ja markkinointipuolella idearikas porukka johon kuului mm. Vili Myöhänen, Pauli Hinkkanen, Matti Partanen, Oiva
Lehmustola, Sampo Siiskonen ja Matti Ahmavuori. Silloin koko kuljetusala oli yhtä suurta perhettä - niin asiakkaat kuin myyjätkin merkistä riippumatta. Luottamus asiakkaisiin mikä kantaa työssäni edelleen, syntyi osaksi jo silloin. Se oli hienoa aikaa, muistelee Häyrinen. Häyrinen työskenteli ensin vaihtoautojen myyjänä Uudenmaan alueella ja viimeiset viisi vuotta hän toimi vaihtoautopäällikkönä. - Konalassa työskenteli silloin voimakas tiimi. Myyntijohtajan Järvon alaisuudessa uusien kuorma-autojen myynnistä vastasivat Eino Korhonen, Kosti Mäkinen, Oiva Luoto ja Pentti Kyrönen. Minä ja Jukka Vainio sekä Seppo Aaltonen hoidimme vaihtoautomyynnin. Uuden maan alueen lisäksi teimme vaihtoautokauppaa ympäri Suomea aina Närpiöstä Kesälahdelle. Silloin sai ajaa mielin määrin kun veimme autoja asiakkaille näytille ja kävimme arvioimassa asiakkaiden autoja. Kilometrejä kertyi työajoina noin 90 000 km vuodessa. Vuonna 1976 sain hieman helpotusta ajamiseen kun sain Sisun rahoittamaan minulle 80-kanavaisen Saloran au-
topuhelimen, sanoo Häyrinen.
Ford Cargoja hetki, MAN -myynnissä lähes 20 vuotta
Sisun savotta päättyi siltä osin vuonna 1983 kun Häyrinen siirtyi Stockmann Autoon Ford Cargo -kuorma-autojen myyntiin. Valikoimaan kuuluivat myös Stockmannin henkilö- ja pakettiautot. - Stockmann oli hyvä talo olla myyjänä. Kauppiassuku tiesi miten myyjän tulee toimia ja mtä hän työssään tarvii evääksi. Silti itsellä oli koko ajan sellainen olo että Fordin Cargo -business ei kauaa kestä. Puolitoista vuotta ehdin olla Stockmannilla, kunnes myyntijohtaja Matti Soro joka oli aikaisemmin ollut kollegani Stockmannilla soitteli uudesta työpaikastaan Matti Someron perustamasta Auto-Oremos Oy:stä ja kysyi lähdenkö hänen mukaan MAN -kuormaautojen myyjäksi. Syksyllä 1984 siirryin Auto-Oremoksen palvelukseen Herttoniemeen. Aavistukseni Fordin suhteen osui oikeaan, Cargon valmistus loppui vuonna 1987 samalla kun se myi Euroopan kuorma-auto-
Jo 11-vuotiaana Toivo Häyrinen näytti että täältä tulee pitkän linjan sisukas myyntimies.
Sisulle valmistui Konalaan 60-luvun alkupuolella vertaansa vailla ollut hyötyajoneuvokeskus komeine myyntija neuvottelutiloineen. Kuvassa 70-luvun alun rautaisen Helsingin piirimyynnin viikkokous, vas. Kosti Mäkinen, Toivo Häyrinen, Matti Järvo, Mirja Karjalainen, Seppo Aaltonen ja Jukka Vainio.
valmistuksen Ivecolle, sanoo Häyrinen. MAN -kuorma-autojen parissa Häyrisen elämä jatkui lähes 20-vuoden ajan. - Siinä ajassa oppi tuntemaan tuotteen kuin omat taskunsa. MAN osasi hoitaa esimerkillisesti kenttätyön sakalaisella järjestelmällisyydellä. Tehtaan taholta pidettiin myyjien motivaatiota yllä. Meitä koulutettiin tasaisesti ja kerran vuodessa myyjät vietiin Keski-Eurooppaan testaamaan uutuuksia. Aina kun tuli tuotteisiin vähänkin uutta niin tehdas järjesti tapahtuman myyjille, Häyrinen toteaa. Uransa aikana Häyrinen myi 596 uutta MAN -kuorma-autoa. - Tarkka luku on minulla ylhäällä sen takia kun olin myynyt ensimmäiset kymmenen autoa, silloisen MAN-maahantuojan VW-Auton myyntipäällikkö Raimo Grönroos sanoi minulle että pidähän jatkossa kirjaa siitä kenelle olet autot myynyt että saat antaa asiakkaille MAN-takit. 596 takkia tuli siis jaettua, minulle on edelleen tallelle se vihko jossa on asiakkaan tiedot, myyty ajoneuvo sekä takin koko, sanoo Häyrinen. MAN -maahantuonti loppui VW-Auton osalta 1992 ja siirtyi Konekeskolle, mutta sitten oli epävarmaa jatkuuko se enää ollenkaan. - Hetken siinä mietimme jo ihan tosissamme myyntipäällikkö Kalle Salosen ja takuupuolen päällikön Markku Saraperän kanssa että aloitamme porukalla MAN:in maahantuonnin jos sitä ei kukaan ota hoitaakseen. Kesko päätti sitten jatkaa maahantuontia v. 1993 ja Konekeskon nykyinenkin MAN -päällikkö Ilkka Nissi tuli vetämään toimintaa. Minä jatkoin Keskolla aina vuoteen 2003. Kesko oli hyvä työnantaja ja taisin minäkin siellä osuuteni hoitaa. Keskon päälliköt järjestivät käsittääksi MAN -myyntijohtaja Petri Heinon johdolla ja Keskon pääjohtaja Matti Honkalan hy-
METSÄALAN AMMATTILEHTI
Petrin tehtäväksi irtisanoa minut ensimmäistä kertaa elämässäni. Mutta kai se pitää jokaisen myyjän joskus potkutkin saada, toki Sisun tilanteessa ei silloin ollut muuta vaihtoehtoa. On hieno nähdä että Sisu on edelleen olemassa ja uskon että uusi yhteistyö Mercedes-Benzin kanssa pitää kotimaisen kuorma-autoteollisuuden elossa tulevaisuudessakin, sanoo Häyrinen.
KULJETUS KULJETUS 15
Ura jatkuu Ivecolla
70-luvulla Konalan Sisulla oli miehet ja autot rautaa! Kuvassa Sisu Päivillä lokakuussa 1976 vas. Kosti Mäkinen, Seppo Aaltonen, Oiva Luoto, Jukka Vainio, Toivo Häyrinen, Pentti Kyrönen ja Eino Korhonen.
Sisun reissuissa pääsi nuori kuorma-automyyjä Häyrinen näkemään myös maailmaa. Kuvassa ollaan Puolassa vuonna 1980, mukana mm. Luoto, Flyktman, Aaltonen, Laukka ja Ahmavuori.
Mutta ei Häyrinen ehtinyt kauaa työttömänä olla. Elokuussa 2006 kohtalo puuttui peliin Ivecon Juhani Havian muodossa ja alkoi uudet haasteet Ivecon myynnissä Espoossa. - Meillä on Ivecolla hieno porukka mikä puhaltaa yhteen hiileen sataa sitten vettä tai paistaa aurinko. Ivecon päällikkö Tom Niemistöstä vaistosin heti että tämä mies pitää puheensa. Sain itsenäisen roolin Ivecolla, mikä on tärkeää kuorma-automyyjälle ja onneksi olen saanut nauttia päälliköiden luottamuksesta kaikissa työpaikoissani. Tekemisen jäljen tekee myyjä itse mistä syntyy luottamus esimiehiin sekä asiakkaisiin. Myyjän pitää olla aina rehellinen eikä asioita saa värittää liikaa. Toki huumoria pitää löytyä, jopa sarkastista mikä herättää ajattelemaan. Myymieni merkkien vaihtuessa on osa asiakkaista seurannut perässä, osa on jäänyt ja tilalle on tullut uusia hienoja asiakassuhteita. Kuorma-autokauppa on aina kohdallani perustunut määrättyyn rajaan menevään ystävyyteen, mikä loppuu kotiovelleni, toteaa Häyrinen.
80-luvun lopun nousuhuuma nosti myös turskaa Tanskansalmesta Suomenlahteen. Auto-Oremos Oy:n reissussa vuonna 1989 Toivo Häyrinen esittelee komeaa turskaa Ulf Strömsholmin, Henry Santaluodon ja Matti Soron kanssa. Lohikoukkuja oli 400 ja lähes joka koukussa turska!
Konekeskon aikana vierailtiin usein asiakas- ja koulutusmatkoilla MAN: in tehtaalla Münchenissä kuten vuonna 1995.
Häyrinen myi englannissa valmistettuja Ford Cargo -kuorma-autoja Stockmannilla 80-luvun alkupuolella. Kuvassa ollaan myyjien ja asiakkaiden kanssa Edinburgissa 1983.
Perheen tuki ykkösasia
Komean uransa aikana Häyrinen on myynyt lähes 4000 uutta ja käytettyä kuorma-autoa. - Suurin syy tuloksen saavuttamiseen ja työelämässä pitkään olemiseen on kotiolot ja perheen vankkumaton tuki. Kun esimerkiksi aikanaan myin lähes kuusisataa uutta MANia hain ne kaikki itse satamasta ja toimitin ison osan päällerakentajille. Ja kukas muu se minut sitten kotiin haki kuin vaimoni. Nykyäänkin kun mennään vaimon kanssa henkilöautolla hän näyttää että edellä menee MAN, niin hyvin hän tuntee ne takavalot joita joutui seurailemaan kun autoja siirtelimme, sanoo Häyrinen.
hyväksynnällä minulle urani hienoimman kunnianosoituksen, kun itsenäisyyspäivänä 6.12.2003 Tasavallan Presidentti Tarja Halonen antoi minulle Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan mitalin ansiokkaasta työstäni kuorma-automyyjänä. Se todella lämmiti sydäntä vielä kun antajana oli Presidentti joka kasvoi nuoruutensa kanssani samassa ikäluokassa Kallion kulmilla, kertoo Häyrinen.
Paluu Sisulle
Vuoden 2004 tammikuussa Häyrinen palasi juurilleen.
- Sisun myyntijohtaja Hannu Heikkilän kanssa sovittiin että teen viimeisen osan työuraani Sisulla ja jäämme sieltä samaan aikaan eläkkeelle sitten kun aika koittaa. Hannu on hieno mies ja pitää aina minkä lupaa mutta maailma muuttui kuitenkin liian nopeasti Sisun ympärillä. Sisun tilanne paheni koko ajan ja eräänä päivänä alkuvuodesta 2006 Hannu sitten tuli huoneeseeni ja sanoi että nyt on yksi pirullinen juttu mitä en halua sinulle tehdä vaikka se minulle kuuluisikin, sen saa muut miehet hoitaa. Ymmärsin asian ja niin se jäi Heinon
Toivo Häyrisen tekemä kuorma-autokauppa on perustunut aina myös ystävyyteen. Kuvassa ollaan Tuusulassa helmikuussa 2010 kun Iveco esitteli uuden maahantuontiorganisaation. Topia poikkesi tervehtimässä Jorma "Jorkka" Saarikivi. Jorkka muistetaan värikkäänä kuljetusyrittäjänä jolla oli suuri MAN-laivasto pääasiassa Valtameri Oy:n ajossa aina 90-luvun alkupuolelle. "Sladi Saarikivi" ajoi myös Truck Racea MANilla ja täysin omilla yleisöön menevillä ajolinjoilla. Laman jälkimainingit huuhteli hienon kuljetusyrityksen, miehet ja ystävyys säilyi.
Topin tytär Hanna-Kaisa harrastaa piirtämistä. Ohessa mukava isänpäiväkortti ikuiselle kuormaautomyyjälle.
Häyrisen lähes 20-vuotta kestänyt ura MAN -kuorma-autojen myyjänä alkoi MAN-piirimyyjä Auto-Oremos Oy:llä vuonna 1984. Kuvassa ollaan ensimmäisellä MANin tehdasmatkalla Münchenissä vuonna 1986.
METSÄALAN AMMATTILEHTI METSÄALAN AMMATTILEHTI
Uudet Epsolution -mallin puutavaranosturit - yhä useamman suomalaisen valinta!
Uudet Epsolution -mallin puutavaranosturit - yhä useamman suomalaisen valinta!
KÄYTETYT PUUTAVARANOSTURIT EDULLISESTI Hytilliset Epsilon E110L80 - 05 -hytti + vaaka Loglift 96ST´-04 hytti Avomallit Epsilon E110L97 - 05 Loglift 95S80R 01 Forresteri 2010T - 98 Foresteri 910 - 96
Maailman suurin nosturivalmistaja näyttää jälleen puutavaranostureiden kehityksen suunnan!
Maahantuonti, myynti ja huolto
Kuussillantie 23, 01230 Vantaa
Puhelin (09) 870 800 Fax (09) 876 5028 www.vta-tekniikka.fi etunimi.sukunimi@vta-tekniikka.fi
Myynti: Pääkaupunkiseutu VTA: Rainer Tarvonen / Jorma Moisas Itä- / Keski-Suomi VTA: Timo Koivula 0400-565 422 Pohjanmaa, Pohjois-Pirkanmaa Markkinointi E. Kivelä Oy: Erkki Kivelä 0400-662 010 Lounais-Suomi, Satakunta, Länsi-Uusimaa, Ahvenanmaa Markkinointi Reunanen Ky; Seppo Reunanen 02-236 4574 / 0400-820 531 Tampere Aarno Järvinen Oy: Timo Kallio 03-3124 7600, Sami Munck 0400-752 560 Pohjois-Suomi Ahava Oy: Paavo Ahava 020 7739 300 / 0400-690 643
METSÄALAN AMMATTILEHTI
KULJETUS KULJETUS 17
Alusterällä ja auravarustuksella pidetään metsäautotiet kunnossa
uha Törne Mäntyharjulta hankki viime talvena metsäautoteiden kunnossapitoon ja metsänhoitotehtäviin Mercedes-Benz Unimog U 100 L Turbo 4x4 -kuorma-auton vm. 2000. - Olemme jo pitään tehneet metsänistutus ja -hoitotöitä pääasiassa Honda -mönkijäkalustolla ja jonkin verran metsäautoteiden kunnossapitoa traktorilla. Lisäksi hoidamme sanomalehtien jakelua pakettiautolla lähialueilla. Viime syksynä StoraEnson ostoesimies Jouko Toijonen soitti ja kysyi että kiinnostaisiko metsäautoteiden kunnossapitotyöt laajemmin, jolloin aloin suunnitella kuorma-autoalustaista ratkaisua tehtävään, kertoo Juha Törne. Törne löysi Mikkelistä Kangasniemen kunnan käytetyn mutta erittäin hyväkuntoisen Unimogin varustettuna alumiinilavalla, suurella työkalutavaratilalla, Palfinger 1800 -kappaletavaranosturilla sekä Hokke nivelauralla/aurahydrauliikalla. - Viime talvena sitten aurasimme Unimogilla metsäautoteitä, laaneja ja kääntöpaikkoja StoraEnsolle. Nelivetoinen Unimog kulkee mahtavasti lumessa ja kun etuakseleille laittaa pölliautoissa käytetyt Gunnebon piikkiketjut pääse sillä menemään vaikka mistä. Keväällä aloin miettimään Unimogin käyttömahdollisuuksien laajentamista. Keskustelin Vehon Unimog -myynnistä vastaavan Risto Hornin kanssa alusteräasioista ja hän suositteli ottamaan yhteyttä Ratemexiin jonka kanssa Veho on tehnyt pitkään yhteistyötä, sanoo Törn. Törnen monikäyttöinen Unimog on metsäauto- ja mökkiteiden hoidon lisäksi monessa mukana oman metsätilan ajossa; lannoitteet, puiden taimet ja työlaitteet kulkevat hyvin suuren maavaran nelivetoautolla.
J
- Unimog on metsäautoteiden hoidossa tehokas peli ja siirtoajoissa traktoria oleellisesti nopeampi, sanoo Juha Törne. Juha Törne Mäntyharjulta hankki metsäautoteiden kunnossapitoon ja metsänhoitotehtäviin Mercedes-Benz Unimog U 100 L Turbo 4x4 kuorma-auton, mikä varusteltiin LUMEX AT-180 -alusterällä.
Törnen Unimog on varustettu myös Hokke -nivelauralla/aurahydrauliikalla. Monikäyttöisessä ajoneuvossa on lisäksi mm. alusterä, lavavarustus sekä Palfinger 1800 kappaletavaranosturi.
LUMEX AT-180 alusterävarustelu
Toukokuussa kiiltävään kuntoon maalattuun Törnen Unimogiin asennettiin LUMEX AT-180 alusterä Ratemex Oy:llä Tolosenmäessä. Ratemex Oy kuten Hokke -auroja moneen tarpeeseen valmistava Vikmet Oy Helsingistä kuuluvat Konepaja Antti Ranta Oy konserniin. - LUMEX AT-180 alusterän asennus sisälsi alusterän runkolevyjen kiinnittämisen auton runkoon, venttiilin, letkujen ja sähkökaapelin asentamisen. Hallintalaitteen asennus suoritettiin asiakkaan kanssa yhdessä hyvän työskentelyasennon saavuttamiseksi, kertoo Ratemex
Ratemex Oy:n myyntipäällikkö Seppo Honkanen esittelee LUMEX AT-180 alusterää. Tarjolla on mallit erilaisiin asennuksiin.
LUMEX -alusterän hallintalaite on helppokäyttöinen ja se on ergonominen käyttää.
Oy:n myyntipäällikkö Seppo Honkanen. LUMEX AT-180 alusterällä tasoitetaan ja karhennetaan metsäautotienpohjat kuntoon ennen puunajourakkaa. Myös laanipaikkojen kunnostus onnistuu talvellakin. Talven mentyä lumen ja jään alta paljastuu raskaiden autojen, roudan ja veden vaivaama metsäautotien pohja. Pohja kunnostetaan ensin alusterällä, kymppipyörä tuo sepeliä ja muuta tien parannetta, joka sitten viimeiseksi tasoitetaan tienpintaan. Monessa sora-autossa onkin alusterä paikallaan ja levityksen yhteydessä tasoitus onnistuu saman tien. - LUMEX AT 180 on varustettu monipuolisella terän painatustekniikalla. Yksivipu -hallintavivulla terä voidaan ajaa työskentelyasentoon ja 60 bar shokkiventtiili sekä vastaavan painearvon paineakut huolehtivat joustavasti oikeasta teräpaineesta. Käytettäessä automaattipainatusta painetaan kytkimestä automatiikka päälle ja se huolehtiikin sitten automaattisesti terän oikeasta työskentely painatuksesta. Molemmissa vaihtoeh-
doissa on 80 bar shokkiventtiili pelastamassa esimerkiksi maakiveen osumistilanteessa, opastaa Honkanen. Terän sivuttaista työkulmaa voidaan säätää terän molemmissa päissä olevilla kallistussylintereillä. Soratie tehdään tarkoituksella kuperaksi veden poistumista helpottamaan. Työskentelyleveyttä voidaan hydraulisesti lisätä 300 mm levikkeillä. Työskentelyleveys riippuu terän päästökulmasta, joka tässä asennuksessa on noin 32 astetta toisin sanoen terä purkaa erittäin hyvin. Työleveydeksi muodostuu min 2.550 mm ja max 3.150 mm.
- Vakiona LUMEX alusterä on varustettu ns. peruutusautomatiikalla. Valintakytkintä painettaessa ja merkkivalon palaessa peruutusvaihteen kytkentä aiheuttaa automaattisesti terän nousun kuljetusasentoon, Honkanen kertoo. Kulutuslevyinä alusterässä voidaan käyttää reikäteriä, suoraa kulutuslevyä, hammastettua kulutuslevyä, edellisen mallisia kovametalli teriä ja erilaisia pyöriviä tappiteriä omalla kiinnitysrungolla varustettuna. Juha Törnen ensikokemukset LUMEX AT-180 alusterästä ovat olleet oikein positiiviset. - Olemme tasoitelleet perinteisiä mökkiteitä joissa on keskellä heinää kasvava maavalli jonka terä jaksaa työntää helposti sivuun. Sorapintaisella metsäautotiellä sen kuin ajelee, vaikka alusterä nostaa välillä pään kokoisia kiviä ylös rikkoontumatta. Peruutusautomatiikka on hyvä systeemi ja terän monipuolinen painatustekniikka toimii todella hienosti kaikissa olosuhteissa, kiittelee Törne. Parhaan työnjäljen saavuttamiseksi alusterällä pitää ajaa tasaisesti ja hitaasti 3,5-4 km/h pienillä vaihteilla. - Työ on vähän samanlaista kuin metsäkoneen kuljettaminen johon valmistuin Etelä-Savon Metsäkoulusta Mikkelissä vuonna 1987, toteaa Törne.
Kuiva ja kovapohjainenkin metsäautotie painuu syville urille tukkiautojen kuorman alla (vas.). Juha Törne ajoi kuvassa olevan tienpätkän nopeasti Unimogin LUMEX -alusterällä tasaiseen kuntoon (oik.).
18 KULJETUS KULJETUS
METSÄALAN AMMATTILEHTI
Terminator XXL - tehoa ja tulosta
U
usi Terminator XXL -puutavarapankkomallisto on saanut käyttäjien keskuudessa erittäin hyvän vastaanoton. Madallettu runko sekä kuormatilaltaan erittäin leveät tolpat antavat huomattavasti lisää kuormatilaa verrattuna muihin pankkoihin. XXL:n keveys sekä lujuus ovat omassa luokassaan. Terminator XXL puutavarapankot on kehitetty tuottamaan mahdollisimman päästöttömiä sekä tehokkaita kuljetussuoritteita raakapuun maantiekuljetuksissa. Jokainen XXL pankoilla säästetty hiilidioksiiditonni tuo ilman ylimääräisiä lisäponnisteluja palkkioksi tervetulleen tukun "kullanarvoisia" euroja. Verrattaessa 8-tonnista XXL 8 pankkoa 7-tonniseen alupankkoon ovat erot merkittäviä: XXL pankot ovat 10 % lujemmat ja 5 % painoltaan aluja kevyemmät. Merkittävin ja näkyvin ero on kuitenkin pankkojen sisämitoissa. XXL pankkojen sisätiojen kasvatus on samalla pienentänyt ilmanvastuspintoja. Tarjolla on 5, 8 ja 10 tonniset mallit sekä Terminator XXL pankkoihin suunnitelut laadukkaat kuumasinkityt erikoisteräksiset laitasarjat risunajoon. Terminator XXL pankkoja on toimitettu jo kiitettävä määrä suomalaisille puutavara-autoilijoille sekä vientimarkkinoille.
Uudet Ruukin Optim 960QCW teräksestä valmistetut Terminator XXL -pankot ovat kuormatilaltaan markkinoiden suurimmat. Kuvassa Veljekset Kela Ky:n Terminatoreista puretaan kuormaa UPM:llä Pietarsaaressa.
Haastattelimme kolmea kotimaista XXL-kuskia kesähelteiden keskellä.
tehokkaat liukuestepinnat tuovat myös varmuutta ajoon. - Kuormia on tuotu todella rajuistakin maasto-olosuhteista, joissa tolppien liukuesteet ovat olleet tarpeen. Ne toimivat tehokkaasti kovissa hypyissä sekä nousuissa ja laskuissa. Puut pysyvät tolppien liukuestepintojen ansiosta tykysti paikoillaan, parkit vain irtoilevat kuidusta tolppien pitovoimasta, kehuu Kela. Pankkojen asennus tehtiin Suomi-hallissa Raatteen tien varrella. Kela on ollut tyytyväinen valintaansa: - Pankkojen toimitus, asennus sekä kokonaislaatu ovat kohdallaan. Suurin yllätys on kuitenkin ollut se, että kuinka paljon teräspankot ovat Terminator XXL:n uusien ominaisuuksien ansiosta kehittyneet.
Antti Nousiainen, Kuljetusliike E. Nousiainen Oy: "Isompi kuormatila tulee tarpeeseen"
Viiden auton voimin pääasiassa Metsäliitolle ajava hyvinkääläinen Kuljetusliike E. Nousiainen Oy kuljettaa puita Terminatoreilla. Kasvanut kuormatila ja kuormaamisen helppous ovat olleet päällimmäiset edut uusissa pankoissa. - Terminator XXL -pankot ovat hemmetin hyvät kuormata,
Jaakko Saarivirta, Kuljetus Saarivirta Oy: "Kestävä maalipinta pitää pankot kunnossa"
Lavialainen Kuljetus Saarivirta Oy ajaa kymmenen auton kalustolla ja 17 työntekijä voimin puuta Länsi-Suomen alueella. Asiakkaita ovat Luvian Saha, Metsähallitus ja UPM. Terminator XXL -pankot ovat tällä hetkellä neljässä nupissa ja kahdessa kärryssä. Varsinkin XXL 10 pankot ovat osoittautuneet Saarivirran käytössä toimiviksi. - XXL kympit ovat kestävät ja tyylikkäät pankot. Yksi tärkeä ominaisuus on lisääntynyt kuormatila ja varsinkin kevyellä tavaralla huomaa kuinka mahtuu selkeästi enemmän puuta, kertoo Jaakko Saarivirta. Liukuesteet saavat myös Saarivirralta kiitosta. - Liukuesteet pankoissa sekä rungon rautahampaat ovat oiva lisä. Ne helpottavat lastausta ja puut ovat kerrasta paikallaan. Terminator XXL:n kestävä maalipinta on myös huomattu Lavialla. - Pankkojen maalipintaa voi kehua. Se kestää hyvin lastauksessa tulevat iskut eikä lähde helposti halkeilemaan ja sitä kautta ruostumaan, päättää Saarivirta.
Veljekset Kela Ky:n Ahti Kela (oik.), Aleksi Kela ja Arto Kinnunen Suomussalmelta ovat tyytyväisiä pankkovalintaansa. Kome -perävaunun kuormakoko kasvoi Terminatoreilla, vaikka samalla se kapeni direktiivien mukaisesti viisi senttiä.
kyytiin menee selkeästi enemmän puita kerralla. Varsinkin näin kuivaan aikaan on hyvä että saa enemmän puuta mahtumaan, kertoo Antti Nousiainen. - Tyytyväisiä ollaan oltu Terminatoreihin. Vaikka pankot on hyvin maalattu niin vielä kun saisi galvanoituna niin olisi kova sana, vinkkaa Nousiainen. Pankoissa on myös mukana nostokoukkusarjat. - Nostokoukut helpottaa tosi paljon kuorman sitomista. Ei tarvi heitellä raskaita ketjuja vaan ne menee koukkujen avulla helposti kouralla. Hallin pihassa Hyvinkäällä on siistissä nipussa rivi uusia Terminatoreita. Ne odottavat asennusta perävaunuun sekä tulossa olevaan uuteen Volvoon. Töiden lisääntymisestä ja puiden liikkumisesta kertoo myös se, että Nousiaiselle on tälle vuodelle tullut kaksi uutta autoa. Volvot esittävät pääosaa yrityksen automerkeissä. - Volvot ovat taloudellisia ja Riihimäeltä löytyy toimivat huoltopalvelut autoille, päättää Nousiainen.
nuun uudet Terminator XXL 8 pankot. Tyylikkäät, Suomen lipun siniset pankot ovat nopeasti täyttäneet Kelan käyttövaatimukset. - Muutaman viikon kokemukset ovat olleet erittäin positiivisia. Pankonsiirtolaitteen toiminta parani pankkokiinnikkeiden kumivaimentimien ansiosta äänettömäksi sekä tyhjänäajossa että pankkojen siirrossa, kiittelee Kela. Perävaunun kuormakoko kasvoi uusilla pankoilla, vaikka samalla se kapeni direktiivien mukaisesti viisi senttiä. Pankkojen
Aleksi Kela, Veljekset Kela Ky: "Perävaunu muuttui äänettömäksi"
Suomussalmelaiselle Veljekset Kela Ky:lle asennettiin heinäkuun alussa Kome -perävau- Terminator XXL -pankot ovat hemmetin hyvät kuormata, kyytiin menee selkeästi enemmän puita kerralla, kertoo Kuljetusliike E. Nousiainen Oy:n Antti Nousiainen Hyvinkäältä.
METSÄALAN AMMATTILEHTI
KULJETUS KULJETUS 19
Rahtivapaat XX-kuljetukset ja myös vaihtopankot: Heikki Jokela 050 412 9024
Lavialaisella Kuljetus Saarivirta Oy:llä on Terminatorit käytössä jo neljässä vetoautossa ja kahdessa perävaunussa. Kestävä maalipinta ja liukuesteet saavat kiitosta todella suuren kuormatilan ohella.
Terminator XXL -pankkoihin pääsee tutustumaan FinnMerkossa osastolla 208. Kuvassa Kuljetus Saarivirta Oy:n Jyki Terminatoreilla.
Terminatorit FinnMetkossa
EHM Oy on esillä laajalla ja kattavalla osastolla Jämsänkos-
kella 2.-4.9.2010 pohjoismaden laajimmassa metsäalan erikoisnäyttelyssä FinnMetkossa. EHM osasto on perinteinen kuljetuskalusto-osaston alue no
208. Tällä isolla 750 m2 alueella on esillä kaikki EHM-tuotteet: -TimberMaxx puutavara-autovarusteet - Terminator XXL pankkomallit - Terminator XXC pankkouutuus (irtotolpat) -Terminator XXR lavatolppa uutuus - EnergyBoxx energiapuuvarusteet -TimberMaxx asennuspaketti XXL energialaidoin - Kesla nosturit - M-B hakkurinsyöttöauto + Kesla 2010 ja NT XL -hytti - XXL puutavarayhdistelmä - Komponenttiesittely
Huollamme puutavaranosturit ja John Deere -traktorit ammattitaidolla. Meiltä myös varaosat, tarvikkeet, öljyt sekä hydrauliikka tarvikkeet.
KONEHUOL ONEHUOLT JR KONEHUOLTO T:MI
Takojantie 1, 70900 Toivala Halli 044 359 6321 Janne 044 559 6321 jr.konehuolto@dnainternet.net
Alueella on tarjoiluteltta sekä hyvät tilat runsaine istumapaikkoineen. Luvassa on myös arvonta ja mahtavat palkinnot! - Tervetuloa tutustumaan ja viihtymään EHM osastolla, kutsuu Olli Mäkelä.
20 KULJETUS KULJETUS
METSÄALAN AMMATTILEHTI
teys Ruukin tekniseen asiakaspalveluun jo tuotteen suunnitteluvaiheessa. Näin varmistetaan, että terästuotteen käyttötarkoitus saadaan analysoitua tarkasti yhdessä asiakkaan kanssa ja valittua sopivin tuote kyseiseen käyttökohteeseen. Myös teräspalvelukeskusten hyödyntämismahdollisuudet saadaan tarkasteltua samalla. Ruukin asiantuntijat tuntevat tuotteidensa käytettävyyden todella tarkkaan ja pystyvät kertomaan, miten tuote käyttäytyy leikattaessa, hitsattaessa, poratessa ja taivutettaessa. Asiakkaan ja Ruukin asiantuntijoiden yhteistyöllä on mahdollista saavuttaa erinomainen lopputuote.
O
ptim-tuoteperheeseen kuuluvat erikois- ja ultralujat rakenneteräkset, joista lujimmat valmistetaan ainutlaatuisella suorasammutusmenetelmällä. Sen kehittäjä ja johtava hyödyntäjä maailmanlaajuisesti on Ruukki. Valmistusmenetelmä kehitettiin Raahen terästehtaalla 2000-luvun alussa ja sillä valmistetut ensimmäiset lujat teräkset toimitettiin vuonna 2002. Jo varhaisessa vaiheessa nähtiin suorasammutusmenetelmällä valmistettujen ultralujien terästen merkittävä potentiaali ja niitä alettiin voimallisesti kehittää. Jatkuvan kehitystyön ansiosta asiakkaille voidaan nyt tarjota teräksiä, joiden avulla suunnittelijat pääsevät toteuttamaan entistä tehokkaampia ja ympäristöystävällisempiä lopputuotteita. Kehitystyötä on uusien Optim-terästen lisäksi tehty olemassa olevan tuotteiston käytettävyyden parantamiseksi ja mitta-alueiden laajentamiseksi. Nauhavalssaamalla pystytään valmistamaan hyvinkin ohuita eli 2,5-8,0 millimetrin paksuisia teräsnauhoja suorasammutusmenetelmää hyödyntäen. Nauhavalssaamalla ja suorasammutusmenetelmällä valmistetaan muun muassa maailman lujinta kuumavalssattua Optim 1500 QC terästä. Ruukin Raahen tehtaan kvarttovalssauslinjalla suorasammutus ja siihen yhdistetty nuorrutus otettiin käyttöön muutama vuosi sitten. Valssauslinjalla valmistetaan paksumpia Optim-teräksiä, joista lujin on tällä hetkellä Optim 700 QL ja maksimipaksuus on 20 milliä. Kvarttotuotteiden kehittäminen jatkuu intensiivisesti ja lujempia teräksiä sekä uusia mitta-alueita on tulossa valmistusohjelmaan lähitulevaisuudessa. Käyttämällä lujaa terästä voidaan rakenteen materiaalipaksuutta pienentää. Se tuo monia etuja käyttäjälleen, sillä siten saadaan valmistettua kevyempiä ja kestävämpiä lopputuotteita. Kun esimerkiksi kuljetusvälineen oma paino on alempi, saadaan ajoneuvoon lastattua enem-
Kehitystyö
Lujien terästen tuotevalikoimaa täydennetään systemaattisesti, jotta asiakkaiden tarpeisiin voitaisiin vastata mahdollisimman hyvin. Optim-tuoteperhe onkin laajentunut kevään 2010 aikana useilla uusilla teräksillä. Optim 960 QCW yhdistää korkean lujuuden hyviin säänkestävyysominaisuuksiin, Optim 700 QL on uusi nuorrutettu kvarttolevy ja Optim 700 MC Plus nauhateräs tuo markkinoille uusia mahdollisuuksia kylmämuovattavuutensa ja iskusitkeytensä ansiosta. Näiden tuotteiden takana on Ruukin tuote- ja prosessikehityksen sekä tutkimuksen osaaminen yhdistettynä viime vuosien investointien tuomiin teknisiin mahdollisuuksiin.
Ruukki toimittaa puomikomponentit Bronto Skylift -henkilönostimiin. Uusin nostolaite yltää 112 metriin eli maailmanennätyskorkeuteen.
Ruukin Optim-tuoteperheestä löytyy lujat teräkset vaativiin käyttökohteisiin
män hyötykuormaa. Lisäksi polttoaineen kulutus kuljetettua yksikköä kohden on pienempi. Lopputuotteen käyttäjä hyötyy tästä taloudellisesti ja lisäetuna haitalliset ympäristöpäästöt vähenevät. Vastaavasti voidaan mm. nostureiden ulottuvuutta kasvattaa ja lisätä niiden nostotehoa kun puomin omaa painoa alennetaan.
Käytettävyys
Terästehdas tuntee myös myymiensä tuotteiden käytettävyyden. Ruukin verkkosivuilla on lujista Optim-teräksistä kirjalliset ohjeet, joissa kerrotaan, miten tuotetta käytetään ja millaisia lopputuotteita siitä voi valmistaa. Esimerkiksi särmäämistä ja hitsattavuutta on tutkittu tarkasti ja niistä on saatavana kattavat ohjelehdet. Myös terästen äärikestävyys erikoisolosuhteissa, kuten erittäin kuumissa ja kylmissä lämpötiloissa, on varmistettu tarkoin niiden turvallisen käytön takaamiseksi. Tuotekehitys ja tekninen asiakaspalvelu varmistaa myös, että nämä ohjeet ovat jatkuvasti ajan tasalla. Ruukin tuotekehityksen väki on pitkän linjan tutkijoita, joilla on syvällistä metallurgista osaamista. He tekevät myös paljon yhteistyötä ulkopuolisten tutkimusorganisaatioiden, kuten Oulun, Tampereen ja Lappeenrannan yliopistojen ja VTT:n kanssa. Tutkimusorganisaatoiden kanssa tehtävä yhteistyö on tärkeää, koska sillä tavoin saadaan käyttöön uusin tutkimustieto ja yliopistojen tutkimusresurssit ovat mukana yhteisissä kehityshankkeissa.
Jatkojalostus
Ruukki myös jatkojalostaa omia teräksiään. Ruukin omissa putkitehtaissa valmistetaan nauhateräksestä erikois- ja ultralujia rakenneputkia. Niiden poikkileikkaus voi olla neliö, suorakaide tai pyöreä. Ruukin Toijalan tehtaan profilointilinjalla puolestaan valmistetaan avoprofiileja, joiden poikkileikkaus voi olla sellainen, kuin asiakas on suunnitellut. Tämä antaa asiakkaalle mahdollisuuden optimoida rakenteen suorituskyvyn ja painon lopputuotteen vaatimusten mukaisesti. Ruukilla on myös laaja teräspalvelukeskusten verkosto. Teräspalvelukeskuksissa työstetään asiakkaan suunnittelemia valmiita komponentteja levystä tai putkista. Putkien työstö on keskitetty Hyvinkäälle. Siellä järein kone on ns. Jumbolaser, jolla voidaan laserleikata jopa halkaisijaltaan 508 millisiä putkia. Katkaisun lisäksi putkiin voidaan leikata esimerkiksi reikiä, muotoleikkauksia tai kohdistusnatsoja suunnittelijan haluamiin kohtiin. Laserteknolo-
Euran Hydrauliikka ja Metallirakenne Oy:n valmistaman biopolttoaineenkuljetukseen tarkoitetun EnergyBoxx:in laitalevyt on tehty 3 mm paksuisesta Optim 960 QCW-teräksestä laserhitsaamalla. Kyytiin voi ottaa enemmän kuormaa kuten kantoja ja risuja, koska itse laite on kevyt. Ruukin terästen jatkojalostusmahdollisuudet on otettu huomioon jo laitteen suunnitteluvaiheessa.
Suorasammutus
Suorasammutuksella tarkoitetaan punahehkuisen noin 900asteisen teräsnauhan tai -levyn jäähdyttämistä vedellä nopeasti huoneenlämpötilaan välittömästi valssauksen jälkeen. Nopealla jäähdytyksellä teräkseen saadaan erittäin kova ja luja mikrorakenne, joka koostumuksen lisäksi vaikuttaa teräksen ominaisuuksiin. Suorasammutettu teräs kehitettiin kustannustehokkaaksi tuotteeksi Ruukin tutkijoiden, yliopistojen, tutkimuslaitosten, Ruukin tuotannon ja myynnin sekä asiakkaiden pitkäaikaisena yhteistyönä.
giaa hyödynnetään myös levyjen työstössä. Ohuita levyjä on mahdollista liittää yhteen ja saada näin aikaan leveä, ohut teräslakana. Sitä voi edelleen jatkojalostaa tekemällä siihen aukotuksia ja särmäyksiä. Myös eri teräslajeja ja paksuuksia on mahdollista liittää yhteen laserhitsaamalla. Hyödyntämällä Ruukin lujia Optim-teräksiä sekä palvelukeskusten mahdollisuuksia asiakas voi keskittyä omien tuotteidensa kehittämiseen ja monissa tapauksissa välttää investoinnit omaan valmistuskapasiteettiin.
hän saa tarvittaessa terästä myös pieninä erinä. Tämän varmistamiseksi Ruukilla on kattava Euroopan laajuinen varastoverkosto. Lisäksi monet jälleenmyyjät pitävät varastossaan Ruukin tuotteita, joten yhden yksittäisen levynkin osto on mahdollista hyvin lyhyellä toimitusajalla. Saatavuuden lisäksi myös ostotapahtuman helppous on tärkeää. Sen takaamiseksi Ruukki on kehittänyt myyntikonttoriverkostoaan, jotta asiakas voi ostaa yhden luukun periaatteella kaikki tarvitsemansa terästuotteet eli levyt, putket ja teräskelat.
Lujien Optim -terästen saatavuus
Asiakkaalle on tärkeää, että
Tekninen asiakaspalvelu ja suunnittelutuki
Asiakkaan kannattaa ottaa yh-
METSÄALAN AMMATTILEHTI
22 KULJETUS KULJETUS
METSÄALAN AMMATTILEHTI
Kari Heinonen on 2010 Puunkuormaajamestari!
Petri Varkoi on pärjännyt Turun finaaleissa hienosti. Nyt tuli hopeaa ja vuonna 2001 Varkoi voitti mestaruuden juuri Turussa.
Savonlinnalainen puutavara-autoilija Kari Heinonen tuuletti Turussa 11.kesäkuuta Puunkuormaajamestaruutta 2010. Heinonen voitti mestaruuden jo toisen kerran, hän oli voittaja myös vuoden 2006 finaalissa Helsingissä.
- Ensi vuonna olisi mahdollisuus ottaa kymmenes finaalipaikka ja finaalissa sitten mestaruus, maalaili Jari Sarajärvi jo vuoden 2011 tavoitteita...
P
uunkuormaajamestari 2010 kisan finaalissa Turussa 11.6. voiton korjasi tänä vuonna selkeällä erolla Kari Heinonen Savonlinnasta. Kakkostilalle kuormasi Petri Varkoi Juankoskelta ja kolmoseksi Jari Sarajärvi Kuusamosta, vain kolmen sekunnin erolla kakkoseen ja sekunnin erolla kisan neloseen, lieksalaiseen Timo Korhoseen.
Naistensarjan ja veteraanien mestaruudet jaettiin alkukilpailujen aikojen perusteella. Naistensarjan mestaruuden voitti Kaisu Ahopelto Lappajärveltä ja veteraanimestari 2010 on
Kaarlo Rundgren Pellosta. Alkukilpailujen jälkeen viisi lääninmestaria ja seitsemän nopeinta haastajaa kisasivat Suomen Puunkuormaajamestarin tittelistä Turun Kaupunginteatterin parkkipaikalla - Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n liittokokouksen yhteydessä. Palkintoina oli Buster-alumiinivene sekä kaksi MercedesBenz tehdasmatkaa Saksaan. Tänä vuonna kiertue järjestettiin jo 25. kerran ja alkukilpailuihin osallistui yhteensä 1001 ammattilaista. Kilpailukaravaani kiersi kaiken kaikkiaan 27 paikkakunnalla aloittaen 12.4. Lahdesta ja päättyen toukokuun lopussa Nummelaan. Alkukilpailujen jälkeen viisi lääninmestaria
ja seitsemän nopeinta haastajaa kisasivat Suomen Puunkuormaajamestarin tittelistä 11.6. Turussa. - Nosturi lähti mukavasti liikkelle ja nappisuoritushan siitä tuli. Aika oli 5.31 eli sekunnilleen sama kuin vuonna 2006 kun voitin mestaruuden Helsingissä. Tuolla ajalla se tuntuu Busteri vene näköjään minulle aina irtoavan, toteaa tyytyväinen Kari Heinonen, joka oli mukana jo neljännen kerran finaalissa. Puunkuormaajafinaalien konkarit Petri Varkoi ja Jari Sarajärvi tekivät parhaansa mutta tällä kertaa vauhti ei riittänyt Heinosen suoritukseen. Keskenään konkareiden kisa oli tiukkaa sekuntipeliä, Varkoin aika
oli 6.06 ja Sarajärven 6.09. - Tämä oli yhdeksäs kerta minulla finaalissa joten ei sitä voi olla kuin tyytyväinen kakkossijaan ja on hienoa päästä Mercedes-Benzin tehtaalle Saksaan Sarajärven Jarin kanssa, toteaa Petri Varkoi joka voitti mestaruuden Turussa vuonna 2001. Myös jo yhdeksännen kerran finaalissa kisannut, vuonna 2000 mestaruuden Jyväskylässä voit-
tanut Jari Sarajärvi oli kisan jälkeen tyytyväinen mies. - Tämä oli kyllä yksi parhaista finaaleista kohdallani ja kolmas sija oli todellinen voitto sillä eroa neljänneksi tulleeseen Timo Korhoseen oli vain sekunti. Minulla oli mukana "managerina" vaimoni Merja joka on ollut mukana aina silloin kun olen näissä finaaleissa paremmin pärjännyt, kiittelee Sarajärvi.
2010 SM - Puunkuormaajakilpailun tulokset
Nimi Kotipaikka Ajoaika Lisäaika Loppuaika
1 Heinonen, Kari 2 Varkoi, Petri 3 Sarajärvi, Jari 4 Korhonen, Timo 5 Laine,Jori 6 Itkonen, Ari 7 Villman, Pekka 8 Haapalainen, Jukka 9 Ylijääskö, Kalle 10 Kuosmanen, Ari 11 Kuulasmaa, Niilo 12 Moilanen, Juha
Savonlinna Juankoski Kuusamo Lieksa Orivesi Airaksela Viitasaari Nurmes Sinettä Lahti Viitasaari Utajärvi
04:51 05:21 05:14 05:40 05:10 05:11 04:55 06:39 05:36 05:06 06:03 06:58
00:40 00:45 00:55 00:30 01:05 01:10 01:45 00:50 02:00 02:45 02:00 03:10
05:31 06:06 06:09 06:10 06:15 06:21 06:40 07:29 07:36 07:51 08:03 10:08
Puunkuormaajamestari -finaalit ovat aina näyttävillä paikoilla - tänä vuonna kisattiin 11.6. Turun keskustassa jokivarressa, Kaupunginteatterin parkkipaikalla.
METSÄALAN AMMATTILEHTI
KULJETUS KULJETUS 23
Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry:n puheenjohtaja Ari Hämäläinen onnitteli naisten sarjan mestaruuden voittanutta Kaisu Ahopeltoa.
Veteraanien mastaruuden voitti Kaarlo Rundgren Pellosta.
Ideachip Machine Oy:n Teppo Humalainen (vas.) ja Alucar Oy:n Julius Närvä pitivät tulostaulun ajantasalla finaalissa.
Tapahtuman juonsi Harri Pöntinen (oik.) yleisöön menevällä tyylillään. Kuvassa kilpailusuoritustaan kommentoi finaalin ensikertalainen Niilo Kuulasmaa Viitasaarelta.
Puunkuormaaja -finaaleissa on harvoin satanut vettä, nyt sitä tuli välillä enemmänkin. Bridgestone Finland Oy:n teltta tarjosi hyvän sadesuojan.
Bridgestone Finland Oy:n Truck Point päällikkö Tuomas Virén otti mukaan finaaliin poikansa Edvinin, ikää juniorilla 10 kk.
Hiabin Arto Moilanen (vas.), Hannu Iivanainen, Pekka Lääkkö ja Henry Hagerlund vastasivat vankalla rutiinillaan Puunkuormaaja -kiertueen onnistumisesta. Ennen Turun finaalia vierailtiin 27 paikkakunnalla.
Puunkuormaajamestari -finaalissa kohtasivat parhaat kuormaajat alkukilpailuiden 1001:stä osallistujasta. Kuvassa Ari Itkonen joka oli finaalin kuudes.
Veho Hyötyajoneuvot -yksikön johtaja Juha Ruotsalainen (oik.) ja Cargotec -konsernin Hiab -tuotteiden maajohtaja Seppo Heino seurasivat tarkkaan jännittävän finaalin tiukkaa sekuntikamppailua.
Suomen parhaat puunkuormaajat 2010 yhteiskuvassa. Puunkuormaajamestari -kilpailu nostaa hienosti alan tunnettavuutta ja arvostusta.
24 KULJETUS KULJETUS
METSÄALAN AMMATTILEHTI
JOHTAVAA ERIKOISOSAAMISTA
METSÄALAN AMMATTILEHTI
KULJETUS KULJETUS 25
Kätevät video ohjeet netissä LoadMaster vaakojen käyttäjille L
oadMaster -puutavaravaakojen maahantuoja Cool-Man Oy kehittää jatkuvasti toimintojaan palvellakseen entistäkin paremmin laajaa Load Master -vaakojen käyttäjäkuntaa, kuten puutavaraautoilijoita ja metsäkoneurakoitsijoita. Uusin palvelu on kotisivuilta www.cool-man.fi löytyvät You Tube -pohjaiset video ohjeet. - Tarjolla on veloituksetta selkeinä videoina LoadMaster Multi vaa´an kalibrointiohje, ohje automaattisen varoitusjärjestelmän (AWS) käytöstä, ohje muistipaikkojen selauksesta kaksoispolkimella (kaksoispoljin on saatavana lisävarusteena LoadMaster Multi vaakaan) sekä malliesimerkki kuittipohjan muokkauksesta. Teemme jatkossa lisää video ohjeita sivuillemme asiakkaiden tarpeiden mukaan, kertoo Cool-Man Oy:n Tom Isaksson. Videot on toteutettu selkeän ammattimaisesti. Tarjolla on eri resoluutioiset versiot videoista, joten ne ovat katseltavissa joko toimiston nopealla internet yhteydellä tai vaikka kännykällä vaakaa käytettäessä. - Kotisivuiltamme löytyy myös nettikauppa mistä saa kätevästi hankittua uusimmat ohjelmalisenssit ja tarvikkeet sekä varaosat LoadMaster Multi ja 2000 vaakoihin, ilmoittaa Isaksson.
Sivuilla www.cool-man.fi voi rekisteröityä LoadMaster -vaa´ an käyttäjäksi, jolloin tiedot uusista ohjelmistopäivityksistä toimitetaan rekisteröityneen käyttäjän sähköpostiin.
LoadMaster vaakojen maahantuojan Cool-Man Oy:n kotisivuilta www. cool-man.fi löytyy paljon hyödyllisiä palveluita vaakojen käyttäjille.
Uusin sivuilta löytyvä palvelu on kätevät video ohjeet. Tarjolla on veloituksetta selkeinä YouTube -videoina mm. kuvassa näkyvä LoadMaster Multi vaa´an kalibrointiohje.
26 KULJETUS KULJETUS
METSÄALAN AMMATTILEHTI
Vilppula 20.5. oneosapalv palvelu Koneosapalvelu Oy
TOP 5 Vilppula 1. Teemu Kulmala 2. Harri Keskinen 3. Sami Hakamäki 4. Ari Lehti 5. Samppa Mäkelä 1.57 2.03 2.07 2.16 2.21
Taitokuormaaja 2010 -alkukilpailut starttasivat 20.5. Vilppulassa Koneosapalvelu Oy:llä. Koneosapalvelu on aloittanut kevään aikana Keslan metsänostureiden ja hakkuupäiden myynnin sekä Keslan puutavaranostureiden huollon Vilppulassa. Puutavara-autoilijoita saapui suuri joukko Koneosapalvelulle kisaamaan ja tutustumaan talon laadukaaseen palveluun.
Keslan Taitokuormaaja 2010 alkukilpailuissa nähty huikeita suorituksia - mestaruus ratkeaa finaalissa Joensuussa 20.8.
Koneosapalvelu Oy:n toimitusjohtaja Mika Aliranta (vas.) ja Kesla Oyj:n puutavaranostureiden kotimaan myyntipäällikkö Jouni Kainulainen keskustelivat puutavaranajon kuulumisista Jouni Mäkisen ja Veikko Niemelän (oik.) kanssa. Töitä riittää jatkossa hyvin totesivat miehet.
Eläkkeellä oleva puutavara-autoilija Mikko Lamminen (vas.) Ruovedeltä vaihtoi kuulumisia Koneosapalvelu Oy:n Toivo Alirannan kanssa, joka myös siirsi yrityksen vetovastuun nuoremman sukupolven harteille viime vuodenvaihteessa. Taustalla Puunkorjuu Juha Holm Oy:n komean oranssi Volvo TimberMaxx -päällerakenteilla.
Jori Laine Orivedeltä on kokenut nosturikisaaja, viime vuonna Jori voitti Suomen Puunkuormaaja 2009 -mestaruuden.
K
esla Taitokuormaaja 2010 -kilpailu lähti käyntiin toukokuussa, kun alkukilpailut järjestettiin Koneosapalvelu Oy: llä Vilppulassa 20.5., Matec-Trailer Oy.llä Soinissa 21.5., EHM Oy:llä Eurassa 22.5. ja Kongan Konepaja Oy:llä Mäntyharjulla 28.5.
Puutavara-autoilijat saapuivat suurella joukolla jokaiselle alkukilpailu paikkakunnalle ottamaan toisistaan mittaa nosturin tarkkuuskäytössä. Taitokuormaaja -kilpailussa vaaditaan tarkkaa nosturinkäyttöä sekä keskittymistä. Suoritukseen kuuluu pöllien pinoaminen torniksi, tennispallojen kerääminen
ämpäriin sekä lopuksi ilmapallon puhkaisu nosturin kouralla puristamalla. Finaalissa saattaa olla tarjolla myös uusia haasteita nosturivirtuooseille... Loppukesän Taitokuormaaja 2010 -alkukilpailut järjestetään vielä Ranuan Hillamarkkinoilla 31.7. sekä Joensuussa 20.8. jossa kisataan samana päivänä my-
ös Taitokuormaaja 2010 -finaali Keslan 50-vuotisjuhlien yhteydessä. Finaalin pääsevät jokaisen alkukilpailupaikkakunnan kaksi parasta sekä heidän jälkeen kaksi nopeinta "lucky looseria" aikojen perusteella. Taitokuormaaja 2010 -finaalista on odotettavissa todella
tiukka sekuntitaistelu raudanlujien ammattilaisten välillä. Loppukilpailun sankareille on luvassa maineen ja kunnian lisäksi kunnon palkinnot. Yleisölle on tiedossa jännittävä ja viihtyisä tapahtuma eli kaikki mukaan kannustamaan omia suosikkejaan finaaliin!
Metsä-Koskela Oy:ltä saavuttiiin Taitokuormaaja-kisaan isommalla porukalla Esa Koskelan (toinen oik.) johdolla.
Taitokuormaaja -kilpailussa vaaditaan todella tarkkaa ja myös nopeaa nosturin käyttämistä.
Jouni Mäkinen keskittyy ja pöllit asettuvat paikalleen. Kisassa oli käytössä 2- ja 4-vipunosturit.
Koneosapalvelu Oy:n Kimmo Aliranta (vas.) ja Jukka Takala seurasivat tarkkaan suorituksia.
METSÄALAN AMMATTILEHTI
KULJETUS KULJETUS 27
Simo Järvinen (vas.), Harri Keskinen Vilppulasta ja Teemu Kulmala Multialta taktiikkapalaverissa. Kulmalalla oli loistava päivä, hän voitti samana päivänä sekä Vilppulan Taitokuormaaja -osakilpailun että Puunkuormaajamestari 2010 -kiertueen Haapamäen osakilpailun!
Taitokuormaaja -kilpailu on tiukkaa sekuntipeliä. Jari-Pekka Mäkelä Juupajoelta teki tarkkaa työtä mutta ei yltänyt kärkisijoille.
Porokka Forest Oy:n Petri Lievonen hoiti ajanottotehtäviä Vilppulassa, lahjomattomasti ja vakaalla kädellä.
Porokka Forest Oy:n Jouni Porokka (vas.) nautti Vilppulassa lounaustolla maittavan lohikeiton Samppa ja Jari-Pekka Mäkelän sekä Esa Mustosen kanssa. Mäkelät saapuivat kilpailuun Juupajoelta, Mustonen Keuruulta ja Porokka Joensuusta - tietenkin.
Cool-Man Oy:n Tom Isaksson esitteli Vilppulassa Suomen suosituinta nosturivaakaa, LoadMasteria.
Taitokuormaaja -kiertueellla havainnollistettiin uuden Terminator -pankon suurta kuormatilaa verrattuna alumiinipankkoon.
28 KULJETUS KULJETUS
METSÄALAN AMMATTILEHTI
Soini 21.5. Matec-Trailer Oy Matec-T tec-Tr
TOP 5 Soini 1. Arto Mäkelä 2. Ville Mäkelä 3. Kari Koskinen 4. Oiva Korpela 5. Jari Kulmala 2.11 2.44 3.19 3.26 3.29
Matec-Trailer Oy Soinista aloitti keväällä Kesla puutavaranostureiden myynnin ja huollon Pohjanmaalla. - Kauppa on lähtenyt mukavasti käyntiin. Kesla on laadukas nosturi jolla on hyvä maine Pohjanmaalla, sanoo Mater-Trailer Oy:n toimitusjohtaja Mikko Haavisto (oik.) tyytyväisenä. Vierellä Kesla Oyj:n puutavaranostureiden kotimaan myyntipäällikkö Jouni Kainulainen.
Kesla -taitokuormaajakilpailu vieraili ensimmäistä kertaa Soinissa Matec-Trailerilla. Automiehet saapuivat laajasti Pohjanmaan alueelta kisaamaan voitosta ja paikasta Joensuun finaalissa 20. elokuuta.
T. Mäkelän Kuljetus Oy:n Arto Mäkelä (vas.) Ilmajoelta oli Pohjanmaan osakilpailun voittaja. EHM Oy:n Olli Mäkelä uskoo että Keslan 50-vuotisjuhlissa Joensuussa nähdään erittäin kovatasoinen finaali.
Matec-Trailer Oy tunnetaan laadukkaiden perävaunujen valmistajana. Kuvassa Matec-Trailer puutavaraperävaunu Tarton metsämessuilla.
METSÄALAN AMMATTILEHTI
KULJETUS KULJETUS 29
Eura 22.5. Eura EHM Oy
TOP 5 Eura 1. Sami Koivisto 2. Tapio Tiensuu 3. Tapio Välimäki 4. Matti Salminen 5. Simo Hakasuo 2.07 2.32 3.02 3.07 3.10
EHM Oy:n Olli Mäkelä (vas.) ja Puunkorjuu Juha Holm Oy:n Juha Holm (oik.) Mellilästä suunnittelivat uusia puutavara-autokuvioita. Taustalla rekkapesuja Naantalissa tekevä Timo Lehti.
EHM Oy:n Ossi Mäkelä kertoi että tuotannossa on mukavasti töitä koko kesälle ja syksylle.
Puutavara-autoilija Jukka Heikkilä Huittisista on luottanut Keslan nostureihin jo pitkään.
Keslan uusi porrasmalli saa kiitosta autoilijoilta. Ohjaamoon on helppo ja turvallinen nousta.
Kesla nosturin käyttäminen sujui hienosti myös Kristiina Aaltoselta.
Taitokuormaaja -kilpailu saapui Euran Hydrauliikka ja Metallirakenne Oy:n pihalle 22.5. Kuvassa puutavaraja energiapuuautoilija Mattu Salminen Lappi TL:stä näyttää mallia pöllien pinoamisessa.
Myös nosturivaakojen sekä keskusvoitelujärjestelmien asennukset ja huolto.
Eurassa nautittiin mukavassa kelissä Elli-Mari Mäkelän tekemistä grilliherkuista. Kuvassa Mika Takala, Jarmo Karonen ja Mikko Takala mukanaan jälkikasvua. Taitokuormaaja -kisat ovat koko perheen tapahtumia.
050 594 4053
30 KULJETUS KULJETUS
METSÄALAN AMMATTILEHTI
Mäntyhar ju 28.5. Mäntyharju Kongan Konepaja Oy ongan Kone onepaja
TOP 5 Mäntyharju 1. Marko Vainikka 2. Kimmo Koskela 3. Jukka Rautio 4. Sami Mäkinen 5. Osmo Haikka 2.16 2.24 2.48 2.56 3.05
Keslan Taitokuormaaja -kilpailu oli menestys myös Mäntyharjulla. Seuraavat alkukilpailut järjestetään 31.7. Ranuan Hillamarkkinoilla ja Joensuussa 20.8. jossa samana päivänä on myös Taitokuormaaja 2010 -finaali Keslan 50-vuotisjuhlien yhteydessä. Vielä on siis mahdollisuus osallistua ja taistella voitosta!
Kongan Konepaja Oy:n Keijo Konga (vas.), Asko Möller ja Jarkko Konga ovat tyytyväisiä nosturikaupan piristymiseen. Taustalla Kesla 2010LT.
Jari Immonen (vas.), Arto Laari, Jani Laari ja Veli-Matti Hostila vaihtoivat puunajon kuulumisia Kongalla. Taustalla Nordea Rahoituksen Kimmo K. Välilä.
Puutavara-autoilija Kari Rahikka on aina paikalla kun nostureilla kisataan.
Keslan Taitokuormaaja -kilpailu keräsi Kongan Konepajalle suuren joukon alueen automiehiä. Kuvassa taustalla vas. Kimmo Koskela, edessä vas. Keslan Jouni Kainulainen, Keijo Konga, Heikki Jokimies, Jarmo Tarhonen, Aulis Karppi, Jarkko Konga ja Valto Mäkinen (oik.) seuraavat jännityksellä kilpailun ratkaisuhetkiä. Voittajaksi kisasi Marko Vainikka ja toinen varma Joensuun finaaliin lähtijä Mäntyharjun osakilpailusta on Kimmo Koskela.
Esillä tapahtumassa oli Kuljetus K. Koskela Ky:n uusi Volvo Kongan laadukkailla teräksisillä puutavaravarusteilla ja perässä uusi Närkön puutavaraperävaunu, mikä myytiin Orpe-Kuljetus Oy:lle.
METSÄALAN AMMATTILEHTI
KULJETUS KULJETUS 31
KHP ilmastointilaitteet puutavaranostureihin
KHP-Myynti Ky:n Timo (vas.) ja Piirto esittelevät yrityksen valmistamia kotimaisia KHP-ilmastointilaitteita.
Laajasta KHP-ilmastointilaitemallistosta löytyy oikea vaihtoehto kaikkiin hyötyajoneuvoihin ja työkoneisiin.
K
HP-Myynti Ky valmistaa ja asentaa ilmastoinnit kaikkiin nostureihin, metsätyökoneisiin, kuorma-autoihin, kaivinkoneisiin, traktoreihin ja puimureihin sekä muihin työkoneisiin ja erikoisajoneuvoihin. KHP-Myynti Ky on perustettu Ilmajoella vuonna 1982 ja ensimmäiset 8 vuotta tehtiin traktorimerkkihuoltoa, varaosamyyntiä sekä lisävarusteiden valmistusta ja asennusta traktoreihin. - Lisävarusteiden kysynnän kasvaessa KHP-Myynti Ky on keskittynyt pelkästään niiden valmistukseen ja asennukseen viimeisen 15 vuoden aikana, joista yli 10 vuoden ajan olemme erikoistuneet ilmastointilaitteisiin, kertoo yrittäjä Timo Piirto. Tällä hetkellä KHP-Myynti Ky valmistaa ilmastointilaitteita ensiasennukseen ja loppukäyttäjälle. Lisäksi tehdään myyntiin ilmastointiletkut laadukkaista Good Yearin letkuista ja Atcon liittimistä. Käytössä on tehokas, luotettava ja tarkka Finn Powerin hydraulinen kahdeksanleukainen letkuliitinpuristin. Tarjolla on myös kattava valikoima erilaisia ilmastointilaitteiden varaosia, mm. noin 350 erilaista kompressorivaihtoa.
KHP F5000 ilmastointilaite puutavaranosturiohjaamoihin
KHP-Myynti Ky esitteli vuoden 2008 Metkossa uuden KHP F5000 laitteen todetessaan markkinoilla olevan tarvetta uudelle ja paremmalle puutavaranosturin hytin ilmastointilaitteelle. Miellyttävän työympäristön varmistava KHP F5000 huolehtii kesällä nosturiohjaamon jäähdytyksestä ja talvella kosteudenpoistosta. - Tuotekehitystyötä tehtiin yli kaksi vuotta ja tuloksena oli onnistunut tuote. Suunnittelun lähtökohtana oli helppo asennus ja puhdistaminen, laitteen sähkökäyttöisyys ja se, että laite jää hytin ulommaisen kääntöympyrän sisäpuolelle. F 5000:sta tuli juuri sellainen, sanoo Piirto. Sähkökäyttöisyys helpottaa asennusta, sillä aiemmin asennus on vaatinut hydrauliikkaa. Samoin lauhdutin on aiemmista malleista poiketen ulosvedettävä, joten sen puhdistaminen on vaivatonta. - Vastaavaa luotettavasti toimivaa ja käytössä hyväksi todettua laitetta sähkökäyttöisenä ei löytyne ainakaan Euroopasta eikä Pohjoismaista. Asiakkaiden palaute on ollut positiivista ja KHP F 5000 laitteen hyvä myynti osoittaa, että olemme onnistuneet asiakkaiden tarpeiden arvioinnissa oikeaan, toteaa Piirto.
KHP-Myynti Ky valmistaa myyntiin ilmastointiletkut laadukkaista GoodYearin letkuista ja Atcon liittimistä. Tarjolla on myös kattava valikoima erilaisia ilmastointilaitteiden varaosia.
32 KULJETUS KULJETUS
METSÄALAN AMMATTILEHTI
J-A Kestinmäki Ky:n Sisut hakivat kesäkuun alussa kuormat Ähtäristä. UPM:n ajoja on tiedossa tälle kesälle hyvin.
J-A Kestinmäki Ky kuljettaa puuta kolmannessa sukupolvessa
Ähtärin miesten savotta alkoi 50-luvulla
S
uomalainen kun ottaa jonkun savotan hoitaakseen se hoidetaan kunnolla ja niin kauan kuin työtä riittää. Tästä on hyvänä esimerkkinä Kestinmäet Ähtäristä, jotka kuljettavat puuta kuormaautoilla jo kolmannessa sukupolvessa.
ko on mukana kuljettajana rautaisella ammattitaidollaan ja neljäs kuljettajamme on Toni Halttunen. Ja vaari joka savotan pisti alulle katselee touhuamme hyväkuntoisena puunajon veteraanina, toteaa Kestinmäki.
Puuta ajetaan taas hyvää tahtia
Kestinmäen kaksi Sisu -puutavarayhdistelmää ovat UPM:n ajossa. Ähtärin alueelta puuta kuljetetaan pääasiassa Pietarsaaren, Korkeakosken, Jämsänkosken, Soinin, Säynätsalon sekä Porin tehtaille ja sahoille. - Keskimääräinen ajomatkamme on noin 150 km ja normaali vuotena kummankin auton mittariin kertyy noin 200 000 km, puuta siirtyy silloin yli 70 000 kuutiota vuodessa, laskee Kestinmäki. Viime vuonna Kestinmäenkin autoilla oli pitkiä seisokkeja ja puuta kuljetettiin normaalia vähemmän. - Viime vuosi oli vaikea mutta nyt ollaan onneksi nousemassa taas hyvälle tasolle, Kestinmäki kommentoi.
- Vaarini Urho Kestinmäki aloitti puunajon jo 50-luvulla ja isäni Esko ja setäni Mauri jatkoivat Urhon savottaa kuljetusyrittäjinä aina 90-luvun puoleen väliin asti, jolloin he myivät oman auton pois. Itse olen ollut mukana ajossa pikkupojasta saakka ja kun sain yhdistelmäkortin 2000 luvun alussa, aloitin puutavara-auton kuljettajana Juhani Pihalalla. Veri veti kuitenkin kuljetusyrittäjäksi ja niin sitten alkuvuodesta 2004 perustin yrityksen ja ostin Pihalalta puutavarayhdistelmän, kertoo Jari Kestinmäki. Kestinmäellä oli ajossa välillä myös sora- ja rahtiautoja 2000luvun puolivälissä. - Sitten päätin keskittyä täysin puutavaranajoon ja hankin toisen yhdistelmän. Veljeni Tatu tuli mukaan kuljetusliikkeemme osakkaaksi vuonna 2007. Isä Es-
tavat puunajossa suomalaiseen Sisuun. - Vaari aloitti autoilun vuonna 1954 ja ensimmäisen Sisun hän osti vuonna 1957. Isä jatkoi Sisulla joten kyllä sitä on vaikea kuvitella että me puuta muulla merkillä ajettaisiin. Sisu on tehty puunajoon, se on tuttu ja turvallinen käteensopiva peli eikä häpeä yhtään eurooppalaisten merkkien rinnalla - päinvastoin. Viime aikaiset uutiset lupaavat hyvää Sisun siviiliautopuolen tuotannolle joten saamme jatkossakin hankkia kotimaisia kuorma-autoja, sanoo Kestinmäki. Kesäkuun lopussa Kestinmäki löysi todella vähän ajetun Sisu R500 puutavara-auton vm. 2006 ja osti sen. Hyvin palvellut, 1.2 milj. kilometriä ajettu kuvissa oleva vihreä Sisu E12 vm. 1999 myytiin ansaituille eläkepäiville hakkuriauton alustaksi. Kestinmäen Epsilon Palfinger -nosturi siirrettiin Sisu R500:een.
EpsilonPalfinger M110L on jouhea ja tehokas ohjaamonosturi
Jari Kestinmäki on tyytyväinen EpsilonPalfingerin Epscab -ohjaamoon: - Tilaa on ja näkyvyys joka suuntaan oikein hyvä.
Suomalaisella Sisulla
Ähtärin sisukkaat miehet luot-
Viime marraskuussa kotimaisen Sisun perään asennettiin itävaltalainen EpsilonPalfinger M
METSÄALAN AMMATTILEHTI
KULJETUS KULJETUS 33
FinnMetkossa työnäytöksissä osastolla 928
EpsilonPalfinger Epsolution -sarjan nostureissa letkut kulkevat puomien sisällä suojassa eikä kääntäjän ympärilläkään ole enää ulkopuolista letkuhässäkkää. Rakenne tekee turhista letkurikoista historiaa.
110L puutavaranosturi. - Olemme tehneet pitkään kauppaa Kivelän Erkin kanssa ja kun Erkki siirtyi EpsilonPalfingerin myyjäksi päätimme lähteä kokeilemaan meille uutta nosturimerkkiä, kertoo Kestinmäki. Eikä Kestinmäen ole tarvinnut uutta nosturivalintaa katua, EpsilonPalfinger on käytössä osoittautunut jopa odotuksia paremmaksi nosturiksi. - Ostovaiheessa kriteereitä tutun ja luotettavan myyjän lisäksi olivat EpsilonPalfingerin merkittävä keveysero muihin saman kokoluokan nostureihin verrattaessa sekä hyvä hinta-laatusuhde. Käytössä EpsilonPalfinger on osoittautunut jouheaksi ja tehokkaaksi nosturiksi jolla tekee tasaisella tahdilla kuormia ilman mitään murheita. Myös EpsilonPalfingerin oma koura on hyvä käyttää, se uppoaa hyvin pinoon ja on helppo rasvata, toteaa Kestinmäki.
Letkurikot historiaa
Kestinmäen EpsilonPalfinger ohjaamonosturi on nelivipuinen ja varustettu muuttuvatilavuuk-
sisella hydrauliikalla. - Hydrauliikka toimii hienosti ja liikkeet ovat tasaisia eikä nosturi tee repiviä liikkeitä mikä säästää nosturitelineen ja koko auton rakenteita. Ja kun letkut kulkevat puomien sisällä suojassa eikä kääntäjän ympärilläkään ole enää ulkopuolista letkuhässäkkää niin kuormaaminen on huoletonta kun ei tarvi murehtia letkujen tarttumista kuormattaessa. Rakenteen ansiosta letkurikot ovat meillä historiaa. Yhtään letkua ei ole vaihdettu koko aikana vaikka viime talvi laittoi hydrauliikan todella koville kun pakkanen paukkui jatkuvasti 2530 asteessa, sanoo Kestinmäki. Ohjaamo oli Kestinmäelle uutta nosturia hankittaessa itsestäänselvyys. - Epscab on tilava ja asiallinen ohjaamo jossa on kaikki tarvittava varustelu kuormaustyöhön pohjolan vaihtelevissa sääolosuhteissa. Eniten kiitosta ohjaamo saa minulta ja muilta kuljettajiltamme todella hyvästä näkyvyydestä joka suuntaan, sanoo Kestinmäki.
ammattilehti.f ttilehti.fi ammattilehti.fi
ker ertaa vrk.! kone- ja kuljetusalan uutiset 2 ker taa vrk.!
34 KULJETUS KULJETUS
METSÄALAN AMMATTILEHTI
MAAILMAN JOHTAVAT MERKIT
Ideachip Machine on Suomen johtava mobiilien hakkureiden, murskaimien maahantuoja, lisäksi valikoimastamme löytyy perävaunut ja nosturit. 20 vuoden kokemuksen ansiosta pystymme tarjoamaan asiakkaillemme parhaita ratkaisuja käyttökohteesta riippuen ja tämän lisäksi toimivan huolto- ja varaosapalvelun. Välitämme Suomeen myös käytettyjä koneita maailmalta.
Jukka Humalainen 0400 715 949/hakkurit ja murskaimet
Teppo Humalainen 0400 359 359/perävaunut ja nosturit
FinnMetkossa osastolla 1024
Ideachip Machine Oy Jokimäentie 1, 16320 Pennala puh. (03) 882 140 www.ideachip.com
HAKKURIT, MURSKAIMET, PERÄVAUNUT & NOSTURIT
20 VUODEN KOKEMUKSELLA
METSÄALAN AMMATTILEHTI
KULJETUS KULJETUS 35
Reka näyttää jälleen alumiinipankkojen kehityksen suunnan
lumiinipankoistaan ja päällerakenteistaan tunnettu Reijo "Reka" Kankainen vie taas täysalumiinisten pankkojen kehitystä eteenpäin tuomalla suositun kiinteätolppaisen RJ-Forest -pankkomallin rinnalle uuden edistyksellisen irtotolppaisen MultiForestKing -pankkomallin 6, 8 ja 10 tonnisena. - RJ-Forest -pankko on saavuttanut erittäin vahvan aseman markkinoilla ja sen tuotanto jatkuu edelleen. Haluan kuitenkin kehittää alumiinipankkoa eteenpäin vastaamaan nykyajan vaativiin kuljetustarpeisiin. Asiakkaiden tarpeiden ja vankan alumiinipankkojen osaamisemme pohjalta syntyi uusi MultiForestKing -malli, kertoo Reka. Uusi MultiForestKing -pankko on valmistettu eloksoidusta alumiinista, mikä takaa pankon ulkonäön säilymisen kiiltävän tyylikkäänä todella pitkään. - Tolppien kiinnitys on toteutettu uudella patentoidulla menetelmällä ilman pultteja ja muttereita. Tolppa vain pudotetaan paikalleen ja se pysyy tiukasti kiinni kaikissa kuljetusolosuhteissa. Markkinoilla olevia pulttikiinnitteisiä alumiinitolppia saa aika usein kiristellä, tätä ei tarvi koskaan, ilmoittaa Reka. Patentoidun uuden kiinnikemallin ansiosta pankko voidaan kiinnittää mille tahansa runkoleveydelle vaikka millin tarkkuudella. - Näin pankot voidaan myös siirtää helposti autosta perävaunuun tai toiseen autoon tai vaunuun ilman kiinnitysongelmia, sanoo Reka. MultiForestKing -pankon uusi kiinnike on yksinkertaisen ne-
A
Reijo "Reka" Kankainen esittelee uutta täysalumiinista ja irtotolppaista MultiForestKing -pankkomallia yhdessä poikansa Hannun kanssa.
rokas ja kiinnitys pitää varmasti. - Sen avaaminen kestää pari sekuntia ja kiinnitys on yhtä nopeaa. Joskus parhaat ratkaisut ovat niin yksinkertaisia että niitä ei heti huomata. Samalla kiin-
nikkeellä voidaan nyt kiinnittää pankkojen lisäksi vaikka MultiForest -monikuljetusjärjestelmän energiaboxi tai joku muu tuote, toteaa Reka. Perävaunuihin on tarjolla myös uusi liuku-
kiinnikemalli teräsrullilla, jonka saa myös muoviliukupaloilla. Viimeisintä alumiinitekniikkaa edustavaan uutuuspankkoon voi tutustua Härmän Power Truck Showssa.
MultiForestKing -pankon uusi kiinnike on yksinkertaisen nerokas ja kiinnitys pitää varmasti. Sen avaaminen kestää pari sekuntia ja kiinnitys on yhtä nopeaa. Yksinkertaisen nerokas ratkaisu on patentoitu.
Perävaunuihin on tarjolla uusi liukukiinnikemalli. Viisat rullat takaavat että kiinnike ei pääse puremaan runkoon kiinni.
Rekan Äänekosken tehtaasta valmistuu pankkoja nyt hyvää tahtia. Tolppien hitsaus tapahtuu omaa kehitystä olevalla hitsausautomaatilla.
Myös suosittu kiinteätolppainen RJ-Forest -alumiinipankko pysyy tuotannossa edelleen. Toimitusajat ovat Rekalla nopeat.
36 KULJETUS KULJETUS
METSÄALAN AMMATTILEHTI
Kaakkois-Suomen Maalauskeskus Oy on raskaansarjan osaaja
Kuljetuskaluston maalaus vaatii oikeat tilat ja vankan ammattitaidon
K
aakkois-Suomen Maalauskeskus Oy on raskaansarjan auto- ja työkonemaalaamo Kouvolan kupeessa Elimäellä.
Nykyaikaiset maalit kovatöisempiä ja vaativat entistä enemmän osaamista
Kaakkois-Suomen Maalauskeskus Oy:n käyttää vain ympäristöystävällisiä maaleja (VOCpäästöarvot oltava alle 460) ja lakkoja kaikissa töissään. - Koska maalaamomme ilmankierto ja kuivumislämpö on suunniteltu juuri oikein, saadaan nykyaikaiset vesipohjaiset maalit pysymään. Eri maalit vaativat juuri oikean haihtumisen että maalauksesta tulee kestävä, pohja ei saa jäädä märäksi pinnan kuivuessa. Nykyaikaiset maalit ovat kovatöisempiä ja vaativat ammattitaitoa verrattuna entisiin "myrkkymaaleihin". Pohjatyöt pitää tehdä todella huolellisesti että päästään laadukkaaseen ja kestävään maalaustulokseen. Vanhaan maaliin tehdään ensin tartuntahionta ja tarvittavilta kohdin pohja happopohjamaalataan. Sitten laitetaan pohjaväri jonka päälle tulee varsinainen sävyväri joka lopuksi lakataan. Ja jokaisen työvaiheen jälkeen tapahtuu aina kuivaus optimaalisissa olosuhteissa, opastaa Tillenius.
- Muutimme viime syksynä Kausalasta tänne Elimäkeen uuteen yli 300 neliön maalaamorakennukseen. Tilat on suunniteltu alusta asti raskaankaluston maalaukseen. Käytössä on pesutilat sekä tekninen tila esikäsittelylle, jossa maalaukseen tuleva ajoneuvo tai työkone hiotaan, suojataan tai siitä puretaan komponentteja pois maalauksen ajaksi. Varsinainen maalaustyö tehdään suuressa hallissa johon mahtuu kuorma-autot, nivelbussit, täysperävaunut ja järeimmätkin työkoneet, kertoo Kaakkois-Suomen Maalauskeskus Oy:n toimitusjohtaja Juha Tillenius, joka aloitti 16-vuotiaana oppipoikana automaalaamossa ja on työskennellyt alalla siitä lähtien. Huippunykyaikainen maalaamo on varustettu uusilla automaalaamovarusteilla ja liuottimien talteenottojärjestelmällä. - Maalaamon ilmankierto on optimoitu parhaan maalaustuloksen saavuttamiseksi ja maalaustilan lämpötila saadaan nostettua 65 asteeseen kuivauksen ajaksi, sanoo Tillenius.
Kaakkois-Suomen Maalauskeskus Oy:n uuteen maalaamohalliin mahtuu kuorma-autot, nivelbussit, täysperävaunut ja järeät työkoneet. Maalaamon ilmankierto on optimoitu parhaan maalaustuloksen saavuttamiseksi.
Käden taito ja joustava palvelu suuressa arvossa asiakkaiden keskuudessa
Kaakkois-Suomen Maalauskeskus Oy:ssä työskentelee yhteensä viisi maalausalan ammattilaista ja yksi ajoneuvoasentaja, joka valmistelee, purkaa ja kokoaa maalatut ajoneuvot ja koneet. - Ruiskulla tapahtuva maalaus vaatii kovaa ammattitaitoa ja osaajia arvostetaan asiakkaiden
keskuudessa. Meillä on erittäin ammattitaitoinen ja hyvä henkilökunta joka palvelee asiakkaita joustavasti. Näin ajoneuvon seisontapäivät ovat minimissään ja auto saadaan työn alle joskus jopa puolen tunnin varoitusajalla. Teemme töitä tällä hetkellä kahdessa vuorossa, taantuma ei onneksi ole vaikuttanut paljoakaan meidän tekemiseen. Kuljetusyritykset ovat päivittäneet kaluston käyttöikää maalaamalla ja kuljetus- sekä konekalustoa myyvät yritykset ovat maalauttaneet paljon vaihtokalustoaan meillä myyntikuntoon, toteaa Tillenius.
Hyötyajoneuvot ja työkoneet maalataan ammattitaidolla ympäri maata - ja kauemmaskin
Kaakkois-Suomen Maalauskeskus Oy:n asiakaskunnan rungon muodostavat kuljetusyritykset ympäri Suomea. Tunnetulla maalaamolla on heidän keskuudessaan hyvä maine. - Maalaamme kaikenlaisia hyötyajoneuvoja kuorma-ja linja-autoista perävaunuihin ja pakettiautoihin. Meillä on asiakkaita myös Ruotsista, Norjasta ja Venäjältä. Teemme lisäksi autoliikkeille runsaasti vaihtokaluston maalaustöitä. Korjaamoille teemme kolari- ym. korjausmaalauksia sekä irtokomponenttien maalausta. Myös uusia tuotteita valmistavata perävaunuvalmistajat, autokoritehtaat ja päällerakentajat ovat tärkeä asiakaskuntamme, maalaamme esimerkiksi kaikki uudet Norba-jätepakkaajat. Teemme myös erikoisajoneuvojen maalausta pelastuslaitoksille jne., luettelee Tillenius. Maantiekaluston lisäksi erilaisia työkoneita maalataan paljon. - Maalaamme kaivukoneita ja pyöräkuormaajia sekä muuta maarakennuskonekalustoa. Myös traktorit ja muut maataloussekä metsäpuolen koneet ovat meille tuttuja maalattavia, Tillenius ilmoittaa.
Tekninsessä tilassa maalaukseen tuleva ajoneuvo tai työkone hiotaan, suojataan tai siitä puretaan komponentteja pois maalauksen ajaksi.
Kaakkois-Suomen Maalauskeskus Oy:n toimitusjohtaja Juha Tillenius aloitti 16-vuotiaana oppipoikana automaalaamossa ja on työskennellyt alalla siitä lähtien.
Syksyllä 2009 valmistunut n. 300 neliön halli on suunniteltu alusta saakka raskaankaluston maalaukseen. Osoite on Jokelantie 250, Elimäki.
METSÄALAN AMMATTILEHTI
KULJETUS KULJETUS 37
Nykyaikaisia ympäristöystävällisiä maaleja ja lakkoja käytettäessä pohjatyöt pitää tehdä todella huolellisesti että päästään laadukkaaseen ja kestävään maalaustulokseen.
Kaakkois-Suomen Maalauskeskus Oy maalaa paljon vaihtoajoneuvoja autoliikkeille. Kuvan käytetty Mercedes-Benz säiliöauto saa Elimäellä pintaansa komean sinisen sävyn.
38 KULJETUS KULJETUS
METSÄALAN AMMATTILEHTI
Täydelliset Nurmi -puutavaravarustelut nopealla toimitusajalla. Meiltä saat myös pankot, nosturitelineet, etusermit, apurungot + hydrauliikan, nostotelit ja Nurmi Telikarhut.
NURMI AUTO OY UTO OY
www.nurmiauto.fi 03810 Ikkala Puh. 010 83 46 701, Fax 010 83 46 794
Meiltä tietooneet Metsäliitto, UPM, Stora Enso, Metsähallitus, Biowatti ohjelmistoilla autoihin ja metsäkoneisiin.
Huolto Huollamme laitteet nopeasti ja ammattitaidolla. Ajoneuvotietokoneiden korjaus, huolto ja asennustoimintaa Viestilaitehuolto on toteuttanut jo vuodesta 1996 saakka. Myynti Myymme Sunitin, Åkerströmin ja JLT:n sekä Panasonicin valmistamat ajoneuvotietokoneet. Joihinkin malleihin on mahdollisuus saada lainalaite korjauksen ajaksi. Meiltä löytyy metsäyhtiöiden asiakasohjelmistojen lisäksi myös muita karttasovelluksia. Kysy lisää! Asennus Asennukset kaikkiin kohteisiin suoritetaan kokemuksella ja ammattitaidolla. Teemme ajoneuvotietokoneiden asennuksia myös luonanne. Varaosat Meiltä myös näppäimistöt, hiiret, GPS-antennit, modeemit ja muut tarvikkeet.
Olemme FinnMetkossa osastolla 310. Tervetuloa!
www.ajoneuvopc.f .ajoneuvopc.fi www.ajoneuvopc.fi
Nokian valtuuttama matkapuhelinmyynti, -asennus ja -huolto HF-autosarjat ym. Keski-Suomen Viestilaitehuolto Oy Fi METKO
Hämeentie 1, 44100 Äänekoski Puh. 014 513 661, Fax 014 512 661 Jori Lieska 0400 643 464
METSÄALAN AMMATTILEHTI
KULJETUS KULJETUS 39
Virpi Pohjola voitti Bridgestonen "Näytä mikä olet!" kilpailun B
ridgestone Finland Oy järjesti kuljetusalalla kevään aikana hienon ja persoonallisen "Näytä mikä olet!" kilpailun, jossa voittajalle oli luvassa legendaarisen Timo Teipin autoteippaus arvoltaan jopa 5000 euroa. Kilpailuun osallistui www. parhaatrenkaat.fi sivujen kautta reilusti yli 1000 kuljetusalan henkilöä / yritystä. - Halusimme jatkoa viime vuoden lopussa järjestetylle suuren suosion saanelle Bridgestonen bootsikisalle, jossa 10 voittajaa saivat itselleen käsitynä valmistetut Boot Factoryn bootsit. Mietimme mikä olisi kuljetusyrittäjälle ikimuistoinen ja henkilökohtainen palkinto jolloin keksimme Timo Teipin autoteippauksen, kertoo Bridgestone Finland Oy:n Truck Point päällikkö Tuomas Virén.
Jaakko Pohjola Oy:lle ainutlaatuinen teippaus
Voittajaksi osallistujien keskuudesta arvottiin kuljetusliike Jaakko Pohjola Oy:n toimitusjohtaja Virpi Pohjola Pälkäneeltä, jolle Tuomas Virén vei kukkakimpun ja tiedon voitosta täysin yllätyksenä toukokuun lopussa. Kappaletavarakuljetuksia kokonaispalveluna kotimaassa tarjoavalle Jaakko Pohjola Oy: lle oli juuri tulossa uusi Renault Magnum 500 välitelinen rekanveturi, joten teippaus haluttiin tietenkin yrityksen laajan ja monipuolisen kuljetuskaluston uusimpaan lippulaivaan. - Jaakko Pohjola Oy:n yritysilmeen perusväri on keltainen, se oli oikeastaan ainut minulle annettu toive sekä se että totetuksessa ei käytetä kuvamateriaaleja vaan graafisia elementtejä, kertoo Timo Teipin Timo Peri. Näyttävä ja tyylikäs kokonaisuus vaati paljon myös autoteippauksen ykköseltä. - Nostimme omaa rimaa toteutuksessa tekemällä Jaakko Pohjola Oy:lle teippauksen jonka teemasta yritys pystyy halutessaan ottamaan erilaisia elementtejä jatkossa muuhunkin kalustoonsa sekä markkinointiin. Teippauksen toteutuksen yhteydessä syntyi toimestamme Jaakko Pohjola Oy:lle myös uusi liiketunnus, kertoo Peri. Timo Teipin Jaakko Pohjola Oy:lle luoma ainutlaatuinen teippaus elää yrityksessä eri muodoissa tulevaisuudessakin. - Kyseessä on rohkea työ joka luotaa samalla minun visiotani siitä miltä kuorma-autoteippaukset tulevat näyttämään joskus viiden vuoden päästä. Uskon että ajatuksella suunnitellut graaTimo Teipin toimitiloissa Pyhtään Navetassa järjesttiin 29.6. tilaisuus, jossa luovutettiin Bridgestonen "Näytä mikä olet!" kilpailun palkintona ollut autoteippaus sen onnelliselle voittajalle kuljetusliike Jaakko Pohjola Oy:n Virpi Pohjolalle. Teippauksen toteutti alan legenda Timo Peri (vas.) ja kilpailuidean takana oli Bridgestone Finland Oy:n Truck Point päällikkö Tuomas Virén.
fiset kuviot yleistyvät kuljetuskaluston teippauksessa entisestään. Minusta tuntuu vähän alkeelliselta että teippauksella pyritään tekemään kuvia jotka on parempi teettää motiivimaalauksen ammattilaisilla. Ja päinvastoin on turha maalata asioita mitkä syntyvät paremmin teippaamalla. Kaikessa pitää muistaa aina se että mikään tekninen välineistö ei korvaa visuaalista ammattitaitoa, analysoi Peri. Timo Teipin tekemien teippa-
usten tärkein tavoite on aina se, että ne vievät asiakkaan bisnestä eteenpäin. - Taidetta ei kannatta kuljetusalalla tehdään taiteen vuoksi. Huolella suunniteltujen ja toteutettujen teippausten tavoitteena on aina tuoda asiakkaan kassaan lisää rahaa, kiteyttää Peri.
Renault Magnum esillä Power Truck Showssa
Komeaan teippikisan voittaneeseen Renault Magnumiin
Timo Teippi toteuttaa aina teippaukset omissa tiloissaan 26 vuoden kokemuksella. Toiminnan vahvuus on osaavassa innovatiivisessa henkilökunnassa, jolloin ulkopuolista suunnittelutoimistoa ei tarvita.
pääsee tutustumaan Renault Trucks Finland Oy:n osastolla Power Truck Showssa Härmässä 6.-7.8.2010. - Bridgestone Finland Oy lanseeraa Härmässä markkinoille maan laajimman rengasrikko-
palvelun "Matka Jatkuu 24". Esillä osastollamme on tietysti myös laadukkaat raskaan kaluston Bridgestone renkaat ja Bandag pinnoitukset, ilmoittaa Virén.
Thermocon Oy Element Mäkysentie 1, 61850 Kauhajoki Puh. (06) 23 21 707 Fax (06) 23 21 741
Timo Peri toivotti näyttäviä kilometrejä luomukselleen. Virpi Pohjola oli enemmän kuin tyytyväinen toteutukseen minkä hän näki ensimmäisen kerran vasta luovutustilaisuudessa.
*lattiat *katot *seinät *ovet *hakekorielementit *turvekorielementit *pakastekorielementit *jakelukorielementit *kevytkorielementit
AUTOKORIELEMENTIT PÄÄLLERAKENTAJILLE
www.thermocon.fi
40 KULJETUS KULJETUS
METSÄALAN AMMATTILEHTI
Volvo Trucks Strongman Cup 7.8.2010 ja kuorma-auton kuljettajien Voimamieskilpailu 4.9.
Suomen vahvimmat kohtaavat Power Truck Showssa, vahvin kuorma-autonkuljettaja selviää FinnMetkossa
olvo Trucks on jälleen näyttävästi mukana Härmän Power Truck Showssa 6.-7. elokuuta. Volvon osasto sijaitsee pääsisäänkäynnin tuntumassa (Power Park huvipuiston puolella).
V
Osastolla on esittelyssä mm. nyt Suomeen myyntiin tullut XXL-hytti sekä tänä keväänä lanseerattu Uusi Volvo FMX kuorma-auto - ensimmäistä kertaa nyt Suomessa. Volvo FMX on suunnattu vaativiin maanrakennustehtäviin.
järjestetään nyt Power Truck Showssa, kuorma-autonäyttelyalueella lauantaina 7.8. klo 10 alkaen. Tule seuraamaan Suomen vahvimpien mittelöintiä raskaassa sarjassa. Mukana kilpailussa mm. kansainvälisistä voimamieskilpailuista tutut Juha-Matti Järvi sekä Jani Kolehmainen. Kilpailun ohjelma: 10.00 Kilpailijoiden esittely 10.15 1. laji 11.15 2. laji Tauko 13.30 3. laji 14.30 4. laji 16.00 palkintojen jako
Volvo Trucks Strongman Cup la 7.8. klo 10 alkaen
Suomen Cupin osakilpailu
Volvo Trucks Strongman Cupin osakilpailu järjestetään Power Truck Showssa 7.8. Volvon osastolla FinnMetkossa puolestaan selviää 4.9. kuka on vahvin kuorma-autonkuljettaja. Kuvassa uusi XXL-hytillinen Volvo FH.
Sinustako Suomen vahvin kuljettaja? - kilpailu FinnMetkossa
Volvon osastoilla Power Truck Showssa ja FinnMetkossa on esittelyssä uusi Volvo FMX kuorma-auto maanrakennustehtäviin.
Volvo Trucksin osastolla Finn Metkossa (osasto sijaitsee Puistometsässä nro. 602-604) järjes-
tetään kuorma-auton kuljettajien välinen voimamieskilpailu lauantaina 4.9. kello 10 alkaen. Kilpailulajeina kuorma-auton lastaus, krusifiksi sekä renkaan pyöritys. Lisätietoja ja ilmoittautumi-
set: Ilkka Kinnunen email: info@voimamiehet.fi. Volvo Trucksin FinnMetko osastolla pääsee tutustumaan laajasti uusimpiin Volvo tuotteisiin ja palveluihin. Osastolla on myös erikoistarjouksia!
METSÄALAN AMMATTILEHTI
KULJETUS KULJETUS 41
Volvo Trucks ja SKAL ry panostavat kuljettajien koulutukseen sekä kuljetusalan mielikuvaan markkinoilla
mmattipätevyyskoulutukseen on vihdoin herättävä. Ammattipätevyyskoulutus koskee Euroopassa viittä miljoonaa raskaan liikenteen kuljettajaa ja Suomessakin 100 000 kuljettajaa. Jokaisella heistä on EU-direktiivin vaatima kouluttautumis-velvoite. Ammattipätevyyskoulutuksen keskeisenä tavoitteena on liikenneturvallisuuden parantaminen, kuljetusyrityksien kustannusten vähentäminen sekä ympäristövaikutuksien pienentäminen. Valtavan koulutustarpeen johdosta on kuljettajien ja kuljetusyrittäjien herättävä nyt, jotta pyörät eivät pysähdy vuonna 2014. Suomen kaksi johtavaa kuljetusalan toimijaa, Volvo Trucks Finland ja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry, ovat solmineet yhteistyösopimuksen ja tarjoavat ammattipätevyyskoulutusta kuorma-auton kuljettajille. Yhteistyön tavoitteena on tarjota laadukasta, ammattitaitoa kohentavaa koulutusta suomalaisille kuljettajille sekä lisätä näin koulutettuja ammattilaisia liikenteessä. Keskeisiä tavoitteita ovat myös kuljetusalan ima-
A
gon, asenteiden sekä kuljettajien hyvinvoinnin parantaminen. - Haluamme, että liikenteessä ovat parhaat autot ja parhaat kuljettajat. Näin vahvistamme kuljetusalan imagoa, toteaa SKAL ry:n toimitusjohtaja Iiro Lehtonen. - Ammattilainen kouluttaa ammattilaisia. Yhteistyössä Volvon kanssa tarjoamme hyvin kattavaa ja laadukasta koulutusta ja vaikutamme osaltamme myös työ- ja liikenneturvallisuuteen. Volvo Trucks ja SKAL ry:n tarjoama ammattipätevyyskoulutus täyttää EU-vaatimukset ja on suunnattu kaikille kuormaautonkuljettajille. Direktiivin vaatimus on 35 tunnin (5x7h) jatkokoulutus viiden vuoden jaksoissa ja ensimmäinen määräaika umpeutuu syyskuussa 2014. Direktiiviä on sovellettu Suomessa jo 1.8.2007 alkaen. Koulutuksen pohjalta kuljettaja saa ammattipätevyysmerkinnän ajokorttiin tai erillisen ammattipätevyyskortin ja voi näin jatkaa ammatinharjoittamista. Ammattipätevyyskoulutuksen piirissä Suomessa on noin 100 000 kuljettajaa ja rekisterimerkintöjä määräajan umpeutuessa vuonna 2014 pitäisi olla 500 000. Tähän mennessä ammatti-
pätevyyskoulutuksia on suoritettu kuitenkin vain noin 90 000, vaikka tasaisella vauhdilla niitä pitäisi olla kasassa jo 200 000. Tarjontaa koulutuksesta on runsaasti. - Nyt näyttää kuitenkin siltä, että tietoisuus asiasta puutteellinen tai kouluttautumisia jätetään viime tippaan. Kaikki viisi koulutusmerkintää tulee olla suoritettuna syyskuuhun 2014 mennessä. Jotta vuoden 2014 kaaokselta vältytään, on ammattipätevyyskoulutukseen herättävä nyt, toteaa SKAL ry:n koulutuspäällikkö Eino Simonen.
Ammattilainen kouluttaa ammattilaisia
Volvon ja SKAL ry:n vankka kuljetusalan kokemus ja tutkimustoiminta sekä tiivis yhteistyö muiden alan toimijoiden kanssa takaavat kattavat ja laadukkaat koulutusohjelmat. Myös kouluttajat ovat päteviä ja kokeneita auto- ja kuljetusalan ammattilaisia, joiden koulutuksessa korostuvat laatu, turvallisuus ja ympäristöstä huolehtiminen. - Kuljettajakoulutus on yksi niistä tavoista, jonka avulla pystymme auttamaan kuljetusalaa kehittymään turvallisempaan ja ympäristöä säästävämpään suuntaan sekä tarjoamaan kulje-
tusyrittäjille heidän liiketoimintaa hyödyntävää ja tukevaa koulutusta, ja saada heidät näkemään koulutus investointina, joka säästää jatkossa heiltä selvää rahaa toiminnassaan, kuvaa Volvo Trucksin johtaja Ulf Strömsholm. - Koko koulutusohjelma tai tietty kurssi voidaan räätälöidä kuljetusyrityksen omien tarpeiden mukaan. Koulutus kattaa mm. taloudellisen ja turvallisen ajon, asiakaspalvelun, ensiavun tai koskee lakeja ja määräyksiä. Kursseihin sisältyy sekä teoriaa että käytännön harjoituksia ja ne perustuvat aina kuljettajan arkipäivän työtilanteisiin. Kuljettajakoulutuksesta saadut kokemukset osoittavat, että taloudellisen ajon koulutusta saaneet kuljettajat voivat alentaa polttoaineenkulutusta jopa 5-10 %, jatkaa Strömsholm.
Kouluttautuminen on investointi
- Haluamme nähdä kuljettajakoulutuksen osana suurempaa kokonaisuutta tarjoamalla korkealaatuisia kuorma-autoja ja palveluja, jotta kuljetusyrittäjä voi keskittyä ydintoimintaansa, kertoo Volvon palveluista vastaava Vesa Soppi.
- Aikaisemmin kouluttaminen on nähty usein vain kuluna yritykselle, mutta me Volvolla näemme asian niin että jokaisen kuljettajan on saatava koulutuspäivästään jotain uutta työhönsä, joka auttaa kuljettajia jaksamaan paremmin ja sitä kautta luonnollisesti parantamaan kuljetusalan yritysten tulosta sekä imagoa, jatkaa Soppi. Kuljettajakoulutuksen tavoitteena on lisätä kuljetusalan ja sen toimintaolosuhteiden tuntemusta, auttaa kuljettajaa ymmärtämään, miten kuljettaja itse voi olla mukana parantamassa yrityksen tulosta mm. pienentämällä polttoaine- ja kunnossapitokustannuksia, vähentämällä vahinkoja ja hyödyntämällä paremmin ajoneuvon tekniikkaa. Lisäksi koulutuksella halutaan painottaa kuljettajan työhyvinvointia ja -turvallisuutta vähentämällä stressiä ja väsymystä, ennakoimalla riskejä ja vaaratilanteita sekä parantamalla itse kuljetusten turvallisuutta ja näin luomalla joustavuutta ja parempaa turvallisuutta myös muuhun liikenteeseen. Kuljettajakoulutus ei tuo pelkästään rahallisia säästöjä vaan se auttaa yritystä luomaan positiivista mielikuvaa itsestään ja kuljettajistaan toimintaympäristössään.
42 KULJETUS KULJETUS
METSÄALAN AMMATTILEHTI
Raskas kalusto suuntaa ensi keväänä Jyväskylään
Kuljetus 2011 -näyttely järjestetään toukokuussa
K
uljetus 2011 -näyttely järjestetään Jyväskylän Paviljongissa 19.-21.5.2011. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Autotuojat ry (AT) ja Jyväskylän Messut Oy. Tapahtuman koordinaattorina toimii Autotuojat ry. Näyttelystä muodostuu kuljetusalan läpileikkaus, jossa on laajasti esillä sekä kevyttä että raskasta kuljetuskalustoa. Mukana ovat myös päällirakentajat sekä kuljetusyritysten tarvitsemat palvelut. Idea Autotuojien toimimisesta järjestäjänä ja koordinaattorina lähti AT:n raskaan kaluston toimitusjohtajaryhmästä, jonka puheenjohtajana toimii toimitusjohtaja Raimo Lehtiö. - Automaahantuojat haluavat tuoda näyttelyn hyvien liikenneyhteyksien varrelle maantieliikenteen solmukohtaan, sanoo Lehtiö ja toteaa että Jyväskylän Paviljonki tarjoaa loistavat puitteet raskaan kaluston esittelyyn sekä messujen yhteydessä järjestettävälle seminaarille. taan myöhemmin.
Teknologiateollisuus ry:n Perävaunut ja päällirakenteet -toimialaryhmän valmistajat mukaan Jyväskylän näyttelyyn
Teknologiateollisuus ry:n Perävaunut ja päällirakenteet toimialaryhmään kuuluu jäsenenä 28 valmistajayritystä ja sillä on hyvin kattava edustus suomalaisesta kuorma-autojen päällirakenteita ja kuorma-autojen perävaunuja valmistavasta teollisuudesta. Toimialaryhmän yritykset uskovat, että toukokuu 2011 on hyvä ajankohta kuljetusnäyttelylle ja Jyväskylä mainio paikka keskeisen sijaintinsa ansiosta. Lisäksi Jyväskylä on messupaikkakuntana hyvin tunnettu.
Autotuojat ry järjesti 14.6. tiedotustilaisuuden Kuljetus 2011 -näyttelystä. Kuvassa Jyväskylän Messut Oy:n toimitusjohtaja Leo Potkonen esittelee Jyväskylän Paviljongin loistavia puitteita raskaan kaluston näyttelylle.
Kuljetus 2011 -seminaari osa SKAL:n juhlavuoden ohjelmaa
Suomen Kuljetus ja Logistiik-
ka SKAL ry juhlii ensi vuonna 75-vuotista taivaltaan kuljetusnäyttelyn yhteydessä Jyväskylässä. Näyttelyn yhteydessä järjeste-
tään päättäjille ja alan ammattilaisille tarkoitettu seminaari, joka viestii maanteiden tavaraliikenteen merkityksestä Suomelle. Seminaarin ohjelma julkiste-
Tuoreet uutiset joka päivä ammattilehti.fi
Fin Door tarjoaa ratkaisut useimpiin ovitarpeisiin
Kuljetus- ja konealan yritykset luottavat oviasioissa Fin Dooriin. Kuvassa Volvo Truck Center Liedon uusi toimikeskus jonka taitto-ovet toimitti Fin Door.
F
in Door taitto-ovia valmistetaan Pohjois-Pohjanmaalla ja tuotetta sekä tuotantoa kehitetään jatkuvasti vastaamaan tulevaisuuden tarpeita. Tehdasta on laajennettu tasaisin välein viimeisten vuosien aikana vastaamaan nykyisiä tuotantomääriä ja Fin Door taittoovet ovatkin saaneet jo vankan jalansijan kotimaassa. Ovia löytyy jo tasaisesti koko maasta ja jonkin verran menee vuosittain myös vientiin. Osaava ja ammattitaitoinen henkilökunta on kaiken takana, kun lähdetään valmistamaan
Tilaa Metsäalan Ammattilehti. Vain 38 eur / 6 numeroa. Soita (09) 698 0442
ovea asiakkaan tarpeiden mukaisesti. Jokainen ovi on mittatilaustyönä valmistettu ja Fin Door taitto-ovista löytyy sopiva ratkaisu lähes joka kohteeseen. Ovet tarvitsevat pienen ylätilan, jonka vuoksi ne voidaan asentaa myös mataliin tiloihin. Hyvä lämpöeristys pitää talvella lämmön sisäpuolella ja vastaavasti kesällä sisätila pysyy viileämpänä, vaikka ulkona olisi hellettä. Fin Door taitto-ovien rakenne on vettä imemätön ja ne voidaan varustaa käyntiovella. Ovilehtien pintamateriaaleja on valittavissa useita ja värivalinnat voi tehdä Rautaruukin värikartalta. Helppous ja vaivattomuus
ovat asioita, joita arvostetaan. Fin Door taitto-ovien huollontarve on vähäinen, joten ovien ylläpitokustannukset jäävät pieniksi. Sekin kannattaa ottaa huomioon, kun ovia on hankkimassa. Fin Door on saanut valikoimiinsa nyt myös laadukkaat nosto-ovet. Näin asiakkaita pystytään palvelemaan entistä laajemmalla tuotevalikoimalla. Fin Door oviin voi tutustua esim. Farmari-näyttelyssä Mikkelissä 29.7.-1.8., Power Truck Showssa Härmässä 6.-7.8. ja syksymmällä FinnMetko-näyttelyssä Jämsänkoskella 2.-4.9. sekä www.findoor.fi.
METSÄALAN AMMATTILEHTI
KULJETUS KULJETUS 43
44 KULJETUS KULJETUS
METSÄALAN AMMATTILEHTI
Teknologiateollisuus ry:
Perävaunut ja päällirakenteet
-toimialaryhmä
T
eknologiateollisuus ry:n Perävaunut ja päällirakenteet -toimialaryhmä on perus tettu vuonna 2010 edustamaan raskaiden perävaunujen ja kuorma-autojen päällirakenteiden valmistajia sekä ajoneuvoyhdistelmien järjestelmiä ja komponentteja valmistavia yrityksiä. Toimialaryhmässä on edustettuna 28 yritystä. Ryhmä toimii jäsentensä yhteenliittymänä ja yhteyselimenä Suomessa. Yhteistyötä tehdään Pohjoismaissa ruotsalaisen LFG:n ja Euroopassa toimialan keskusjärjestön CLCCR:n kanssa. Toiminnan tavoitteet - parantaa alan tunnettuutta ja tiedottaa sidosryhmille toimialan merkityksestä - varmistaa alan osaamisen säilyminen ja kehittyminen - ideoida alan yhteisiä kehitysprojekteja ja käynnistää kehitystoimia - järjestää alaan liittyvää koulutus- ja seminaaritoimintaa - ylläpitää ja edistää yhteyksiä alan sidosryhmiin - ylläpitää ja edistää yhteyksiä alan kansainvälisiin järjestöihin - lisätä alan haluttavuutta ja varmistaa työvoiman saatavuus. Toiminnan muodot - laatia toimialan valmistukseen liittyviä kannanottoja - järjestää toimialan teollisuuteen liittyviä seminaareja tai muita vastaavia tilaisuuksia - harjoittaa tiedotustoimintaa jäsenistönsä keskuudessa - liittyä jäseneksi ulkomaalaisiin alan järjestöihin - toimeenpanna muita vastaavia aktiviteetteja. Toimialaryhmän puheenjohtajana toimii Jyki Group Oy:n toimitusjohtaja Aki Sirén ja asiantuntijana Teknologiateollisuus ry:n Raimo Karhu.
METSÄALAN AMMATTILEHTI
KULJETUS KULJETUS 45
Onnin Auto tarjoaa kuljetus- ja konekaluston elektroniikkakomponenttien korjauspalvelun
O
nnin Auto Oy on aloittanut kuljetusja konekaluston elektroniikkatuotteiden korjauspalvelun. Englantilaisen tehtaan kanssa tehtävä elektroniikkatuotteiden korjauspalvelu mahdollistaa rikkoontuneiden komponenttien kierrätyksen takaisin käyttöön. - Uuden palvelumme avulla voimme korjata nopeasti ja kustannustehokkaasti erilaiset ajoneuvojen ja työkoneiden elektroniikkakomponentit kuten mittarit, moottorei-
den, vaihteistojen ja ilmastointilaitteiden ohjausyksiköt jne. Osien korjausaika on noin kaksi viikkoa siitä kun ne saapuvat meille ja ovat takaisin asiakkaalla. Komponenttien korjaaminen maksaa keskimäärin vain noin
puolet uuden vastaavan tuotteen hinnasta. Mikäli tuotetta ei jostain syystä enää saada korjatuksi saa asiakas siitä nopeasti tiedon, kertoo Onnin Auto Oy:n toimitusjohtaja Timo Juvonen. Onnin Auto on tarjonnut uutta palvelua reilun puolen vuoden ajan ja se on saanut hyvän vastaanoton asiakkaiden keskuudessa. - Kaikki ohjausyksiköt mitä on meil-
le tähän mennessä toimitettu on saatu korjattua. Eräskin asiakas korjautti kerralla 150 kappaletta erilaisia mittareita jotka saatiin kuntoon nopeasti ja edullisesti, toteaa Juvonen. Onnin Auto Oy tarjoaa toki laajasti myös uusia elektroniikkapuolen komponentteja ajoneuvoihin. - Esimerkiksi Scanian 4-sarjan ja uuden R-sarjan mallien sekä Volvo linja-autojen uudet mittarit löytyvät suoraan hyllystä hyvään hintaan,
ilmoittaa Juvonen. Onnin Auto panostaa jatkuvasti uusiin tuotteisiin asiakkaiden tarpeiden mukaan. Suoraan varastosta löytyy yli 7000 tuotetta. - Varaosien ja tarvikkeiden määrä kasvaa joka kuukausi uusilla mielenkiintoisilla osilla. Viime aikoina esimerkiksi kuorma-autojen peilien ja peilin lasien valikoima on täydentynyt entisestään, kertoo Juvonen.
Onnin Auto Oy toimii Helsingissä osoitteessa Malmin Kauppatie 46. Elokuun alussa Onnin Auton tarvikevalikoimaan voi tutustua myös Härmän Power Truck Showssa.
Vuoska Trucking Festival keräsi rekkaväen Vuosaareen 29.5.
Tilaa Metsäalan Ammattilehti.
Vain 38 eur / 6 numeroa. Soita (09) 698 0442
www.ammattilehti.fi
Vuosaaren satama on erittäin tärkeä rahtiliikenteen läpikulkupaikka ja satamassa on laajasti raskaan liikenteen palveluita. Niinpä se sopi mainiosti Vuoska Trucking Festivalin järjestämiseen.
uoska Trucking Festival on koko perheen tapahtuma mikä järjestettiin Helsingin Vuosaaren satamassa lauantaina 29.5. Esillä oli komeita uusia ja vanhoja raskaan kaluston menopelejä. Menossa mukana olivat DAF, Scania, Onnin Auto, K1 Katsastajat, Tikkurilan Rengas, Bridgestone, Gestone ja Kahvila Vuoska sekä useat kuljetusyrittäjät jotka toivat komeaa kalustoaan näytille. Tapahtuma keräsi hyvin väkeä ja päivä sujui mukavassa rekkafestari-hengessä. Tapahtumassa viihtyi koko perhe ja lapsille jaettiin mm. ilmapalloja.
V
Matinkylän Maansiirron oranssi Scania voitti kuorma-autojen ykköspalkinnon. Onnin Auton Joni Juvosen uskomattoman komea oranssi Ford sai ansaitusti eniten huomiota osakseen.
METSÄALAN AMMATTILEHTI
Onko sinulla ylimääräistä energiaa?
Joustavat Puunkorjuuratkaisut - kaikki mitä tarvitset tehokkaaseen energiapuun talteenottoon
John Deere'n nelirullakourat ovat joukkokäsittelyn edelläkävijöitä. Vakio korjuukalusto voidaan muuttaa pienellä lisävarusteasennuksella joukkokäsittelyyn soveltuvaksi energiapuukouraksi. Joukkokäsittelylaite lisää koneen käyttöastetta ja vähentää siirtoja. 1190E hakkuutähdepaalain työstää nopeasti ja tarkasti hakkuutähteet tiiviiksi risutukeiksi.
John Deere Forestry Oy PL 472, Tampere Puh. 020 584 166 ForestryFinland@JohnDeere.com
Tarkassa ja kestävässä bluetooth-kuormainvaa'assa on langaton yhteys ohjaamoon sekä ylivoimaiset tilastointi- ja raportointiominaisuudet. E-sarjan kuormatraktoreilla korjuu sujuu tehokkaasti. Helppokäyttöinen, levenevä VLS-kuormatila lisää työskentelyn tuottavuutta.
www.JohnDeere.fi
METSÄALAN AMMATTILEHTI
Kuukausivienti kasvoi huhtikuussa 1 miljardiin euroon
ONEURAKOINTI KONEURAKOINTI 47
me vuoden alkupuoliskolla taantuma supisti puun ostomäärät varsin vähäisiksi, joten siihen verrattuna määrä kasvoi yli kolminkertaiseksi. Vaikka puukauppa vilkastui edellisvuodesta, alkuvuonna ostettu puumäärä jäi kuitenkin neljänneksen edeltävän kymmenen vuoden keskiarvoa pienemmäksi. Tukkien kantohinnat olivat kesäkuussa selvässä nousussa, kun mänty-, kuusi- ja koivutukista maksettiin 5 prosentia enemmän kuin toukokuussa. Mäntytukin kantohinta oli kesäkuussa 56 euroa kuutiometriltä ja kuusitukin 57 euroa kuutiometriltä. Tukkien kantohintojen nousu on ollut helmikuusta lähtien jatkuvaa. Myös kuitupuun kantohinnat ovat olleet nousussa viime helmikuun jälkeen. Kesäkuussa mäntykuitupuusta maksettiin 16 euroa kuutiometriltä ja kuusikuitupuusta 19 euroa kuutiometriltä. Mäntykuitupuun kantohinta nousi 6 prosenttia ja kuusikuitupuun 4 prosenttia kuukauden takaisesta. Puukauppatilasto kattaa noin 84 % yksityismetsien puukaupasta, ja se perustuu puukauppasopimuksiin kirjattuihin arvioihin hakattavista puumääristä. Jos ostomäärien avulla halutaan arvioida hakkuissa kertyvää puumäärää, on käytettävä kerrointa 1,35-1,40.
Sekä metsäteollisuustuotteiden vienti että puun tuonti kasvoivat selvästi huhtikuussa
kahdeksasosaan viime vuodesta. Tammi-huhtikuussa tuodusta puusta 70 prosenttia oli lähtöisin Venäjältä. Latvian osuus oli 15 prosenttia ja Viron 11 prosenttia. Havutukkien, koivukuitupuun ja hakkeen tuontihinnat olivat huhtikuussa nousussa.
Puukauppa vauhdissa kesäkuussa
aisun alkuvuoden jälkeen puukauppa ampaisi vauhtiin kesäkuussa, kun metsäteollisuus osti yksityismetsistä 4,0 miljoonaa kuutiometriä puuta. Kesäkuun ostomäärä ylsi yli kolmannekseen ensimmäisen vuosipuoliskon koko puukaupasta. Puukauppa lähti vaisun alkuvuoden jälkeen kunnolla vauhtiin kesäkuussa, kun metsäteollisuus osti yksityismetsistä 4,0 miljoonaa kuutiometriä puuta. Määrä oli ylivoimaisesti suurin kuluvana vuonna. Viime vuoden kesäkuuhun verrattuna ostomäärä oli yli kymmenkertainen, ja se ylitti myös selvästi edeltävän kymmenen kesäkuun keskiarvon. Ensimmäisen vuosipuoliskon kumulatiivinen ostomäärä ylsi 10,9 miljoonaan kuutiometriin, josta tukkipuuta oli 4,5 miljoonaa kuutiometriä ja kuitupuuta 6,0 miljoonaa kuutiometriä. Vii-
Metsäteollisuustuotteet
Metsäteollisuustuotteita vietiin huhtikuussa Suomesta 1,0 miljardin euron arvosta, mikä oli suurin metsäviennin reaaliarvo kahteen vuoteen. Tammi-huhtikuussa metsäteollisuustuotteiden kumulatiivisen viennin reaaliarvo ylsi 3,1 miljardiin euroon (deflatointi: tukkuhintaindeksi). Reaaliarvo kasvoi 13 prosentilla edellisvuodesta, ja metsäteollisuustuotteiden vienti kasvoi Suomen koko tavaraviennin arvoa nopeammin. Kasvu johtui lähinnä massa- ja paperiteollisuuden tuotteiden vientimäärien lisääntymisestä, sillä papereiden ja kartongin vientihinnat eivät ole nousseet. Sahatavaralla puolestaan viennin määrä on kasvanut viime vuodesta vain vähän, mutta vientihinnat ovat nousseet vuoden takaisesta selvästi. Sahatavaran vientihintojen nousu on kuitenkin pysähtynyt kuluvan vuoden alussa.
V
Metsäteollisuustuotteiden viennin arvo kuukausittain.
M
Puu
etsäteollisuustuotteiden kuukausivienti kasvoi huhtikuussa 1,0 miljardiin euroon eli suurimmaksi kahteen vuoteen. Myös puun tuonti piristyi huhtikuussa selvästi.
Puun kuukausittainen tuonti on lisääntynyt vähitellen koko alkuvuoden ajan. Huhtikuun tuonti päätyi 1,0 miljoonaan kiintokuutiometriin, mikä oli selvästi suurin määrä vuoden 2009 alussa tapahtuneen tuon-
nin romahtamisen jälkeen. Puun tammi-huhtikuun kumulatiivinen tuonti oli 2,9 miljoonaa kuutiometriä, ja määrä kasvoi 6 prosentilla edellisvuodesta. Tärkein tuotu puutavaralaji oli hake, jonka määrä ylsi 1,1 miljoonaan kuutiometriin. Seuraavaksi eniten alkuvuonna tuotiin koivukuitupuuta, yhteensä 0,9 miljoonaa kuutiometriä. Puutavaralajeista koivukuitupuun tuonti oli lisääntynyt suhteellisesti eniten viime vuodesta. Polttopuun tuontipiikki sen sijaan näyttää jääneen lyhytaikaiseksi, sillä sen tuonti putosi noin
FinnMetko osasto 160
48 KONEURAKOINTI ONEURAKOINTI
METSÄALAN AMMATTILEHTI
Komatsu Forest Oy:n yhteistyökumppaneineen järjestämä Suurten Mahdollisuuksien Päivä keräsi perjantaina 21.5. Pirkkalaan yli kolmesataa metsäkonealan ammattilaista.
Suurten Mahdollisuuksien Päivä oli menestys
P
erjantai 21.5. oli suurten mahdollisuuksien päivä yli kolmellesadalle, jotka olivat ottaneet suunnaksi Pirkkalassa järjestetyn Komatsu Forest Oy:n kevättapahtuman. Hulabaloo-hinnoitellut tavarat menivät kuin kuumille kiville. ValmetShopin laatutekstiilejä kannettiin autoihin kassikaupalla; saihan itselleen täyden tyylikkään vaatekerran viidellä eurolla ja koko organisaationsa pystyi vaatettamaan parilla kympillä. Kovempi tavara, käytetyt metsäkonevarusteet, saivat liidulla tehdyt myyty-merkinnät jo ennen puolta päivää. Huutokaupassa kävi niin kuin pelättiin: tavara loppui juuri kun porukka lämpeni. Huutokaupassa oli myynnissä kaksi harvesteria: Valmet 921 vm. 1999 ja Ponsse HS vm. 1989. Ensi vuonna se lysti kestää pitempään. Niin päätettiin saman tien.
SMP:ssä syötiin rokkaa ja täytettiin kilpailukuponkeja
Valmet-arvonnassa voittivat seuraavat henkilöt: Noora Kalliosaari Irja Virtanen Asko Koskinen Kalevi Vuorenpää Antti Tervajärvi
Seppo Simola Petri Kivelä Nokian Raskaat Renkaat Oy osastolla pääsi osallistumaan Suurten Mahdollisuuksien Päivän kilpailuun täyttämällä kilpailukupongin, jossa pääpalkintona oli kaksi neljän (2 x 4 kpl) Nokian metsäkoneenrenkaan rengaspakettia kokoa Nokian Forest King F 710/45-26.5.
Nokian metsäkonerenkaiden testaajiksi haluavia ilmoittautui päivän aikana peräti 40 yritystä. Arvokkaat rengassarjat arvonnassa voittivat Arto Töyrylä T:mi Viitailasta ja Kuurila & Latvala Ay Ruovedeltä.
Valmet kuormainvaaka ensiesittelyssä
Talven ja kevään aikana tes-
teissä ollut Valmet-kuormainvaaka tuli virallisesti markkinoille Suurten Mahdollisuuksien Päivänä. Halukkaat ja kiinnostuneet pääsivät kokeilemaan muun humun lomassa vaakaa, joka oli asennettu Valmet 840.4 -koneeseen. Koeajossa oli käytössä tarkistuspainot. Uutuus sai osakseen todella paljon huomiota.
ValmetShopin laatutekstiilejä kannettiin autoihin kassikaupalla, saihan itselleen täyden tyylikkään vaatekerran viidellä eurolla.
Komatsu Forest Oy:n viestintäpäällikkö Antero Siuro (oik.) juonsi tapahtumaa ja huutokauppaa rennosti ammattimiehen otteella.
Suuren suosion saaneessa huutokaupassa myytiin Valmet 921 ja Ponsse HS harvesterit, lisäksi myynnissä oli runsaasti vaihtokoneita tarjoushinnoilla.
METSÄALAN AMMATTILEHTI
ONEURAKOINTI KONEURAKOINTI 49
Valmet -vaaka
- askel tarkempaan puutavaran painon mittaukseen
M
Agco Sisu Power Oy esitteli uusinta SisuDiesel -moottoriteknologiaa. Osastolla sai tietoa myös tulevista Tier 4 -moottoreista. Edullisia käytettyjä metsäkoneiden teloja, renkaita ja vanteita oli tarjolla suuria määriä - suurta oli myöskin niiden myynti.
uun hakkuutoiminnan ohessa korjattavan energiapuun määrän luotettava ja rationaalinen mittaaminen edellyttää tulevaisuudessa tarkkojen kuormainvaakojen käyttöä. Komatsu Forest Oy on tuonut markkinoille kehittyneen kuormatraktorin vaakaratkaisun, jonka käytettävyys ja hyvä luotettavuus perustuvat paineanturitekniikkaan ja metsäkoneen omaan automatiikkaan integroituun punnituslogiikkaan. Laitteesta on tällä hetkellä kokemuksia puolen vuoden ajalta. Valmet-kuormainvaa´an käyttö ei hidasta kuormaamista, koska se ei edellytä koneen kuljettajalta mitään normaalista kuormaamisesta poikkeavaa. Anturilta tulevan painesignaalin avulla koneen automatiikkaan (Maxi Forwarder) ohjelmoitu logiikka kykenee määrittämään oikean punnitushetken ja valvomaan, että kuormaussykli kokonaisuudessaan tapahtui oikein (mm. estämään kaksoispunnituksen ja informoimaan kuljettajaa ongelmakohdissa). Paineanturitekniikan ansiosta kuormainjarru tai kouran kiertoliikkeet eivät häiritse mittaamista. Taakan erisuuntaisten liikkeiden aiheuttaman kuormitusten vuoksi ei tarvita myöskään kompensoivia antureita. Vaa´an asentaminen ei lisää metsäkoneen hallintalaitteiden määrää. Tiedon siirtäminen anturilta kuormatraktorin tietokoneelle tapahtuu langattomasti. Kaikki laitteen komponentit ovat pitkään käytössä olleita, koneyrittäjille jo ennestään tuttuja sekä alalla tunnettujen valmistajien ratkaisuja. Kehittämispäällikkö Risto Lilleberg Metsäliitto: - Kuormainvaaka virallisesti hyväksyttynä mittausmenetelmänä on tervetullut vaihtoehto puunkorjuuseen. Se tuo mukanaan runsaasti mahdollisuuksia järkeistää puunkorjuuta ja aikaansaada säästöjä. Kaikilta mittausmenetelmiltä vaaditaan tarkkuutta ja ehdotonta luotettavuutta. On hyvä, että konevalmistajat tuovat markkinoille aina vain parempia laitteita kuormainvaaka-mittaukseen. Metsäliiton puunhankinnassa kuormainvaakamittaus on otettu käyttöön ja sen käyttöä tullaan edelleen merkittävästi laajentamaan. Liikkeelle on lähdetty energiapuun mittauksesta mutta kuormainvaakamittausta laajennetaan koskemaan myös kuitupuun mittausta. Tavoite on, että tulevaisuudessa liki kaikissa ajokoneissa on kuormainvaaka.
Metsätyö Oy:n Kalevi Kinnunen kertoi oikeista Olofsfors -telavalinnoista eri korjuuolosuhteisiin. Esillä oli myös TurvaTankki -polttoainesäiliöt. Tykkä Oy huoltaa Valmet metsäkoneet Kouvolan alueella. SMP:ssä yrityksen Valmet-purkuosapalvelua esitteli Pekka Tykkä (oik.) vierellään Komatsu Forest Oy:n varaosamyyjä Ari Voivalin.
Tammer-Auto esitteli uusimmat Toyota pick-upit ja maasturit. Esa Tammikivi ja Jussi Aarnio tekivät SMP:ssä kauppaa koneurakoitsijoiden kanssa, jotka ovat tärkeä Tammer-Auton asiakaskunta. Scandinavian Chain Supplier Ab esitteli laadukkaita SCS U-Tec-ketjuja metsäkonekäyttöön.
Käytettyjä harvesteripäitä löytyi suuri valikoima joka tarpeeseen, energiapuunteosta päätehakkuisiin.
Suurten Mahdollisuuksien Päivässä ei päässyt nälkä yllättämään, pääruuaksi oli tarjolla kunnon hernerokkaa ja päälle pullakahvit.
Uutta Valmet -kuormainvaakaa pääsi kokeilemaan tositoimissa Valmet 840.4 kuormatraktorilla ja tarkistuspainoilla.
Nokian Raskaat Renkaat Oy:n Marko Malinen (oik.) ja Timo Vainio esittelivät uusinta rengasteknologiaa sekä järjestivät tapahtumassa kilpailun jossa palkintona olleet kaksi sarjaa uusia Nokian metsäkonerenkaita voittivat Arto Töyrylä T:mi ja Kuurila & Latava Ay. Onnittelut!
50 KONEURAKOINTI ONEURAKOINTI
METSÄALAN AMMATTILEHTI
Varmistaakseen ympärivuotisen työllisyyden ja toisaalta riittävän kapasiteetin Valmet-huoltoon J&M metsäkonetekniikka laajensi Kiteen toimipisteessään maanrakennus- ja maatalouskoneisiin
J&M metsäkonetekniikka Oy:n Kiteen uuden toimipisteen virallisia avajaisia vietettiin 11.6.
M
etsäkoneiden huoltoon erikoistunut J&M metsäkonetekniikka Oy avasi virallisesti Kiteen uuden toimipisteen 11.6. osoitteessa Niittytie 6 A. Kiteellä vietettiin perinteistä avoimien ovien päivää kone-esittelyineen, tarjouksineen ja tarjoiluineen. J&M metsäkonetekniikka Oy perustettiin vuonna 2008, perustajina Mika Niskanen ja Jukka Sormunen. Kummallekin oli jo siihen mennessä kertynyt vuosien kokemus metsäkoneista. Nurmes suurena Valmet-paikkakuntana oli oikea paikka aloittaa. Nurmeksen toimipiste sijaitsee osoitteessa Teollisuutie 3. Nopeasti kahden nuoren miehen verstaasta kasvoi viiden henkilön pyörittämä yritys. Tieto J&M:stä kiiri maakunnan laidoille saakka, kysyntä lisääntyi. Hiukan reilu vuosi yhtiön perustamisesta avattiin toinen huollon tukikohta Kiteelle. Näin koko maakuntaan saatiin huoltopalvelut sopivan lähelle Valmet-yrittäjiä. Nurmeksessa J&M palvelee Valmet -metsäkoneasiakkaita kolmen asentajan ja yhden palveluhenkilön voimin. Huoltohalliin mahtuu kerralla työn alle neljä konetta, korjaamon yhteydessä on erillinen pesuhalli. Myymälätilaa on 100 m2. Maastoasennuksia operoidaan yhdellä huoltoautolla.
J&M metsäkonetekniikka Oy:n uudet Kiteen toimitilat sijaitsevat osoitteessa Niittytie 6 A. Varaosamyymälässä on tilaa 150 m2.
Kiteen toimipisteessä palvelee neljä J&M -asentajaa, hallissa on metsäkonepaikkoja kolme ja käytössä on huoltoauto maastotöitä varten.
Avajaisissa 11.6. kävi todella runsaasti väkeä. Kuvassa uusi Valmet 365 -hakkuulaite metsäkonemiesten tutkittavana.
Komatsu Forest Oy:n toimitusjohtaja Timo Ylänen toivotti avajaisissa onnea J&M:n henkilökunnalle.
Uudessa Kiteen toimipisteessä palvelee neljä J&M -asentajaa, hallissa metsäkonepaikkoja on kolme, varaosamyymälässä on tilaa 150 m2 ja käytössä on yksi huoltoauto maastotöitä varten. - Turvataksemme palvelujen tarjonnan ja kehittymisen myös
tulevaisuudessa olemme laajentaneet yhteistyöverkostoamme. Näin voimme taata täyden työllisyyden nyt jo liki kymmenpäiselle henkilöstöllemme. Merkittävin työllistäjämme nyt ja tulevaisuudessa on Valmet-metsäkoneyrittäjät, joille voimme uudesta Kiteen toimipisteestä tarjota nopeampaa palvelua eteläisessä Savossa ja Karjalassa, kertoo J&M metsäkonetekniikka Oy:n toimitusjohtaja Mika Niskanen.
Kiteellä maanrakennusja maatalouskoneet mukaan toimintaan
Kapasiteetin riittävyys metsäkonepuolella huippusesongin aikaan ja henkilökunnan työllistyminen silloin kun metsässä hiljenee, laittoi J&M metsäkonetekniikan etsimään uusia ratkaisuja. Nurmeksen seudun tiheä Val-
met-metsäkoneiden kanta tarjoaa vakaan työllisyyden neljälle siellä työskentelevälle, mutta uuden Kiteen pisteen tilanne on toisenlainen; metsätyön kausivaihtelut aiheuttavat kapasiteetin vajaakäyttöä etenkin kesäaikaan. J&M metsäkonetekniikka Oy:n ratkaisu tähän oli laajentaa toimintaa uusille osaamisen alueille. Metsäkoneiden vankka osaaminen antaa valmiuksia monenlaisiin koneisiin. Äskettäin solmittu huolto- ja varaosasopimus Konekeskon kanssa kattaa Massey Ferguson traktorit, Claas-puimurit ja Claas -ajosilppurit, New Holland maanrakennuskoneet ja Case pyöräkuormaimet. Ne ovat koneita, jotka tarvitsevat huoltoa ja huolenpitoa yleensä kesäaikaan. Nyt tehty sopimus koskee toistaiseksi Kiteen toimipistettä. - Myös Nurmeksen toimipisteessä satsaukset jatkuvat: vielä
tänä kesänä piha-alue pinnoitetaan teräsbetonilla ja viemäröidään ympäristöturvallisuuden varmistamiseksi. Myös sinne on suunnitteilla leveämpi palvelujen rintama. Lisää yhteistyösopimuksia on tekeillä. Eräs rajoittava tekijä on ammattitaitoisen asentajien puute. Parille kovalle ammattilaiselle olisi tälläkin hetkellä työpaikka tarjolla eli kannattaa ottaa yhteyttä, ilmoittaa Niskanen.
Komatsu -maarakennuskoneiden huolto PohjoisKarjalan alueella
J & M metsäkonetekniikka Oy on tehnyt sopimuksen Suomen Rakennuskone Oy:n kanssa Komatsu -maarakennuskoneiden huollosta Pohjois-Karjalan alueella 15.7. alkaen. Komatsu -koneita huolletaan Nurmeksen ja Kiteen toimipisteissä.
J&M metsäkonetekniikka Oy:n uudet kotisivut auki
K
iteen toimipisteen avajaisten alla J&M metsäkonetekniikka Oy aukaisi omat uudet kotisivunsa osoitteessa: www. metsakonetekniikka.com Karjalan maakunnan väreihin sävytetyt sivut henkivät palvelualttiutta ja työn tekemisen hyvää asennetta. Hyvällä ilmeellä -ot-
sikon alla esittäytyy jo kohta kymmenpäiseksi kasvanut henkilökunta kukin vuorollaan työn tekemisen ilme kasvoillaan. Si-
vut ovat simppelit mutta informatiiviset; jopa itärajan takaisia asiakkaita on muistettu omalla venäjänkielisellä sivullaan. Käy kurkkaamassa: www.metsakonetekniikka.com
METSÄALAN AMMATTILEHTI
52 KONEURAKOINTI ONEURAKOINTI
METSÄALAN AMMATTILEHTI
John Deere 770D harvesteri nyt myös 6-pyöräisenä
Kevyesti kuudella pyörällä
E
nsimmäinen tehdasvalmisteinen kuusipyöräinen John Deere 770D -harvesteri toimitettiin keväällä Pohjanmaalle, Metsäkoneurakointi R & A Tuorille. Maastossa kuusi pyörää pitää menon vakaana, mutta ketteryydessä kone ei häviä nelipyöräiselle mallille. Metsäkoneurakointi R & A Tuori korjaa puuta Pohjanmaalla pääasiassa Laihian ja Jurvan tienoilla. - Minä olen tykästynyt näihin John Deere 770D -harvestereihin, koska ne ovat tämän seudun metsiin sopivan pienikokoisia ja ketteriä. Märässä ja pehmeässä maastossa nelipyöräisten koneiden kantavuuden kanssa on kuitenkin joskus ollut ongelmia. Kuusipyöräiseen harvesteriin on lisätty kaksiakselinen teli, mikä parantaa kantavuutta ja tekee siitä maastossa vielä vakaamman. Ketteryys on kuitenkin edelleen
Uudessa kuusipyöräisessä John Deere 770D -harvesterissa on edessä kaksiakselinen teli ja takana kiinteä akselisto.
säilynyt, Antti Tuori sanoo. - Vastaavia remontteja on tehty aikaisemmin muutaman kerran käytettyihin koneisiin, mutta tämä on ensimmäinen tehdasval-
misteinen kuusipyöräinen 770D, John Deere Forestryn piiripäällikkö Timo Yli-Hakola kertoo. Maaliskuussa toimitettu kone on ollut myös kuljettajan mie-
leen. Tuorin seitsemästä kuljettajasta kuusipyöräisen 770Dharvesterin sai heti käyttöönsä Matti Koskela. - Jo parin viikon käytön perusteella huomasi, että nelipyöräisiin verrattuna uusi kone kulkee maastossa paljon vakaammin. Tehojakin riittää, uusi kone on aina uusi kone. Kuuden pyö-
rän ansiosta kone on tukevampi; ei tarvitse miettiä, lähteekö puu kaatumaan, kun ottaa kiinni. Vakauden huomaa esimerkiksi siitä, että kun palaa metsäuraa pitkin takaisin ja edessä on kantoa, kone ei vaapu, Koskela kertoo. Matti Koskela tietää, mistä puhuu: metsähommista on 35 vuoden kokemus. Kaikki "häntämotot" on kuulemma ehditty ajan mittaan kokeilla - hevosesta ja traktorista uudempaan tekniikkaan. Kuusipyöräisen 770D :n etuja ovat kohtuullisen pienet käyttökustannukset ja luja runko. Uudessa harvesterissa on yhdeksänmetrinen puomi, joten ulottuma on hyvä. 770D-harvesterissa on vakiona H412-harvesteripää, jolla onnistuu isompienkin runkojen käsittely. - Tämä on noin 700 motin työmaa, ja puiden koko vaihtelee 120-130 litrasta 200 litraan. Samalla koneella on tehty isoimmatkin puut, Tuori sanoo. Vaikka talvi oli pitkästä aikaa etelää myöten kylmä ja valkoinen, lunta oli niin paljon, ettei maa jäätynyt kunnolla. Kevyellä 770D -harvesterilla oli siis etunsa keväthangilla. - Telin ansiosta paino jakautuu tasaisemmin, mikä lisää kantavuutta pehmeässä maastossa. Teli ei kuitenkaan nosta merkittävissä määrin koneen painoa, sillä kahdessa pienemmässä pyöräparissa ei ole niin isoa eroa yhteen isoon pariin, sanoo Tuori.
Kuusipyöräinen John Deere 770D on kevyt mutta luja, hyvin vakaa harvesteri.
Antti Tuori (vas.), Matti Koskela ja Timo Yli-Hakola ovat olleet tyytyväisiä maaliskuussa käyttöön otettuun John Deere 770D harvesteriin.
METSÄALAN AMMATTILEHTI
ONEURAKOINTI KONEURAKOINTI 53
John Deere Power Systemsille EPA:n ja EU:n Interim Tier 4/ III B -sertifioinnit työkonemoottoreille
P
owerTech PVX ja PSX 9,0 l mallit ovat ensimmäiset Interim Tier 4/Stage III B -sertifioinnit saaneet moottorit 56 kW:n (75 hv) ja sitä tehokkaampien moottoreiden luokassa. John Deere Power Systems (JDPS) ilmoittaa, että moottorimallit PowerTech PVX 9,0 l ja PowerTech PSX 9,0 l ovat sen ensimmäiset työkonemoottorit 56 kW:n (75 hv) ja sitä tehokkaampien moottorien luokassa, joille on myönnetty Yhdysvaltojen ympäristösuojeluviraston EPA:n ja Euroopan unionin Interim 4 ja Stage III B -säädösten mukaiset sertifikaatit. - EPA:n ja EU:n sertifikaatit 9,0 litran moottoreille ovat tärkeä virstanpylväs JDPS:lle ja ne kertovat sitoutumisestamme ympäristöarvoihin. John Deere on yksi ensimmäisistä valmistajista, joilla on sertifikaatit Interim Tier 4/ Stage III B -moottoreille. Tämä ja sertifikaattien ajoitus vahvistaa John Deere'n johtoasemaa työkonemoottoreiden markkinoilla, kertoo Doug Laudick, JDPS:n suunnittelupäällikkö. - Uskomme, että valitsemamme teknologia tarjoaa parasta laatua Interim Tier 4/Stage III B -moottoreissa ja sertifikaatit todistavat, että päästöjä vähentävä teknologiamme on kannattava ratkaisu sekä ympäristön että asiakkaidemme kannalta. Interim Tier 4 / Stage III B päästömääräykset koskien 130 kW:n (174 hv) ja sitä tehokkaampia moottoreita astuvat voimaan 1.1.2011 ja vaativat 90 prosentin vähennyksen dieselmoottorin hiukkaspäästöihin ja 50 prosentin vähennyksen NOxpäästöihin verrattuna edellisiin Interim Tier 3 / Stage III A -määräyksiin. John Deere vastasi Interim Tier 4/Stage III B -määräysten haasteisiin aloittamalla luotettavaksi todetusta kuusisylinterisestä PowerTech Plus Tier 3/Stage III A -moottorimallista, johon jo kuuluu NOx-päästöjä kontrolloiva jäähdytetyn pakokaasun takaisinkierrätys (EGR). Siihen lisättiin hapetuskatalysaattori sekä hiukkassuodatin nokihiukkaspäästöjen vähentämiseksi. Moottorissa on myös elektroninen ohjaus, neliventtiilinen sylinterinkansi, yhteispaineruiskutus, turboahdin sekä ahtoilman välijäähdytys. John Deere on ensimmäinen valmistaja, joka on tuonut laajaan kaupalliseen käyttöön jäähdytetyn pakokaasun takaisinkierrätyksen (EGR -Exhaust Gas Regulation) ja muuttuvageometrisen turboahdinteknologian
metsuri.fi
Interim Tier 4 / Stage III B -päästömääräykset koskien 130 kW:n (174 hv) ja sitä tehokkaampia moottoreita astuvat voimaan 1.1.2011.
(VGT - Variable Geometry Turbocharger) työkonesovelluksissa. Nämä ominaisuudet otettiin käyttöön vuonna 2005 Tier 3/ Stage III A -säädösten tullessa voimaan. Siitä saakka John Deere'lle on kertynyt mittava määrä käyttötunteja näiden teknologioiden työkonesovellusten osalta ja yhtiölle on muodostunut maine tämän alueen luotettavana toimijana. - PowerTech PVX ja PSX 9,0 l -moottorit ovat olleet asiakkaidemme käytössä 200.000 testituntia vastaavan ajan. Jatkuvalla laboratorio- ja kenttätestauksella varmistetaan, että lopputuote vastaa työkoneiden dieselmoottoreille asetettuihin erityisiin vaatimuksiin, kertoo Laudick. - Aikaisin tehty sertifiointi varmistaa, että John Deere'n moottorin valitsevat laitevalmistajat voivat luottaa teknologioidemme kykyyn vastata päästöstandardien vaatimuksiin, ja näin heillä on enemmän aikaa sisällyttää sertifioidut moottorit laitteidensa suunnitteluun. John Deere olettaa, että 56 kW :n (75 hv) ja sitä tehokkaampien Interim Tier 4/Stage III B -moottorien (joissa jäähdytetty EGR ja VGT) polttoainetalous pysyy samalla tasolla kuin Tier 3/Stage III A -moottoreissa. John Deere'n moottorit, joissa on jäähdytetty pakokaasun takaisinkierrätys, toimivat tehokkaasti rikittömällä dieselillä ja biodieselin sekoituksilla, ja antavat omistajille ja käyttäjille optimaalisen suorituskyvyn ja joustavuutta polttoainevalintaan. - Useat Tier 3/Stage III A moottorimme saavuttivat luokkansa johtoaseman polttoainetaloudessa. Muut moottorivalmistajat tiedottavat vasta nyt näiden
teknologioiden käytöstä omissa Interim Tier 4/Stage III B työkonemoottoreissaan, sanoo Brian Brown JDPS:n maailmanlaajuisen markkinointituen päällikkö. Valitessaan sopivia ratkaisuja Interim Tier 4/Stage III B -moottoreihinsa John Deere on päättänyt olla käyttämättä SCR-tekniikkaa. John Deere'n käyttämä jäähdytetty pakokaasun takaisinkierrätysjärjestelmä, hapetuskatalysaattori ja hiukkassuodatin tarjoavat laitevalmistajille sekä loppukäyttäjille luotettavan ratkaisun ja parhaan polttoainetalouden. Jäähdytetyn pakokaasun takaisinkierrätysjärjestelmän ansioista omistajille ja käyttäjille ei aiheudu lisäkustannuksia SCR-järjestelmien vaatimasta lisäaineesta. - Interim Tier 4/Stage III B säädösten valossa emme tarkastele ainoastaan polttoaineen hyötysuhdetta vaan otamme huomioon kaikkien lisäaineiden kokonaiskulutuksen, Brown sanoo. - Insinöörimme ovat sitoutuneita varmistamaan, että John Deere'n Interim Tier 4/Stage III B -moottoreiden suorituskyky, luotettavuus, kestävyys sekä alhaiset käyttökustannukset ovat asiakkaidemme odotusten mukaiset. Heidän innovatiiviset ratkaisunsa ovat tuottaneet parempaa suorituskykyä asiakkaiden tarpeisiin, mutta myös mahdollistaneet Interim Tier 4/Stage III B -vaatimusten täyttämisen etuajassa, sanoo Laudick. Sertifioitu ja säännösten mukainen PowerTech PVX 9,0 l tarjoaa jopa 224 kW (300 hv) ja PowerTech PSX 9,0 l jopa 317 kW (425 hv). PowerTech 9,0 l moottorien tuotanto aloitetaan toukokuussa 2010.
Merkittävä metsäkonekauppa
ohn Deere Forestry Oy on tehnyt hämeenlinnalaisen Metsäkonepalvelu Oy:n kanssa Suomen oloissa huomattavan metsäkonekaupan. Metsäkonepalvelu Oy osti yhdellä kertaa kahdeksan John Deere -metsäkonetta, joista viisi on harvestereita ja kolme kuormakonetta. Metsäkonepalvelu Oy:ssä konekauppojen päätöksentekoon vaikuttivat toimitusjohtaja Timo Tolpan mukaan erittäin paljon koneiden koeajot. Hänen mu-
J
kaansa konevalinnoissa on kuunneltu myös kuljettajia ehkä tavallista enemmän. Pyörivä ohjaamo on varsinkin kuormakoneissa niin uusi ominaisuus, että siitä ei ole pitkän ajan kokemuksia vielä olemassa. - Halusimme testata hiukan laajemmalla rintamalla, saadaanko pyörivästä ohjaamosta hyötyjä, jotka realisoituvat lopputulokseen, kommentoi Tolppa. Kaikki kahdeksan konetta toimitetaan Metsäkonepalvelulle kuluvan vuoden loppuun mennessä.
54 KONEURAKOINTI ONEURAKOINTI
METSÄALAN AMMATTILEHTI
John Deeren Joensuun tehtaan uudelle toimistorakennukselle muurattiin peruskivi
P
eruskivi John Deere Forestry Oy:n uudelle kaksikerroksiselle 2000 neliömetrin toimistorakennukselle muurattiin maanantaina 14.6.2010 Joensuun kaupunginjohtajan Juhani Meriläisen ja Deere & Companyn hallituksen puheenjohtajan pääjohtaja Samuel R. Allenin johdolla. Uuteen rakennukseen tulee myös vierailukeskus ja ruokala. Toimiston rakentaminen on jatkoa merkittäville investoinneille, joita John Deere on tehnyt viime vuosien aikana tuotteisiin ja tuotantoprosesseihin Joensuun tehtaalla. - Joensuun tehdas on tuonut teknistä osaamista metsäkoneliiketoimintaamme ja myös kansainvälistänyt sitä. Tekemämme investoinnit puolestaan ovat nostaneet tehtaan tuotelaadun, työturvallisuuden ja tehokkuuden uudelle tasolle, Allen kertoi puheessaan. Allen kertoi, että John Deere on pitkäaikaisella yhteistyöllä kehittynyt maailman suurimmaksi ja parhaaksi metsäkonevalmistajaksi. - Uusi rakennus on tuorein esimerkki sitoutumisestamme
Uusi toimistorakennus on tuorein esimerkki John Deeren sitoutumisesta metsäkoneisiin ja Joensuun tehtaaseen
työntekijöiden innostus ja sitoutuminen korkealla tasolla. Turvalliset, valoisat, modernit ja inspiroivat työtilat ovat vain osa kokonaisuutta," hän kertoi. - John Deere'n sitoutuminen on kokonaisvaltaisempaa. Se ei pääty siihen, kun työntekijät sulkevat toimiston oven lähtiessään tai tehtaan portilla. Se ulottuu Joensuun kaupunkiin, PohjoisKarjalaan ja koko Suomeen. Vaikka John Deere'n metsäkoneiden myynti laski merkittävästi maailmanlaajuisen talouskriisin myllerryksessä, Allen kertoi, että Joensuussa ja Pohjois-Amerikassa valmistettavien
metsäkoneiden kysyntä on noussut voimakkaasti ja John Deere on vakaasti toipumassa kriisin vaikutuksista tilivuoden 2010 aikana. - Olemme vakuuttuneita siitä, että John Deere pystyy henkilöstönsä, tuotteidensa ja tulevaisuuden suunnitelmiensa avulla vastaamaan kasvavan maailmanlaajuisen asiakaskuntansa tarpeisiin. Jatkuvalla toimintojemme kehittämisellä, kuten nyt täällä Joensuun tehtaalla, uskomme kukoistuksemme ja taloudellisen menestyksemme jatkuvan tulevinakin vuosina, Allen kertoi.
Joensuun kaupunginjohtaja Juhani Meriläinen ja Deere & Companyn pääjohtaja Samuel R. Allen muurasivat peruskiven yhdessä Joensuun talousalueen edustajien, John Deere Forestry Oy:n johdon ja Joensuun tehtaan työntekijöiden kanssa.
metsäkoneisiin ja Joensuun tehtaaseen, hän jatkoi. Uuden rakennuksen odotetaan valmistuvan toukokuussa 2011. Kaupunginjohtaja Meriläinen ja pääjohtaja Allen muurasivat peruskiven yhdessä Joensuun talousalueen edustajien, John Deere Forestry Oy:n joh-
don ja Joensuun tehtaan työntekijöiden kanssa. Tilaisuutta isännöivät johtaja Jussi Malmi sekä tehtaanjohtaja Janne Haapasalo. Allen korosti myös sitoutumista paikalliseen yhteisöön. - Yrityksemme kestävälle menestykselle tärkeintä on ylläpitää
Pääjohtaja Samuel R. Allen (vas.) ja John Deere Forestry Oy:n tuotannonjohtaja Jussi Malmi tyytyväisenä peruskiven muuraustilaisuudessa.
METSÄALAN AMMATTILEHTI
ONEURAKOINTI KONEURAKOINTI 55
Käytettävyydeltään ja energiatehokkuudeltaan parannetut uuden sarjan hydrostaattiset ajovoimansiirron komponentit, yhdistettynä luotettavaan ja älykkääseen hydrauliikan ja dieselmoottorin ohjausjärjestelmään, mahdollistavat järjestelmän käytön optimaalisessa työskentelypisteessä. Kehittyneellä ajovoimansiirron ohjausjärjestelmällä estetään dieselmoottorin ylikuormitus jarrutustilanteessa sekä lisätään järjestelmän jarrutustehoa merkittävästi. Energian tallennus- ja uudelleenkäyttöratkaisut yhdistettynä tehokkaaseen hydrostaattiseen jäähdytysjärjestelmään antavat hyvät edellytykset energiatehokkaalle kokonaisratkaisulle vastaamaan TIER 4-haasteisiin.
info.mobilehydraulics@boschrexroth.fi · puh. 010 3441 000 · fax 010 3441 500 www.boschrexroth.fi
Koneväen kevätpäivä Nastolassa 29.5.
Nastolan Forest Huolto Oy huoltaa myös maarakennuskonekalustoa, yritys toimii Komatsu ja Lännen sopimushuoltona ja varaosapisteenä.
Nastolan Forest Huolto Oy:n kevätpäivässä vieraili mukavasti väkeä ja koneyrittäjien keskuudessa on tekemisen meininki, hakkuita kun on kesäkaudellekin melko hyvin. Taustalla uusi John Deere 1170 E harvesteri.
N
astolan Forest Huolto Oy järjesti toimipisteessään Asetiellä onnistuneen kevätpäivän lauantaina 29.5. Mukana olivat yhteistyökumppaneina John Deere Forestry Oy ja esillä oli E-mallin
moto ja joukkokäsittelylaite, Suomen Rakennuskone Oy / Komatsu kaivukoneet, Hankkija Maatalous Oy / John Deere traktorit ja dumpperivaunu, Bike Marine Oy / koeajettavana Polaris mönkijät, Mecanil Oy energiapuukourineen, EteläSuomen Koneyrittäjät ry sekä
John Deere tarktoreista esiteltiin uusimmat mallit sekä kaksi komeaa entisöityä John Deereä "wanhoilta hyviltä ajoilta".
Cool-Man Oy, joka esitteli LoadMaster vaakoja ja tarjosi päivän aikana ilmaisen päivityksen vaakoihin. Tarjolla oli myös tärkeää tietoa konealan ihmisille luentojen muodossa. Ylikonstaapeli Petri Molander luennoi polttoainekuljetuksista, Teboil Oy:n Yrjö Castrén voiteluaineista ja Koskitukki Oy:n Juha Hyvärinen energiapuun korjuusta. - Päivä oli kokonaisuutena oikein onnistunut, konealan ammattilaisia vieraili paikalla yli 120 henkilöä. Luennot kiinnostivat tosi paljon, sali oli täynnä kuulijoita ja aiheet herättivät myös vilkasta keskustelua, kommentoi Nastolan Forest Huolto Oy:n Ismo Koponen.
Lämmin kesäinen sää suosi tapahtumaa joten ulkona oli mukava grillailla makkaraa ja vaihtaa kuulumisia tuttavien kanssa.
Bike Marine Oy toi koeajettaviksi uusimmat ammattikäyttöön tarkoitetut Polaris -mönkijät.
METSÄALAN AMMATTILEHTI
METSÄALAN AMMATTILEHTI
ONEURAKOINTI KONEURAKOINTI 57
Mecanil EG250 -kourat myyntiin laajasti John Deeren Euroopan jälleenmyyntiverkostoon
John Deeren kanssa Mecanil EG250 energiapuukouran myynnistä John Deeren euroopan metsäkoneiden jälleenmyyjien kautta. - Vientisopimus kattaa suuren osan Euroopan maista. Mecanil EG 250 -kouria voidaan myös asentaa Suomessa ennen toimitusta asiakkaalle ulkomailla, kertoo Mecanil Oy:n Christer Nilsson. John Deere teki viime talven aikana kyselyn jälleenmyyjiensä keskuudessa siitä, millaisia lisävarusteita he haluavat metsäkoneisiin myydä. - Energiapuun korjuun kysynnän kasvun ansiosta moni eurooppalainen jälleenmyyjä halusi valikoimaansa Mecanil EG 250 -energiapuukouran. Niitä on aiemmin toimitettu hyvällä menestyksellä mm. John Deere -koneisiin mm. Ruotsiin, Norjaan ja Saksaan, sanoo Nilsson.
Mecanil EG 250 on yksi markkinoiden monipuolisimmista energiapuukourista. Sitä voidaan käyttää puun kuormaamiseen ja energiapuun kaatoon. John Deeren useat Euroopan jälleenmyyjät halusivat sen myyntiin lisävarusteeksi energiapuuta korjaaviin ajokoneisiin ja harvestereihin.
Mecanil EG250 on monipuolinen energiapuukoura - uutuutena langaton itselatavaa kauko-ohjauslaite
Mecanil EG 250 on yksi markkinoiden monipuolisimmista energiakourista. Tuoreimpana uutuutena patentoitu, itselataava langaton kauko-ohjauslaite kouraan. - Energiakouraa voi käyttää puun kuormaamiseen ja energiapuun kaatoon. Kouran kehityksen lähtökohtana on ollut yksinkertainen ja kevyt rakenne ja pieni öljyntarve. Koura on varustettu patentoidulla viiltävällä terällä, jonka tilantarve on vähäinen. Koura katkaisee isommatkin puut nopeasti, ilmoittaa Nilsson.
M
ecanil Oy:n valmistamien Mecanil -energiapuukourien kysyntä kotimaassa ja vientimarkkinoilla on mukavassa kasvussa. Nyt vientikauppaan saadaan lisää voimaa kun Mecanil on aloittanut yhteistyön
Osuuskunnantie 31, 00660 Helsinki
58 KONEURAKOINTI ONEURAKOINTI
METSÄALAN AMMATTILEHTI
Ponsse Ergo 8w harvesteri näytti tehonsa jyrkänteellä
Uusi harvennusten tehokone Ponsse Fox on lyhyessä ajassa saavuttanut suuren suosion kotimaisten urakoitsijoiden keskuudessa.
Ponssen perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Einari Vidgrén (kesk.) vaihtoi Nummelassa kuulumisia Metsätyö Eskola Oy:n Pekka Eskolan ja Metsäliiton Lohjan piirin piiripäällikön Petri Tahvanaisen kanssa.
Nummelan juhlanäytöksessä Ponsse Ergo 8w hakkasi puuta todella jyrkässä rinteessä. Uusi vakaa 8-pyöräinen harvesteri selviytyi haastavasta hakuukkohteesta helposti ja sai konemiesten kehut suorituksestaan.
Puistometsäpalvelu Oldenburg Oy urakoi puuta kolmella Ponssella pääkaupunkiseudulla. Janne Oldenburg (kesk.) saapui Nummelan työnäytökseen metsäkoneenkuljettaja Jani Sinivuoren kanssa ja mukana oli myös lintukoira Amber. Konekaupat Oldenburg on tehnyt aluemyyntipäällikkö Petteri Mellan (vas.) kanssa. Taustalla Ponsse Buddalo ADS.
P
onsse juhlisti 40vuotisjuhlavuottaan hakkuunäytöksessä Nummelassa 28.5. Hakkuunäytöksessä oli kattavasti esillä Ponssen tuoteuutuuksia ja metsäkonealan ammattilaisia saapui paikalle suuri joukko eteläisen Suomen alueelta.
Työnäytöksissä oli mukana Metsätyö Eskola Oy:n kaksi uutta PONSSE Ergo 8w -harvesteria ja yksi uusi PONSSE Fox -harvesteri. Ergo 8w -harvestereista toisessa on H7-harvesteripää ja C4-nosturi; ja toisessa H6-harvesteripää ja C33-nosturi 11 metrin ulottumalla. Harvennusharvesteri PONSSE Fox on varustettu H6-harvesteripäällä ja
C22-nosturilla. Ajokoneena näytöksessä oli PONSSE Buffalo ADS -ajokone, jossa kuljettajan ajomukavuutta lisäävä aktiivivaimennettu ohjaamo. - Korjuualueemme maastot ovat haastavia - maastot vaihtelevat jyrkistä rinteistä pehmeisiin suoalueisiin. Uusilla 8-pyöräisillä harvestereilla olemme hakeneet työskentelyyn vakautta
ja monipuolisuutta. Joukkokäsittelyynkin soveltuva H6-harvesteripää on ollut monipuolinen koura, jolla tuntuu pystyvän tekemään mitä vain, yrittäjä Pekka Eskola Metsätyö Eskola Oy:stä kertoo. Nummelan juhlavuoden näytöksessä oli mukana Ponssen perustaja, hallituksen puheenjohtaja Einari Vidgrén.
- Ensimmäiselle savotalle lähdin isä-Joosepin kanssa kotitilalta Mäkelästä, Vieremän Niemisen kylästä 1957. Olin 14-vuotias ja tuntui, että nyt pääsee oikeisiin, aikuisten töihin ja kokemaan savottakämpän elämää. Reissuun lähdettäessä isä antoi minulle ohjakset käteen. Siitä alkoi minun savottataipaleeni, muistelee Vidgrén.
Ponssen Nummelan 40-vuotis juhlatyönäytös keräsi paikalle suuren määrän metsäkonealan ammattilaisia laajasti eteläisen Suomen alueelta.
METSÄALAN AMMATTILEHTI
ONEURAKOINTI KONEURAKOINTI 59
Resources Expo, Prince George, Kanada, 3.-4.6.2010
Teollisuusneuvos Einari Vidgrén (kolmas vas.) jakoi säätiönsä palkinnot Vieremällä 20.5.
Einari Vidgrén Säätiö jakoi tunnustuksia metsäalalle
P
onsse Oyj:n perustaja teollisuusneuvos Einari Vidgrén perusti huhtikuussa 2005 säätiön, jonka tarkoituksena on nostaa koneellisen puunkorjuun alalla tehtävän työn arvostusta. Säätiö haluaa kehittää ja lisätä koneelliseen puunkorjuuseen liittyvän yrittäjyyden tunnettavuutta sekä lisätä koneellisen puunkorjuun kiinnostavuutta työllistäjänä etenkin nuorten keskuudessa.
Säätiön hallituksen päättämät palkinnot vuonna 2010 jaettiin 20.5. Vieremällä. Säätiö palkitsi 8 000 euron tunnustuspalkinnolla metsäkoneyritykset Aatto Silventoinen Oy:n sekä Karttulan Metsätyö Oy:n. Molemmat yritykset ovat toimineet pitkään alalla ja kehittäneet tavoitteellisesti metsäkoneyrittäjyyttä. Säätiö jakoi myös 8 000 euron
apurahan valtakunnalliselle Taitaja 2011 -tapahtuman metsäkonepuolelle. Taitaja 2011 kokoaa ensi kesänä Kuopioon Suomen ammatillisen koulutuksen huiput kilpailemaan paremmuudestaan eri lajeissa. Metsäkoneenkuljettajien kilpailussa on mukana eri metsäkonekoulujen parhaat oppilaat ja palkinnolla Säätiö haluaa nostaa alan tunnettavuutta nuorten keskuudessa. Taitaja 2010 -tapahtumassa Oulussa vieraili tänä vuonna yli 40 000 vierailijaa. Opiskelijastipendit jaetaan perinteiseen tapaan metsäkonekoulujen oppilaille, jotka ovat menestyneet opinnoissaan ja ovat onnistuneet vaikuttavasti myös käytännön työssä. Stipendejä jaettiin oppilaille yhteensä 4 000 euron edestä. Stipendin saajat oppilaitoksittain: Skogsbruk Anton Ståhl
Rickard Hultholm Pohjois-Karjalan ammattiopisto Valtimo Topi Kiimalainen Heikki Siuruainen Lapin ammattiopisto Antti Holtinkoski Joonas Väänänen EteläSavon ammattiopisto Simo Tiainen Petteri Viljakainen Tampereen ammattiopisto Ville Ahonen Joonas Tuikkanen Länsirannikon koulutus Oy WinNova Lauri Aro Joonas Öhman Jämsän ammattiopisto Matti Pitkänen Eino Kuhmonen Oulun seudun ammattiopisto, Taivalkosken yksikkö Tero Tolonen Joonas Moilanen
Ponsse esiintyi Resources Expossa jälleenmyyjä Woodland Equipmentin osastolla sekä työnäytöksissä.
B
ritish Columbian suurin metsäalan messutapahtuma pidettiin kesäkuun alussa Prince Georgessa. Messujen vetonaula oli Ponssen jälleenmyyjän Woodland Equipmentin osasto, jossa oli messujen ainoa metsätyönäytösosasto. Ponssen osalta lippua pitivät
ylhäällä Bear ja Elephant, jotka ajoivat kolmen päivän aikana useita eri näytöksiä. Koneiden omistaja on pitkän linjan yrittäjä Greg Jacob, jonka vuosittaiset hakkuut ovat n. 400 000 kuution luokkaa. Messuilla oli esillä myös Jacobin uusin investointi, Ponsse Ergo 8w, joka siirtyi suoraan savotoille messujen jälkeen.
Ponsse Posiolla
Pitkän linjan koneyrittäjä Greg Jacobin Ponsse Bear ja Elephant ajoivat messuilla kolmen päivän aikana useita eri työnäytöksiä.
UUTUUS !!
KHP F5000
Puutavarakuormaimet, kuorma autot, maansiirtokoneet, ja muut työkoneet
- Kompakti rakenne, kaikki samassa paketissa - Kaikki osat vaihdettavissa - 3 nopeuksinen puhallin - Mitat: K 850 x S 200 x L 570
ILMASTOINTILAITE
- Tehokas - Täysin sähkökäyttöinen - Helppo huoltaa - Helppo puhdistaa - Ulosvedettävä lauhdutin - Nopeasti irrotettava suodatin
E
Ponssen 40 v -hakkuunäytös pidettiin Posiolla 17.6.2010. jossa esiteltiin uusi PONSSE Fox -harvennusharvesteri H6 -harvesteripäällä sekä erityisesti rinnetyöhön soveltuva PONSSE Ergo 8w -harvesteri H7 -harvesteripäällä. Mukana hakkuunäytöksessä oli myös PONSSE Buffalo -kuormatraktori.
Posion työnäytös keräsi paikalle suuren määrän metsäkonealan väkeä tutustumaan uusimpien Ponsse koneiden työskentelyyn sekä juhlistamaan Ponssen 40-vuotista taivalta metsäkonevalmistajana.
Jumoontie 131, 60800 ILMAJOKI (p) 020 836 1000, www.khp-myynti.fi
METSÄALAN AMMATTILEHTI
METSÄALAN AMMATTILEHTI
ONEURAKOINTI KONEURAKOINTI 61
Moisio Forest Oy muuttii uusiin toimitiloihin Viitasaarella
Moisio Forest Oy on muuttanut uusiin toimitiloihin Viitasaarella osoitteeseen Mustasuontie 11.
M
oisio Forest Oy on metsäkoneurakointia, metsäkonealan tuotekehittelyä ja konepajatoimintaa harjoittava Viitasaarelainen perheyritys, joka valmistaa metsäkoneisiin Moipu puun syöttörullia ja energiapuun korjuuseen soveltuvia Moipu korjuukouria. Asiakkaita ovat metsäkoneurakoitsijat ja johtavat metsäkone- ja laitevalmistajat Suomessa ja ulkomailla. Kesäkuun 11. juhlittiin Moisio Forest Oy:n uusien toimitilojen avajaisia osoitteessa Mustasuontie 11, Viitasaari. - Ostamamme halli on valmistunut kolmessa osassa vuosina 2000-2005 ja se soveltuu tuotantotarpeisiimme täydellisesti. Hallin pinta-ala on noin 2 500 neliötä ja käytössä on suurten tuotantotilojen lisäk-
si toimistorakennus suunnittelulle ja myynnille asiakastiloineen sekä iso varastotila, kertoo Moisio Forest Oy:n varatoimitusjohtaja Taneli Moisio. Moipu -kourien ja -syöttörullien valmistus on siirtynyt kesän aikana kokonaan uusiin tiloihin. - Jatkamme edelleen toimintaa myös Suovanlahden vanhoissa tiloissamme. Siellä huollamme omia sekä asiakkaiden metsäkoneita sekä suoritamme kourien asennuksia. Uusi erillinen tuotantohalli tarjoaa aivan uudet mahdollisuudet entistä parempaan laatuun tuotteissamme. Kun tuotantotilat ovat puhtaat ja kaikki paikat aina järjestyksessä, näkyy se laadussa ja toiminnan tehokkuudessa. Olemme muuton yhteydessä hankkineet uusia työkaluja sekä uuden hiekkapuhalluksen korvaavan raekuulapuhalluskaapin, jossa käsitellään jatkossa kaikki käyttämämme
teräslevyt ja laserleikatut komponentit. Tuloksena on entistä laadukkaampia komponentteja joista puhallus poistaa jäysteet, pyöristää terävät kulmat ja tekee maalipinnasta pysyvämmän, kertoo Moisio. Moisio Forest Oy:n uusissa toimitiloissa työskentelee yhteensä 16 henkilöä. Lisäksi yritys työllistäää viisi metsäkoneenkuljettajaa. - Moipu -kourien kysyntä on ollut hyvää koko vuoden ja uskon että syksyn aikana myynti vain piristyy varsinkin kotimaassa. Vienti vetää mukavasti, Moipu kouria menee kasvavassa määrin mm. Ruotsiin, Ranskaan, Saksaan ja Englantiin, luettelee Moisio. Suosituin malli on syöttävä ja keräilevä Moipu 300ES -energiapuukoura, joka sopii harvesterialustoihin sekä isoihin ajokoneisiin.
Taneli Moisio kertoi avajaisissa yrityksen kasvusta koneurakointiyrityksestä merkittäväksi kouravalmistajaksi.
Avajaisissa 11.6. uusiin tuotantotiloihin tutustui suuri joukko asiakkaita ja yhteistyökumppaneita. Käyttöön on hankittu myös uusi raekuulapuhalluskaappi (oik.).
Moisio Forest Oy:n osaavat ja ahkerat veljekset kahdelta sukupolvelta: kolmas oik. toimitusjohtaja Juha Moisio vierellään veljensä Jorma ja Jouko (oik.) Juhan vierellä hänen poikansa Taneli, Tuomas ja Petrus (vas.).
62 KONEURAKOINTI ONEURAKOINTI
METSÄALAN AMMATTILEHTI
METSÄALAN AMMATTILEHTI
www.koneosapalvelu.fi
LoadMaster Multi energiapuuvaaka
Luotettavaan energiapuun punnitukseen. Uutuutena! Selkeät suomenkieliset valikot. KESLA Helppo käyttää - erittäin monipuolinen. -nosturit Tulosteet kirjoittimelle, muistikulle huolto ja tai langattomana suoraan tietokoneelle.
varaosat
ssa FinnMetko 60-770! osastolla 7
METSÄALAN AMMATTILEHTI
ONEURAKOINTI KONEURAKOINTI 63
Ydinvoiman lisärakentaminen vahvistaa metsäteollisuuden tulevaisuuden mahdollisuuksia
FinnMetkossa osastolla 1020. Tervetuloa!
E
duskunnan päätös myöntää kaksi uutta ydinvoimalupaa lisää sähkön tarjontaa ja parantaa siten metsäteollisuuden tulevaisuuden mahdollisuuksia Suomessa. Tulevassa budjettiriihessä on mahdollisuus korjata myös energiaverotuksen epäkohdat. Lisäksi on kehitettävä bioenergian tuotantoa siten, ettei teollisuuden ainespuun saanti vaarannu. Suomen kilpailijamaita korkeampia energiaveroja on ollut määrä keventää muun muassa energiaveroleikkuria kehittämällä. Ellei ns. energiaveroleikkuria kehitetä EU-direktiivin sallimissa rajoissa, esimerkiksi metsäteollisuuden energiaverot uhkaavat nousta edelleen 80 miljoonalla eurolla vuodessa. Ydinenergian lisärakentamisen ohella on lisättävä uusiutuvan energian tuotantoa, jotta Suomessa voidaan varmistaa monipuolinen energiantuotanto kasvaviin tarpeisiin. Puun energiakäyttöä koskevien tukipäätösten jatkovalmistelussa on
erittäin tärkeää varmistaa metsäteollisuuden raaka-aineen saanti, kuten hallitus on luvannut. Jalostukseen soveltuvaa puuta ei saa verovaroilla ohjata poltettavaksi. Energiakäyttöön tulevan metsäbiomassan määrää voidaan kasvattaa lisäämällä puun tuloa markkinoille ja jalostukseen piiriin. Pääosa energiapuusta saadaan talousmetsien hoidon ja puun korjuun yhteydessä. Metsäteollisuus tuottaa 70 prosenttia Suomen uusiutuvasta energiasta. Kustannustehokkain tapa edistää uusiutuvan energian tuotantoa Suomessa on huolehtia metsäteollisuuden tuotannon kehittymisestä, koska uusiutuva energia tuotetaan tuotannon osana. Metsäteollisuuden käyttämä sähkö palvelee koko Suomen hyvinvointia. Metsäklusteri tuo kolmanneksen maamme nettovientituloista, jotka ovat avainasemassa hyvinvointivaltion ylläpitämisessä. Vientiteollisuudesta saatavilla vero- ja palkkatuloilla pidetään yhteiskunnan rattaat pyörimässä ja rahoitetaan julkisia palveluita.
Mecanil Metkossa os. 538
METSÄALAN AMMATTILEHTI
Tervetuloa osastolle 1012!
Kysy myös vaihtokoneitamme!
METSÄALAN AMMATTILEHTI METSÄALAN AMMATTILEHTI
M
Biotaloudesta metsäsektorin uusi kasvuaalto
aa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan mielestä metsäalalla tarvitaan aiempaa enemmän panostusta asiakaslähtöiseen tuotekehitykseen ja innovatiivisiin uusiin palveluihin. Hän uskoo, että metsäsektorin uusi kasvuaalto on löydettävissä bio- ja luonnonvarataloudesta. Ministeri Anttila puhui Metsäalan tulevaisuusverstaassa Espoossa. teita ja palveluja, joilla alan liikevaihtoa ja tuotannon arvoa voidaan kasvattaa. Ministeri Anttila näkee lupaavimpia uusia mahdollisuuksia puutuotealan kansainvälisen liiketoiminnan kasvattamisessa, puurakentamisessa, biojalostamoissa ja energiapuutuotannossa. Uusia biomateriaaleja on synnytettävissä vanhojen tilalle. Puusta valmistettujen biokemikaalien ja bioyhdisteiden maailma on vasta avautumassa. Myös metsiin perustuva bioenergia on suuri mahdollisuus. Anttila rohkaisi metsäteollisuutta yhteistyöhön muiden toimialojen yritysten kanssa uusien tuotteiden kehittämiseksi.
Anttilan mielestä metsäalan yhteinen tavoite tulee olla kotimaisen tuotannon jalostusarvon ja viennin kasvattaminen hakemalla uusia asiakasratkaisuja, tuot-
Maa- ja metsätalousministeriö ja työja elinkeinoministeriö sekä monet ennakointityötä tekevät tahot ovat käynnistäneet verkostoyhteistyöhön perustuvan Metsäalan ennakointifoorumin. 28. toukokuuta järjestetty metsäalan tulevaisuusverstas oli ensimmäinen verkoston tapaaminen. Tilaisuudessa alustivat myös johtaja Hans Sohlström UPM-Kymmenestä ja professori Petri Parvinen Aalto yliopistosta. Tavoitteena on luodata alan tulevaisuuden mahdollisuuksia ennakkoluulottomasti. Samalla haetaan ratkaisuja metsäalan kilpailukyvyn parantamiseksi.
email: jiimet@netikka.fi
66 KONEURAKOINTI ONEURAKOINTI
METSÄALAN AMMATTILEHTI
Ahava Oy asentaa Palfinger -nosturit myös vaativiin koneurakoinnin erikoistarpeisiin
hava Oy Kemistä tunnetaan Palfinger ja EpsilonPalfinger -nosturien sekä mm. Palfinger Palift -koukkulaitteiden vahvana edustajana pohjoisen Suomen alueella. Nosturimyynnin, -asennusten ja -huoltojen lisäksi Ahava Oy tekee ammattitaidolla päällerakennetyöt sekä myy laajasti erilaista kuljetus- ja konekalustoa sekä tarvikkeita ja varaosia. Ja kun rajan pinnassa ollaan niin kauppaa tehdään runsaasti myös Ruotsin puolelle.
A
vaativimmissakin maasto-olosuhteissa, toteaa Ahava.
Palfinger PK 60002 ATV-Trackerissa
Alakuijala Oy Torniosta on kokenut sekä luotettava maanrakennus-, maa- ja ilmakaapelointiasennuksen sekä paalutuksen monialayritys. ATV-Tracker on Alakuija Oy:n kehittämä oma tuote, joka mahdollistaa työkohteet urakoitaviksi ympäri vuoden vaikeakulkuisessa maastossa. ATVTracker perustuu kantavaan teräsponttooni-telarakenteeseen jossa käytetään kaivukoneen ylävaunua. Ahava Oy:n toimittamalla ja asentamalla Palfinger PK 60002 -nosturilla jossa on seitsemän jatketta ja jibi. Monitoimilaitteen koritus-korkeus on jopa 30-32 metriin asti. Alakuijala Oy:n valmistamalla ATV-Tracker laitteella voidaan myös kulkea talvella. Lavatilaa on yhteensä 20 m2 tavaran kuljetukseen. Konetta jatkokehitetään niin että laitteen pintapainetta tullaan vähentämään jotta laite kulkee paikoista joihin ei edes telamönkijä pysty kulkemaan.
Kuorma-autoihin asennettavien Palfinger -kappaletavaraostureiden ja henkilönostimien sekä EpsilonPalfinger -puutavara-/ kierrätysnostureiden lisäksi Ahava Oy:llä on kokemusta nostureiden asentamisesta koneurakoinnin erikoistarpeisiin. - Vankka nosturiasennusten ja päällerakentamisen osaaminen mahdollistaa nostureiden asentamisen kuljetuskaluston lisäksi hyvinkin haastaviin käyttötarkoituksiin erilaisiin konealustaratkaisuihin, kertoo Ahava Oy:n Paavo Ahava.
Palfinger muutti kuormatraktorin tehokkaaksi linjatyökoneeksi
Ahava Oy toimitti linjatöitä varten taivalkoskelaisen Heavy Rakenne Oy:n 8-pyöräiseen Ponsse Buffalo -kuormatraktoriin järeän 66 tonnimetrin Palfinger PK 66000 -nosturin, missä on viisi jatketta ja jibi sekä miehistökori. Nosturin ulottuvuus on 28 metriä, nostotyön vakauden takaa neljä järeää tukijalkaa. Kone varustettiin maastokyvyn parantamiseksi teloilla ja erilaisia kuljetustarpeita varten lavalla. - Näin käytetystä metsäkoneesta saatiin linjatöihin tehokas ja erittäin monipuolinen kone, joka etenee vaivatta kaikkein
EpsilonPalfinger on monen pohjoisen puutavara-autoilijan valinta
Ahava Oy on myynyt hyvin EpsilonPalfinger nostureita puutavara-autoihin, energiapuuautoihin, hakkureiden syöttönostureiksi sekä kierrätyskäyttöön. - Puutavara-autoilijoille on tehty viime aikoina runsaasti tarjouksia ja kauppaakin on syntynyt. Syksy näyttää nosturikaupassa melko hyvälle ja uskon että autoilijat tekevät investointeja lähes normaalitahtiin. Ja Pohjoisen Suomen EpsilonPalfinger miehet osoittivat ammattitaitonsa tämän vuoden nosturimestari kilpailussa, jossa Kaarlo Rundgren Pellosta voitti veteraanimestaruuden, kehuu Ahava.
Ahava Oy toimitti taivalkoskelaisen Heavy Rakenne Oy:n 8-pyöräiseen Ponsse Buffalo -kuormatraktoriin järeän 66 tonnimetrin Palfinger PK 66000 -nosturin. Näin syntyi linjatöihin erittäin monipuolinen kone.
METSÄ- JA MAANRAKENNUSKONEIDEN KULJETUSAUTOT
- täysileveät hydrauliperät - hydraulisesti säätyvät kuormatasot - monikäyttö päälirakenteet - teemme akselivälimuutokset, lisäakseliasennukset ja katsastuskunnostukset
puh. 015-668 7161, fax. 015-668 7104
E-mail:arilahti.ky@kolumbus.fi, www.finnlink.net/arilahti
Veljekset Paavo (oik.) ja Lauri (vas.) sekä Paavon poika Niklas Ahava palvelevat pohjoisen Suomen kuljetusja koneyrittäjiä nosturiasioissa sekä päällerakenteissa. Tarjolla on myös käytettyä kuljetus- ja konekalustoa.
METSÄALAN AMMATTILEHTI
ONEURAKOINTI KONEURAKOINTI 67
Torniolainen Alakuijala Oy on kehittänyt ATV-Tracker laitteen linjatöihin. Palfinger PK 60002 nosturi yltää jopa 30-32 metriin asti.
ATV-Tracker perustuu kantavaan teräsponttooni-telarakenteeseen jota ohjataan Volvo kaivukoneen ylävaunusta.
Ahava Oy toimitti ja suunnitteli ammattitaidolla ATV-Trackeriin Palfinger PK 60002 nosturin.
68 KONEURAKOINTI ONEURAKOINTI
METSÄALAN AMMATTILEHTI
Doppstadt - mobiilimurskaimien markkinajohtaja Suomessa
DZ 750 Kombi - samassa hidas / nopeakierroksinen murska
- kannot - risut/risutukit - ratapölkyt - ruokohelpipaalit teollisuusjäte - rakennusjäte - muovi ym. - 2 kpl magneettia minimoivat rautojen aiheuttamat vahingot - taloudellinen MB mottori - Suomessa laitteita on jo yli 10 kappaletta!
AK 600 nopeakierroksiset vasaramurskaimet
- rakennusjäte - risut/risutukit - kuormalavat, ruokohelpipaalit ym. - vapaasti pyörivät vasarat ja avautuva takaseulaverkko päästävät suuret metallikappaleet ulos ja minimoivat vahingot, tämä on ainut toimiva järjestelmä!
DH-910SA -rumpuhakkuri
- moottoriteho 610 hv
DW-sarja hidaskierroksiset murskaimet
- kannot - risut - kuormalavat - teollisuusjäte - jätepuu - muovi ym. - hydraulisesti avautuva vastakampa päästää metallikappaleet vaurioittamatta konetta
Kysy myös käytettyjä murskaimia ja hakkureita!
Konekesko on aloittanut saksalaisten Sennebogen materiaalinkäsittelykoneiden edustuksen Suomessa ja Baltiassa
S
ennebogen on perinteikäs perheyhtiö, jolla on 55 vuoden kokemus korkealaatuisten materiaalinkäsittelykoneiden ja nostureiden valmistuksesta. Yritys on yksi alan johtavista ja kehittyvimmistä toimijoista ja on saavuttanut vahvan aseman maailmalla. Kuuden vuosikymmenen aikana yritys on panostanut tuotekehitykseen ja omaa kattavaan malliston vastaamaan kaikkiin raskaan materiaalinkäsittelyn ja nostamisen tehtäviin. Sennebogenin Green Line materiaalinkäsittelykoneita löytyy yli 40 eri mallia 11-270 tonnin kokoluokkiin. Koneet ovat suunniteltu vastamaan muun muassa teollisuuden, bioenergian, purkutöiden, satamien ja kierrätyksen sekä sahojen ja metsäteollisuuden vaativiin tehtäviin. Kaikki koneet ovat modifioitavissa asiakkaiden toiveiden mukaisesti. Sennebogenin vuosituotanto on keskimäärin yli 1000 materiaalinkäsittelykonetta ja 300 nosturia. Kaikki Sennebogenin koneet valmistetaan Saksassa. Yritys työllistää yli tuhat henkeä.
Sennebogen Green Line -materiaalinkäsittelykoneet tarjoavat tehokkaan ratkaisun mm. sahojen ja metsäteollisuuden vaativiin tehtäviin.
Sennebogenin Green Line -materiaalinkäsittelykoneita löytyy yli 40 eri mallia 11-270 tonnin kokoluokkiin.
- Sennebogen täydentää Konekeskon jo kattavaa konevalikoimaa ja tuo meille kaivatun edustuksen tärkeää kohderyhmää ajatellen, kertoo nostolait-
teiden myyntipäällikkö Seppo Turunen Konekesko Oy:stä. - Olemme todella tyytyväisiä saadessamme Sennebogenin edustuksen Konekeskolle. Yri-
tyksellä on todella vahva osaaminen materiaalinkäsittelykoneista, joiden uskomme olevan tulevaisuudessa vahvasti kehittyvä ala konemyynnin kokonais-
markkinoilla, toteaa Konekesko Oy:n rakennus- ja materiaalinkäsittelykoneista vastaava johtaja Riku Rahikka.
METSÄALAN AMMATTILEHTI
KONEURAKOINTI 69 ONEURAKOINTI
Nokian HTS Straddle - vaivatonta vakautta, äärimmäistä kulutuskestävyyttä konttilukkeihin
R
akenteeltaan vallankumouksellinen Nokian HTS Straddle tuo huippuluokan kulutuskestävyyden satamissa ja tavaraterminaaleissa ahertaviin konttilukkeihin. Nokian Raskaiden Renkaiden uusi vyörakenteinen erikoisrengas tavoittelee täydellisyyttä. Se yhdistää operaattoreiden kaipaaman korkean kantavuuden sekä kuljettajien arvostaman kiitettävän ajovakauden. Nokian HTS Straddlen aivan uudet rakenneratkaisut poikkeavat perinteisistä satamarenkaista. Monikerroksinen, ultralujasta tekstiilirakenteesta valmistettu rengasrunko varmistaa konttilukin stabiliteetin suuremmillakin nopeuksilla. Vahva rakenne maksimoi rungon jäykkyyden, minkä ansiosta ketterän ja nopeasti liikkuvan konttilukin vakautta ja kantavuutta voidaan hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti. Uuden tuoteperheen esikoinen on 8-pyöräisissä konttilukeissa eniten käytetty koko 16.00R25. - Parantunut stabiliteetti mahdollistaa konttilukkien korkeammat keskinopeudet ja tarkan ohjaustuntuman satamien ahtailla ja kiireisillä lastausalueilla. Työ sujuu tehokkaasti, kun samalla huomioi tärkeät turvallisuusnäkökohdat kuten nopeusrajoitukset. Optimaalinen joustoalue renkaan sivussa tuo kestävyyttä vaimentamalla mahdolliset äkkinäiset tärähdykset ja törmäykset, Nokian Raskaiden Renkaiden tuotekehityspäällikkö Martti Päivinen kertoo.
tuskestävyyttä. Kulumisvaroittimet kertovat jäljellä olevan urasyvyyden prosentteina. Ympäristöystävällinen Nokian HTS Straddle on valmistettu käyttämällä vain puhdistettuja öljyjä. Nokian Raskaat Renkaat Oy on korkealaatuisten erikoisrenkaiden valmistaja ja osa Nokian Renkaat -konsernia. Tuotevalikoimaan kuuluvat metsäkonerenkaat, maatalouskoneiden erikoisrenkaat ja erilaiset työkoneiden renkaat mm. satamiin ja terminaaleihin, maanalaisiin kaivoksiin, maansiirtoon sekä tienhoidon tarpeisiin. Rengasvalmistajien joukossa yhtiö on ympäristöasioiden pioneeri. Yhtiö lopetti ensimmäisenä maailmas-
sa haitallisten öljyjen käytön tuotantoprosessissaan ja siirtyi käyttämään vain puhdistettuja, matala-aromaattisia öljyjä.
Nokian HTS Straddle
- Erinomainen tuntitulos vaihtelevissa ja vaativissa olosuhteissa - Ylivoimainen stabiliteetti mahdollistaa korkeammat keskinopeudet - Alhainen vierintävastus vähentää polttoainekustannuksia - Korkea kantavuus, pettämätön pito Koko: 16.00R25 Kantavuus: 14 000kg/1 000 kPa/25 km/h
Rakenteeltaan vallankumouksellinen Nokian HTS Straddle tuo huippuluokan kulutuskestävyyden satamissa ja tavaraterminaaleissa ahertaviin konttilukkeihin.
Satamakäyttöön räätälöity kumiseos
Nokian Raskaat Renkaat tekee testauksessaan läheistä yhteistyötä maailman johtavien laitevalmistajien kanssa. Nokian HTS Straddlen erinomainen kulutuskestävyys perustuu erityisesti satamakäyttöön räätälöityyn kumisekoitukseen ja pitkäjänteisen kehitystyön tuottamiin innovaatioihin. Tarkasti valikoituihin elastomeereihin perustuva kumisekoitus takaa poikkeuksellisen kulutuskestävyyden, vakuuttavasta viillonkestävyydestä tinkimättä. Kumisekoituksen mikroskooppisten molekyylien liike vaimenee nopeasti, mikä merkitsee renkaan lämmönkehityksen pienenemistä. Samaan aikaan molekyylien väliset joustavat, vahvat sidokset kestävät koviakin iskuja. Nokian HTS Straddle viihtyy
Monikerroksinen, ultralujasta tekstiilirakenteesta valmistettu rengasrunko varmistaa konttilukin stabiliteetin suuremmillakin nopeuksilla.
tasaisella alustalla, mutta ei kavahda epätasaisia tai karkeita pintoja tarjoten erinomaisen tuntituloksen ympäri vuoden, vaihtelevissa käyttö- ja sääolosuhteissa. Testitulosten mukaan Nokian HTS Straddlen kulutuskestävyys on markkinoiden ehdotonta kärkitasoa. Pintakuvion pääurien polveileva uranmuoto kasvattaa jäähdyttävää pinta-alaa. Tämä vähentää entisestään kulumista kiihdyttävää lämpenemistä. Polveileva uranmuoto myös terävöittää olkapääalueen sivuttaisjäykkyyttä, mikä on erittäin tärkeää etenkin raskasta kuormaa ajettaessa. Rengas kuluu hitaammin ja säilyttää muotonsa virheettömänä.
Tehoa, tarkkuutta, pitoa
Vierintävastukseltaan alhainen, polttoainetaloudeltaan pihi erikoisrengas toimii luotettavasti kohteissa, joissa vaaditaan äärimmäistä pitoa. Pintakuvion tilavuudeltaan suuret, kiemurtelevat pääurat sekä pienet poikittaiset sivuttaisurat syrjäyttävät tehokkaasti vettä renkaan alta. Kellontarkkatyö sujuu tehokkaasti ja turvallisesti, kun riski joutua vesiliirtoon huomattavasti pienenee. Uutuusrengas hallitsee suvereenisti myös vaativat talvikelit, joissa tarvitaan maksimaalista pitoa. Kuviopalojen kulumisvaroittimien avulla voi seurata monipuolisen satamarenkaan kulu-
Puh. 010 421 5900 Fax. 010 421 5909
70 KONEURAKOINTI ONEURAKOINTI
METSÄALAN AMMATTILEHTI
Kymmenes järeä Hitachi Talvivaaraan
Talvivaaran malmin ajossa on jo kahdeksan Hitachi EH3500 ACII -maansiirtoautoa, uusin luovutettiin juhlallisesti 27.5. Lisäksi lastauskoneina on kaksi Hitachi EX3600 -kaivukonetta.
R
otator Oy ja Hitachi ovat vahvassa asemassa Suomen maarakennuskonemarkkinoilla. Pitkäjänteinen ja tuloksellinen yhteistyö saa arvostusta myös Hitachin korkeimmassa johdossa. Osoituksena tästä Hitachin pääjohtaja Shungo Dazai sekä Euroopan johtaja Mitsuhiro Tabei vierailivat Suomessa toukokuun lopussa. Vierailulla johtajat juhlistivat jo kymmenennen erittäin järeän Hitachi -maarakennuskoneen luovutusta Sotkamossa Talvivaaran kaivoksella. Kaivos tuot-
taa nikkeliä, sinkkiä, kobolttia ja kuparia ainakin seuraavat 25 vuotta. - Euroopassa ei ole paljon tämän mittaluokan kaivoksia joten Talvivaara jossa koneet työskentelevät vaativissa sää- ja käyttöolosuhteissa on Hitachille erittäin tärkeä referenssikohde maailmanlaajuisessa kaivoskonekaupassa, sanoo Mitsuhiro Tabei. Talvivaaran kaivoksella malmin lastaamista avolouhoksella hoitaa kaksi Hitachi EX3600 kaivukonetta, joiden työpainot ovat yli 360 000 kg ja kauhakoko on 21 kuutiometriä, kauha painaa 25 000 kg. Neljällä kauhallisella täyttyy Hitachi EH
3500 ACII -maansiirtoauton lava, joita kaivoksella on nyt uusimman luovutuksen jälkeen kahdeksan. - Järeät Hitachin kaivoskoneet tehdään Japanissa nosta ne tulivat osissa Talvivaaraan. Hitachi EH3500 ACII -maansiirtoauto tulee kuudella lavetilla ja kokoaminen kestää kuukauden päivät. Kooltaan selvästi isomman Hitachi EX 3600 kaivukoneen kokoaminen sujuu parissa viikossa, vaikka sen kuljettaminen vaatii 19 lavettillista osia, kertoo Rotator Oy:n myyntijohtaja Jari Salomäki. Rotatorilla on Talvivaarassa huoltopiste joka pitää järeiden
koneiden pyörät ja telat pyörimässa kellon ympäri. Hitachin johtajat näkevät maarakennuskoneiden myynnin toipuvan taantumasta hiljalleen maailmanlaajuisesti.
- Hitachi oli vuonna 2009 maailman kolmanneksi suurin maarakennuskoneiden valmistaja ja jos tarkastellaan pelkästään kaivukoneita Hitachi oli ykkönen, ilmoittaa Tabei.
HITACHI EH3500 ACII -maansiirtoauto
Kokonaispaino 325 t Maksimi kuorma 185 t Voimansiirto sähköinen (takaveto) Moottorin (Cummins) teho 1491 kW Sylinterimäärä 16 Iskutilavuus 50,3 l Moottoriöljytilavuus 200 l Maksimi nopeus 56 km/h (kaivoksella rajoitettu 30 km/h) Lavan tilavuus 111 m3 Auton korkeus 6,8 m Auton leveys pellit ulkona 9 m Akseliväli 5,6 m Rengaskoko 37.00R57 Polttoainetankin tilavuus 2838 l Kulutus tunnissa noin 120 l
Hitachin pääjohtaja Shungo Dazai (vas.) saapui Talvivaaran juhlistamaan kymmenennen järeän Hitachi -kaivoskoneen toimitusta. Dazai luovutti Hitachi EH3500 ACII -maansiirtoauton avaimen kaivosyhtiön edustajille.
Pääjohtaja Dazai kuunteli suurella mielenkiinnolla Talvivaaran kaivoksen tuotantolukuja. Suunniteltu vuotuinen tuotanto on 33 000 tonnia nikkeliä, 60 000 tonnia sinkkiä, 10 000 kuparia ja 1200 tonnia kobolttia
METSÄALAN AMMATTILEHTI
ONEURAKOINTI KONEURAKOINTI 71
Hitachin pääjohtaja Shungo Dazai (vas.), Rotator Oy:n myyntijohtaja Jari Salomäki, Hitachin Euroopan johtaja Misuhiro Tabei ja Rotator Oy:n hallituksen puheenjohtaja Risto Wartiovaara Talvivaaran avolouhoksella.
Tuoreet uutiset joka päivä ammattilehti.fi
Hitachin pääjohtaja Shungo Dazai (vas.) saapui Suomeen Tokiosta Japanista ja Euroopan johtaja Mitsuhiro Tabei pitää päämajaansa Amsterdamissa Hollanissa, missä Hitachilla on myös tehdas.
Rotator Oy:n hallituksen puheenjohtaja Risto Wartiovaara (oik.), myyntijohtaja Jari Salomäki ja toimitusjohtaja Thomas Åhman olivat tyytyväisiä Talvivaaran reissuun Hitachin korkeimman johdon kanssa.
Pääjohtaja Dazai käänsi lehdistötilaisuuden alussa pöydälle asetetun Hitachi -kaivukoneen puomin ylöspäin merkiksi Hitachin nousevista markkinoista. Suuri johtaja on tarkka pienistäkin yksityiskohdista.
72 KULJETUSKALUSTO KULJETUSK TUSKALUSTO
METSÄALAN AMMATTILEHTI
Laadukkaat teräksiset
puutavara-autojen apurunkovarustelut
ENERGIAPUUVAUNUT Närko, uusi kontti .................... -06 Jyki, kontti 95 m3 ............-95 ja -96
Nyt myös trukin ilmakumirenkaita
TULOS
PUUTAVARAYHDISTELMÄ SISU E12 vm. 2003 ja PERÄVAUNU JYKI V4-2T0 vm. 2008 auto ajettu 905 000 km, hyvät varusteet, korkea runko vaunu 120 000 km, 2. ja 4.s aks. nouseva, Alucar Titan50
SA!
LOGLIFT 96ST -02 2-piiri, 2-vipu, LoadMaster vaaka, K700 hytti, hyvä nosturi
LOGLIFT 105ST -05 2-piiri, 2-vipu, hytti V906 kahdella ovella, LoadMaster 2000 vaaka, puomisto maalattu ja kunnostettu nosturi
JYKI V4-TO energiapuu -04 -99 LOGLIFT 96 uusi siirtoteli, uudet 2-piiri, 8, 2- tai 4-vipu, 1- tai renkaat uudet EHM päällirak. energiap. vaijeri ylöohj., LoadMaster ajoon, vaaka, kunnostettu ja 2000 98 m3, täyskun. alusta maalattu hyvä nosturi!
FORESTERI 2009T -02 SR-hytti, 2-piiri, koura, käänt. yletin laitettu, maalattu, toimiva nosturi Tarjoushinta 10.500 eur+alv.
JYKI V42-T0 -02 4:s akseli nous., teräspankot 6 kpl, pankon siirto, rumpujarrut, maalattu ja kunnostettu
JYKI V32-T0 vm. 2002 ja uusi KHT automaattikasetti lava 4:Ls akseli nouseva, vaunussa uusi maali, kunnostettu! lavan värin voi vielä valita, uudet renkaat 295 tai 315, rumpujarrut, Sisu-akselit
Katso lisää www.markkinointiekivela.fi
ARTON RENGASPALVELU Myös viikonloppuhuolto! TESJOKI, LOVIISA 019-514 422 VANNE- JA RENGASPALVELU MÄKELÄ EURAJOKI 02-868 3000
www.karviankl.fi
METSÄALAN AMMATTILEHTI
Foresteri Taitokuormaaja -kilpailun viimeinen karsintakisa Joensuussa 20.8. ja finaali samana päivänä!
M. Paakkonen Ky, Siikalatva (Piippola), Kesla Forester 2012TH lähdössä töihin... Uusi NT-Ali hytti, Epec-vaaka, SKF-rasvari ja IQAN-ohjaus. Mika ja Pasi Paakkonen vastaanottamassa Jouni Porokalta nosturia. "Sähköohjaus on nykypäivää... ja nosturissa on tehoa riittävästi!!! ALihytti on tosi hyvä... näkyväisyys huippua..." Paakkosille on toimitettu Forestereita jo lähes 20 v. ajan ja kun asiakas on tytyväinen on silloin myyjäkin!!!
O. Karasti, Posio, Esa ja Onni Karasti sekä uusi Kesla-Foresteri 2009 LT NT-Ali -hytti , Epec-vaaka ja SKF-rasvari. Onni Karasti tyytyväisenä: "Hytti on hyvä ja on lysti katsella vesisateella ulos... ja ei hyttysetkään haittaa kuormantekoa..!!!"
Kuljetusliike Tolonen, Rovaniemi. uusi Kesla-Foresteri 2010 LT NT-Aliohjaamolla ja Epec-vaaka. Juha Tolonen: "Loistava nosturi "...Ali-hytti on tilava ja näkyväisyydet huippuluokkaa ja viilenninkin on nyt ollut tarpeellinen !!"
Ponsse S15
-95
3-aks.pv alusta ja 3-aks. hakepv
Autoja eri ajotehtäviin Lavettipv. 3-aks.
Kome
-04
Kome
-04
Loglift 105ST K170-04 Loglift 95S -02
Foresteri 2012TH -04
74 KULJETUSKALUSTO KULJETUSK TUSKALUSTO
METSÄALAN AMMATTILEHTI
METSÄALAN AMMATTILEHTI
KULJETUSK TUSKALUSTO KULJETUSKALUSTO 75
www.ojalamachine.com .ojalamachine www.ojalamachine.com
METSÄALAN AMMATTILEHTI
METSÄALAN AMMATTILEHTI
METSÄALAN AMMATTILEHTI
METSÄALAN AMMATTILEHTI METSÄALAN AMMATTILEHTI
Tilaa Metsäalan Ammattilehti vain 38 eur / 6 numeroa!
Soita (09) 698 0442
Internet-tilaukset www.ammattilehti.fi
METSÄALAN AMMATTILEHTI